16.08.2023 Helsinki, HVK CUP 2023

Ylituomarin kertomus:

VIR

HVK:n järjestämä hyvän mielen iltakoe, jossa ratkottiin HVK Cup voittajat. Osallistuvien koirien määrä yllätti myös järjestäjän ja tästä syystä kokeen järjestäjä oli aikaistanut kokeen alkamisajankohtaa sekä eläinlääkärintarkastusta.

Sää oli pilvinen ja lämmin ja sadekuurojakin tuli vähän väliä. Lähdön 15 jälkeen sateen takia sähköinen vetolaite ei kulkenut kunnolla sateen ja kosteuden takia. Tilalle vaihdettiin toinen sähköinen vetolaite, joka viivästytti hieman kokeen kulkua.

Rataennätyksen matkalla 480m juoksi unkarinvinttikoira Avenina`s Szilvaviàgvadàsz ajalla 31,65s.
Diskejä kokeessa tuli valitettavasti 3 sekä 1 lievä loukkaantuminen.

Toimihenkilöitä oli riittävästi ja oli ilo havaita, että osa oli uusia henkilöitä. Heidät oli perehdytetty hyvin tehtäviinsä. Tässä joukossa oli myös niitä, jotka ovat kilpailuttaneet koiriaan aikoinaan aktiivisesti, mutta toimihenkilöinä eivät olleet juurikaan toimineet. Kuulin eräältä toimihenkilöltä lauseen, joka jäi mieleeni: ”nyt ymmärrän kilpailun kulun kannalta näin toimihenkilönä, miksi järjestyskennelisissä on oltava ajoissa”. Tämä kiteyttää sen, että ratakokeessa kaikki toimihenkilöt tekevät yhteistyötä keskenään riippumatta pisteessä missä ovat, jotta koe voidaan viedä läpi sujuvasti.

Ilta venyi toimihenkilöillä hyvin myöhäiseksi. Iltakisoja ajatellen, varsinkin näin, kun syksy lähenee, olisiko järjestäjän syytä pohtia tai käyttää mahdollisuutta siihen, että juostavien matkojen määrää rajoitettaisiin vain yhteen juostavaan matkaan.

Vintyt palkinto meni koiralle Besties Femme Fatale. Koira on juossut viimeiset kolme kautta ahkerasti saavuttamatta kv-aikaa. Tässä kokeessa koira ylitti itsensä ja sai ensimmäisen sertin.

Noora Lehtiniemi suoritti koetoimitsijatehtävän hyväksytysti.
Annika Veijalainen suoritti kilpailunjohtaja harjoittelun tehtävän hyväksytysti.

Ylituomari Anu Lehto

* merkityt ajat ovat KV-aikoja. SERTK merkitään ainoastaan yhdelle koiran KV-ajalle per kilpailu. Jos koira saa kokeesta DISKin yhdellekään sen KV-ajalle ei merkitä SERTK:ta.

Lähtö 1: whippet, Sijoitus, 280 m
1.3745MAXWIN MAIAHVKShina Brar18,38 s * SERTK
2.3716APACHE NATION'S COMANCHELLAnu Vihonen, Pertti Vihonen18,79 s * SERTK
3.3730MEI DAN LOCKHEED LIGHTNINGHVKKaisa Uusitalo19,15 s * SERTK
4.3765DYANITOS ENSAM HEMMASSVKMira Hakulinen, Joonas Salonen20,64 s
-.3734ABSIDIAN CAPTAIN JACK SPARROWLLOlev Roosmäe-DISK
Lähtö 2: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Sijoitus , 280 m
1.3446CHASING LANE'S POSH'S QUALITY GOLDLLJanne Lehtikangas, Päivi Lehtikangas17,63 s * SERTK
2.3627SÖKÖVINTIN A NEW ADVENTUREHVKLea Voutilainen17,90 s * SERTK
3.3550MEI DAN NARUTOTVKEeva Salminen18,61 s * SERTK
Lähtö 3: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Sijoitus , 280 m
1.3738MEI DAN ZULFIQARTVKSuvi Solin19,19 s * SERTK
2.3577MEI DAN ZZ YUKIMOSHJanne Tuominen19,40 s * SERTK
3.3514MEI DAN FALKHVKLena Malm19,43 s
4.3427MEI DAN GEPARDITVKSuvi Solin19,83 s
Lähtö 4: whippet, Sijoitus, 280 m
1.3686APACHE NATION'S BURNING HEARTHVKToni Lehtinen, Piia Lehtinen17,74 s * SERTK
2.3705HIGH CALIBER CREDITSSVKMinna Vekkeli, Janne Vekkeli18,04 s * SERTK
3.3460GHAN BURI GHAN'S WINGED VICTORIAPVKNoora Säe, Mikko Säe18,17 s * SERTK
4.3735APACHE NATION'S CROWHVKKatri Mertala18,19 s * SERTK
5.3551PALETIN AMBROSIA CAKEHVKMonica Eriksson18,28 s * SERTK
6.3749HIGH CALIBER CALIENTEHVKTiina Heinonen, Tuomas Tuomi18,72 s * SERTK
Lähtö 5: whippet, Sijoitus, 280 m
1.3668APACHE NATION'S BE-BOP-A-LULALLMarjaana Siltanen, Jukka Laiho18,24 s * SERTK
2.3700APACHE NATION'S CHIRICAHUALLJanne Lehtikangas, Päivi Lehtikangas18,54 s * SERTK
3.3701WINSOME YANKEES OMAHALLJanne Lehtikangas, Päivi Lehtikangas18,62 s * SERTK
4.3334NYANSSIN IT IS MY LIFELLTomi Kontio18,85 s * SERTK
5.3388BLACKBITCH'S CHATTANOOGA CHOO CHOOHVKTerhi Paavola, Harri Nurmela18,86 s * SERTK
Lähtö 6: whippet, Sijoitus, ei kv-aikaa, 280 m
1.3406BESTIES FEMME FATALEW-HJenna Tähtinen, Mari Kääriäinen19,37 s * SERTK
2.3722MEI DAN BONNIEW-HNada Sandberg19,47 s
3.3723MEI DAN DE SAARTJEW-HNada Sandberg20,45 s
4.3548GASELLE'S SOMETHING IN THE WAY SHE MOVESLLToni Lehtinen, Piia Lehtinen20,80 s
Lähtö 7: whippet, Sijoitus, veteraani, 280 m
1.3211INDIAN HILL'S DREAMCATCHERPVKNoora Säe, Mikko Säe18,21 s * SERTK
2.3203KIITURIN KN-ELEANOR RIGBYW-HTeemu Sirvo19,24 s * SERTK
Lähtö 8: basenji, Sijoitus, 280 m
1.3371PERRADA UNICAN ORIGIN OF SPECIESHVKOssi Kuikka, Inka Kuikka24,83 s
2.3605PERRADA UNICAN REVONTULIHVKHenna Klemola, Heidi Kortesalo25,55 s
Lähtö 9: italianvinttikoira, Sijoitus, 280 m
Peruttu
Lähtö 10: whippet, Sijoitus, 480 m
1.3665APACHE NATION'S BORN TO RUNLLPertti Vihonen, Anu Vihonen32,27 s * SERTK
2.3730MEI DAN LOCKHEED LIGHTNINGHVKKaisa Uusitalo33,08 s *
3.3741MEI DAN BOOGELI BOOGAHVKTanja Sandell, Nada Sandberg33,69 s * SERTK
4.3440PIKKU KILPURIN KALKUNVUOREN IPPUPVKSusanna Pitkäaho33,71 s
5.3602MEI DAN REPUBLIC THUNDERBOLTW-HNada Sandberg33,83 s
Lähtö 11: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Sijoitus , 480 m
1.3645APACHE NATION'S BUFFALO SOLDIERPVKAri-Pekka Laukka, Riikka Laukka30,81 s * SERTK
2.3753MEI DAN KUNG LIANHVKPauliina Porola, Mikko Jurvainen31,92 s * SERTK
3.3550MEI DAN NARUTOTVKEeva Salminen32,52 s *
4.3738MEI DAN ZULFIQARTVKSuvi Solin32,94 s *
Lähtö 12: afgaaninvinttikoira, HVK CUP, 480 m
1.3330MELEK TAUS CORSAIRLLUlla Sieranta37,27 s * SERTK, HVK CUP I
2.3493NOT GUILTY WHO'S LAUGHING NOWTVKJasmin Rainoma40,38 s HVK CUP II
-.3571NOT GUILTY NEED SOME CHAMPAGNEHVKJaana Räikkönen-KESK, LOUK
Lähtö 13: ibizanpodenco, HVK CUP, 480 m
1.3650CAZAION GLETNOURSFKMiia Hyttinen36,80 s * SERTK, HVK CUP I
2.3545CUCURUCHO LA PRINCESA ROSA DE PODILLPirjo Halme-Hoffren38,17 s HVK CUP II
Lähtö 14: saluki, HVK CUP, 480 m
1.3604NOX INFINITA CIGUAPASSAKHanna Ojanperä, Arto Ojanperä, Pirjo Puttonen32,54 s * SERTK, HVK CUP I, FI KVA-VIR
2.3699TA'ZIM MARWAHHVKJenna Kopra33,88 s * SERTK, HVK CUP II
3.3695AL SARAB JEYRAN JATAYUHHVKKati Kuokkanen34,37 s HVK CUP III
Lähtö 15: unkarinvinttikoira, HVK CUP, 480 m
1.3603AVENINA'S SZILVAVIRÁGVADÁSZPVKNina Lehtinen31,65 s * SERTK, RE, HVK CUP I
2.3580BLIXTEN ZÉTALLMarja-Leena Arhima-Oinonen, Kyösti Oinonen32,09 s * SERTK, HVK CUP II
3.3579BLIXTEN ZAFIRALLMarja-Leena Arhima-Oinonen, Kyösti Oinonen32,85 s * SERTK, HVK CUP III
Lähtö 16: basenji, Sijoitus, 350 m
1.U233FORTUNA NUMA O SUNSHINEEEMaria Aarand, Inna Gaston31,22 s
2.U239FORTUNA NUMA OLD LEGENDEEViktoria Laats31,72 s
-.U235FORTUNA NUMA LOVE SONGEEAnzela Lazarenkova-DISK
Lähtö 17: whippet, Sijoitus, 350 m
1.3750SÖKÖVINTIN A NEW JOYHVKAri Nevalainen, Aida Nevalainen22,28 s * SERTK
2.3667SÖKÖVINTIN A NEW BEGININGLLMarjaana Siltanen, Jukka Laiho22,38 s * SERTK
3.3686APACHE NATION'S BURNING HEARTHVKToni Lehtinen, Piia Lehtinen22,40 s *
4.3648SÖKÖVINTIN A NEW FRIENDPVKRaija Wessman23,24 s * SERTK
5.3434MEI DAN ZENITA ZUPERZNABBHVKMika Rekola, Tanja Sandell24,55 s
Lähtö 18: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Sijoitus , 350 m
1.3759HIGH CALIBER CAYENNEHVKJohanna Hänninen, Sami Hänninen22,43 s * SERTK
2.3362OF STREAMLINE BLACK ACTIONLLMarjo Stöckell22,74 s * SERTK
3.3724KIITURIN LT-SEE SEE RIDERLLNiko Meriläinen, Laura Lehtonen23,76 s * SERTK
4.3427MEI DAN GEPARDITVKSuvi Solin25,30 s
Lähtö 19: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, HVK CUP, 350 m
1.3627SÖKÖVINTIN A NEW ADVENTUREHVKLea Voutilainen22,74 s * HVK CUP I
2.3198KIITURIN KN-BEATLESSSSVKTarja Seppänen23,14 s * SERTK, HVK CUP II
3.3713KIITURIN LT-BROWN SUGARSSVKMira Hakulinen, Joonas Salonen23,20 s * SERTK, HVK CUP III
4.3457KIITURIN JA- FLEETWOOD MACPVKSanna Kauhanen, Mika Kauhanen23,23 s * SERTK, HVK CUP IV
5.3564MEI DAN ZABUZAHVKMaria Singh, Jaswinder Singh24,18 s * SERTK, HVK CUP V
Lähtö 20: whippet, HVK CUP, 350 m
1.3705HIGH CALIBER CREDITSSVKMinna Vekkeli, Janne Vekkeli22,42 s * HVK CUP I
2.3551PALETIN AMBROSIA CAKEHVKMonica Eriksson22,94 s * HVK CUP II
3.3693MEI DAN POUTAPILVIPVKMarja-Leena Pentikäinen23,92 s * SERTK, HVK CUP III
4.3592MEI DAN TURBO-TIMLLTuula Niklander, Henrik Niklander24,88 s HVK CUP IV
Lähtö 21: etnankoira, HVK CUP, 350 m
1.3568TRUCKER'S FREAK ON A LEASHHVKSonja Vilkman, Kaisa Kaartinen27,40 s * SERTK, HVK CUP I
2.3573TRUCKER'S HUNGRY LIKE A WOLFLLKaisa Kaartinen28,00 s * SERTK, HVK CUP II
3.3704TRUCKER'S JADON LUXURIALLNoora Lehtiniemi, Sara-Maria Lehto28,16 s * SERTK, HVK CUP III
4.3232TRUCKER'S ETERNAL FLAMELLSonja Vilkman28,83 s * SERTK, HVK CUP IV
Lähtö 22: basenji, HVK CUP, 350 m
1.3250AJIBU QUIZZ KIDSUBAEmmi Karvinen, Mikko Karvinen31,26 s HVK CUP I
2.3605PERRADA UNICAN REVONTULIHVKHenna Klemola, Heidi Kortesalo32,06 s HVK CUP II
-.3637DUMILAND THE MISSING LINKSUBAJyrki Hälinen, Jaana Kimonen-DISK
Lähtö 23: italianvinttikoira > 38 cm, HVK CUP, 350 m
1.3470KURNOUS QAHIRLLOsmo Kontinen28,56 s * SERTK, HVK CUP I
2.3715KURNOUS WASIMLLOsmo Kontinen28,70 s * SERTK, HVK CUP II
3.3467KURNOUS RACERHVKMarja Räsänen, Harri Räsänen28,94 s * SERTK, HVK CUP III
4.3601TOPAASIN MARLONHVKEnni Ustinov29,39 s * SERTK, HVK CUP IV
Lähtö 24: italianvinttikoira, HVK CUP, 350 m
1.3451KURNOUS QILAHVKMia Willo28,11 s * SERTK, HVK CUP I
2.3341STAKKATO DISCOVERYLLSari Merve29,63 s * SERTK, HVK CUP II