10.06.2023 Helsinki, Tähtisprintteri 2023 ja sijoituskilpailu

Ylituomarin kertomus:

VIR

Kokeeessa juostiin kauden ensimmäinen SVKL:n arvokilpailu "Tähtisprintteri 2023" eli lyhyen matkan 280 m mestaruudesta. Kokeessa oli myös muutama sijoituslähtö matkoilla 280 m, 350 m ja 480 m.

Koesää oli aurinkoinen ja lämpötila vaihteli kokeen aikana +15-20 C välillä, mikä oli ihanteellinen koesää. Radan pohja oli hyvä ja joustava. Kokeessa oli runsaasti juoksusuorituksia yht 211 kpl. Käytössä oli sähkökäyttöinen vieheenvetolaite "viehe Tesla", joka kulkee kiskolla varsin äänettömästi. Kaikki koirat lähtivät seuraamaan hyvin äänetöntäkin pupua ja koirat odottivat lähtöään rauhallisempana, kun vieheen ääntä ei kuulunut.

Valitettavasti kuuden koiran juoksusuoritukset jouduttiin hylkäämään. Unkarinvinttikoirissa juostiin uusi rataennätys ja useampi koira saavutti käyttövalioitumiseen vaadittavan tuloksen.

Kokeessa oli riittävästi osaavaa ja kokenutta henkilökuntaa. Oli myös ilahduttavaa huomata uusia henkilöitä tulleen mukaan auttamaan kokeen järjestelyissä. Karretuomariharjoittelun suoritti hyväksytysti Noora Peltonen ja Vintyt ry:n ylituomaripalkinnon annoin kokeen kuuluttajalle Suvi Haloselle, joka selkeästi vaikutti ammattitaidollaan kokeen joustavaan sujuvuuteen ja mukavan ilmapiirin luomiseen päivän aikana.


Onnittelut kaikille uusille Tähtisprinttereille, käyttövaliolle sekä muille sijoittuneille!

Ylituomari Tiina Flytström

* merkityt ajat ovat KV-aikoja. SERTK merkitään ainoastaan yhdelle koiran KV-ajalle per kilpailu. Jos koira saa kokeesta DISKin yhdellekään sen KV-ajalle ei merkitä SERTK:ta.

Lähtö 1: whippet, Sijoitus, 280 m
1.3592MEI DAN TURBO-TIMLLTuula Niklander, Henrik Niklander19,54 s
2.3311MEI DAN KFCW-HCarina Karlsson19,96 s
3.3653MIMI CHILL'S GAMORAHVKKati Suominen21,36 s
Lähtö 2: whippet, Sijoitus, 280 m
1.3661JEWGENISTAJAN JADE-JOIKHAAJAHVKRasmus Riikonen19,02 s * SERTK
2.3693MEI DAN POUTAPILVIPVKMarja-Leena Pentikäinen19,20 s * SERTK
3.3323RACEHEART'S MB CEDRELLA BLACKW-HNada Sandberg19,54 s
Lähtö 3: whippet, Sijoitus, 280 m
1.3654MEI DAN CLYDETVKMari Lehtinen19,25 s * SERTK
2.3628MEI DAN TUBO-TINATVKCassandra Nygård19,80 s
3.3622BESTIES MELTING MOMENTSLLHeli Toivanen20,95 s
4.3619MIMI CHILL'S CARAMELLA IPTSOYHVKKati Suominen21,55 s
Lähtö 4: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Sijoitus, 280 m
1.U230MEI DAN GÅSSENada Sandberg, Carola Vånsjo19,95 s
2.3422MEI DAN ORNELLAIALLMaik Päll, Nada Sandberg20,39 s
Lähtö 5: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Sijoitus, 280 m
1.3713KIITURIN LT-BROWN SUGARSSVKMira Hakulinen, Joonas Salonen18,52 s * SERTK
2.3508APPLE GARDEN'S GREAT CHRYSANTHEMUMPVKRaija Raussi, Hanna Vuorinen18,90 s * SERTK
3.3432APPLE GARDEN'S PINK STARPVKJari Hänninen, Satu Hänninen, Helmiina Hänninen18,95 s * SERTK
4.3468WEIKOTIN CA-WALPURIPVKRaija Raussi19,11 s * SERTK
Lähtö 6: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Veteraanisijoitus, 280 m
1.3051TUULIKELLON ENERGICOTVKRiitta Suominen18,48 s * SERTK
2.3199KIITURIN KN-LADY MADONNASSVKTarja Seppänen18,64 s * SERTK
3.3198KIITURIN KN-BEATLESSSSVKTarja Seppänen18,66 s * SERTK
Lähtö 7: basenji, Sijoitus, 280 m
1.3584HANISHAN CHOCO-HOLIC'S DAYDREAMSUBASanna Plaami24,32 s * SERTK
2.3669AFRIKAN LAMINAM BADASS BRIENNE OF TARTHSUBAPauliina Ylitörmä, Kati Parviainen25,02 s
Lähtö 8: basenji, Tähtisprintteri 2023, 1. alkuerä, 280 m
1.U233FORTUNA NUMA O SUNSHINEEEMaria Aarand, Inna Gaston24,85 s
2.3371PERRADA UNICAN ORIGIN OF SPECIESHVKOssi Kuikka, Inka Kuikka25,28 s
-.U239FORTUNA NUMA OLD LEGENDEEViktoria Laats-DISK
Lähtö 9: basenji, Tähtisprintteri 2023, 1. alkuerä, 280 m
1.3352HERIAHERI MONEY IN MY POCKETSUBAPia Saharinen, Tia Saharinen24,81 s
2.3449WAZAZI TEMPTING FATESUBASanna Kortelainen24,82 s
3.3293AJIBU QUE RICOSUBAPia Saharinen, Tia Saharinen25,50 s
-.U238FORTUNA NUMA HARRISEEAnu Arulepp-Suljettu, ELL
Lähtö 10: italianvinttikoira, Sijoitus, 280 m
1.3587PIKKUNEIDIN SIGNORINAPVKJenny Mursunen, Sami Kytömäki23,99 s * SERTK
2.3444PIKKUNEIDIN CASANOVAPVKJenny Mursunen25,06 s
Lähtö 11: italianvinttikoira, Tähtisprintteri 2023, 1. alkuerä, 280 m
1.3694KURNOUS UNIQUAMOSHMia Willo, Marie-Christine Willo22,95 s * SERTK
2.3552QUETSHADEE MAUNA LOAPVKTiia Kaitala23,43 s * SERTK, KVA-VIR
3.3570FIGHTBELLS BUNNYRADARS BLINGBANGPVKAnnika Uuttu23,98 s * SERTK
4.3685KURNOUS WARRIGALPVKTiia Kaitala24,42 s
Lähtö 12: italianvinttikoira, Tähtisprintteri 2023, 1. alkuerä, 280 m
1.3451KURNOUS QILAHVKMia Willo23,12 s * SERTK
2.3562YLLADIAN DAA DAA DAA-DA DAA-DALLSari Merve23,53 s * SERTK, KVA-VIR
Lähtö 13: italianvinttikoira > 38 cm, Tähtisprintteri 2023, 1. alkuerä, 280 m
1.3470KURNOUS QAHIRLLOsmo Kontinen21,72 s * SERTK, RE-yk
2.3715KURNOUS WASIMLLOsmo Kontinen22,85 s * SERTK
Lähtö 14: whippet, nartut, Tähtisprintteri 2023, 1. alkuerä, 280 m
1.3347NOPURIN HAPPY DAYSMOSHMari Kääriäinen18,08 s * SERTK
2.3681NYANSSIN ODESSAPVKHanna Nykänen18,87 s * SERTK
3.3211INDIAN HILL'S DREAMCATCHERPVKNoora Säe, Mikko Säe19,07 s * SERTK
4.3706APACHE NATION'S CHEYENNEHVKJohanna Pöyhölä19,13 s * SERTK
Lähtö 15: whippet, nartut, Tähtisprintteri 2023, 1. alkuerä, 280 m
1.3667SÖKÖVINTIN A NEW BEGININGLLMarjaana Siltanen, Jukka Laiho18,06 s * SERTK
2.3686APACHE NATION'S BURNING HEARTHVKToni Lehtinen, Piia Lehtinen18,18 s * SERTK
3.3512MY WILD TMNT APRIL O'NEILPVKNina Lehtinen18,53 s * SERTK
Lähtö 16: whippet, nartut, Tähtisprintteri 2023, 1. alkuerä, 280 m
1.3304MARAKAYA'S MISS SPARKLING SIRAHLLMarjaana Siltanen, Jukka Laiho18,02 s * SERTK
2.3460GHAN BURI GHAN'S WINGED VICTORIAPVKNoora Säe, Mikko Säe18,34 s * SERTK
Lähtö 17: whippet, urokset, Tähtisprintteri 2023, 1. alkuerä, 280 m
1.3566HANZO Z OSIRISOVA DOMUPVKAnne Jokisalo, Tuomas Tuomi17,69 s * SERTK
2.3705HIGH CALIBER CREDITSSVKMinna Vekkeli, Janne Vekkeli17,95 s * SERTK
3.3632MY WILD TMNT NELSON MANDRELLAMIVIKSKirsi Rautio, Pekka Lintunen18,20 s * SERTK, KVA-VIR
4.3708APACHE NATION'S CHEROKEEPVKJohanna Kuoso18,70 s * SERTK
Lähtö 18: whippet, urokset, Tähtisprintteri 2023, 1. alkuerä, 280 m
1.3503MY WILD TMNT NAPOLEON BONAFROGW-HReeta Korelin17,52 s * SERTK
2.3714APACHE NATION'S CHINOOKLLOsmo Kontinen18,15 s * SERTK
3.3501AVENINA'S ETON MESSOSVKHKati Heino18,42 s * SERTK
Lähtö 19: whippet N > 48 cm, nartut, Tähtisprintteri 2023, 1. alkuerä, 280 m
1.3613INDIAN HILL'S IWANNASSVKChristina Pråhl17,97 s * SERTK
2.3666MY WILD NITROGENHVKLaura Rihtniemi, Joonas Rihtniemi18,22 s * SERTK
3.3569INDIAN HILL'S IROCESPVKNoora Säe, Mikko Säe18,50 s * SERTK, KVA-VIR
4.3623SKYISTHEBEST BLACKTOWERTVKPiia Tuomisto19,18 s * SERTK
Lähtö 20: whippet N > 48 cm, nartut, Tähtisprintteri 2023, 1. alkuerä, 280 m
1.3375NOPURIN HAPPY PANCAKEHVKSari Salminen17,73 s * SERTK
2.3372NOPURIN HAPPY BONUSPVKHanna Nykänen, Olli Kujansuu18,13 s * SERTK
3.3337NOPURIN HAPPY HOURW-HAnne Jokisalo18,34 s * SERTK
Lähtö 21: whippet N > 48 cm, nartut, Tähtisprintteri 2023, 1. alkuerä, 280 m
1.3557TALE OF A MIRACLEHVKJohanna Hänninen, Sami Hänninen17,68 s * SERTK
2.3376NOPURIN HAPPY ORLAITHHVKSari Salminen18,16 s * SERTK
3.3692NYANSSIN OH MY GODLLSari Purho18,31 s * SERTK
Lähtö 22: whippet U > 51 cm, urokset, Tähtisprintteri 2023, 1. alkuerä, 280 m
1.3627SÖKÖVINTIN A NEW ADVENTUREHVKLea Voutilainen18,00 s * SERTK, KVA-VIR
2.3208INDIAN HILL'S DEALERPVKHarri Koivula18,06 s * SERTK
3.3614HIGH CALIBER ATLASPVKSari Giraut, David Giraut18,23 s * SERTK
4.3577MEI DAN ZZ YUKIMOSHJanne Tuominen19,41 s
Lähtö 23: whippet U > 51 cm, urokset, Tähtisprintteri 2023, 1. alkuerä, 280 m
1.3431NOPURIN HAPPY RAMONPVKMerja Lahti17,80 s * SERTK
2.3645APACHE NATION'S BUFFALO SOLDIERPVKAri-Pekka Laukka, Riikka Laukka18,32 s * SERTK
3.3344NOPURIN HAPPY EXPRESSTVKRiitta Suominen18,32 s * SERTK
4.3564MEI DAN ZABUZAHVKMaria Singh, Jaswinder Singh19,09 s * SERTK
Lähtö 24: whippet U > 51 cm, urokset, Tähtisprintteri 2023, 1. alkuerä, 280 m
1.3463GHAN BURI GHAN'S WOLVERINEPVKHarri Koivula17,68 s * SERTK
2.3353OF STREAMLINE BLACK NASCARLLKai Mäkinen18,15 s * SERTK
3.3396NOPURIN HAPPY JOEOSVKHSuvi Mikkonen18,19 s * SERTK
Lähtö 25: etnankoira, Tähtisprintteri 2023, 1. alkuerä, 280 m
1.3530TRUCKER'S FEELS LIKE A DEVILLLNoora Lehtiniemi21,88 s * SERTK
2.3568TRUCKER'S FREAK ON A LEASHHVKSonja Vilkman, Kaisa Kaartinen22,25 s * SERTK
3.3232TRUCKER'S ETERNAL FLAMELLSonja Vilkman22,99 s * SERTK
4.3704TRUCKER'S JADON LUXURIALLNoora Lehtiniemi, Sara-Maria Lehto23,11 s * SERTK
Lähtö 26: venäjänvinttikoira, Tähtisprintteri 2023, 1. alkuerä, 280 m
1.3672ZIVANOVA'S DRAGOTSENNYI NEFRITSBKAnnika Saarinen19,94 s
2.3662YEGOROV GOLDEN RAY OF SUNLLSari Sironen21,96 s
Lähtö 27: saluki, Tähtisprintteri 2023, 1. alkuerä, 280 m
1.3604NOX INFINITA CIGUAPASSAKHanna Ojanperä, Arto Ojanperä, Pirjo Puttonen19,29 s
2.3707EMIL IBRAHIM AL BADAIAS-KVHMarika Leppänen21,04 s
Lähtö 28: saluki, Tähtisprintteri 2023, 1. alkuerä, 280 m
1.3461AAVATUULEN UIJUMALLSari Pekkarinen19,50 s
2.3101MELIK BOORCHIN OGHAB NOX INFINITASSAKHanna Ojanperä, Arto Ojanperä19,51 s
3.3184ZARABIS RAZAANALLMarja-Leena Ahonen21,12 s
Lähtö 29: afgaaninvinttikoira, Tähtisprintteri 2023, 1. alkuerä, 280 m
1.3676ALFAJIRI DURKHANAIPVKMia Salmi20,39 s
2.3518NABILA'S RECKLESS LOVEHVKRoosa Helenius25,67 s
3.3571NOT GUILTY NEED SOME CHAMPAGNEHVKJaana Räikkönen25,67 s
Lähtö 30: unkarinvinttikoira, Tähtisprintteri 2023, 1. alkuerä, 280 m
1.3603AVENINA'S SZILVAVIRÁGVADÁSZPVKNina Lehtinen18,85 s RE
2.3576KUISKUN LUMILILJATVKNina Herpola18,99 s
Lähtö 31: azawakh, Tähtisprintteri 2023, 1. alkuerä, 280 m
Peruttu
Lähtö 32: basenji, Sijoitus, 350 m
1.3637DUMILAND THE MISSING LINKSUBAJyrki Hälinen, Jaana Kimonen31,12 s
-.3718BULLDOBAS YOU GOT IT BABESUBAKaisa Laasonen, Simo Kosunen-DISK
Lähtö 33: whippet, Sijoitus, 350 m
1.3551PALETIN AMBROSIA CAKEHVKMonica Eriksson23,57 s * SERTK
2.3693MEI DAN POUTAPILVIPVKMarja-Leena Pentikäinen24,20 s *
3.3654MEI DAN CLYDETVKMari Lehtinen24,61 s
4.3556MEI DAN SASSICAIATVKCarina Karlsson25,31 s
Lähtö 34: basenji, Tähtisprintteri 2023, 2. aikajuoksu, 280 m
Peruttu
Lähtö 35: basenji, Tähtisprintteri 2023, 2. aikajuoksu, 280 m
Peruttu
Lähtö 36: italianvinttikoira, Tähtisprintteri 2023, 2. aikajuoksu, 280 m
Peruttu
Lähtö 37: italianvinttikoira, Tähtisprintteri 2023, 2. aikajuoksu, 280 m
Peruttu
Lähtö 38: whippet, nartut, Tähtisprintteri 2023, 2. aikajuoksu, 280 m
1.3347NOPURIN HAPPY DAYSMOSHMari Kääriäinen18,11 s *
2.3686APACHE NATION'S BURNING HEARTHVKToni Lehtinen, Piia Lehtinen18,16 s *
3.3706APACHE NATION'S CHEYENNEHVKJohanna Pöyhölä18,74 s *
Lähtö 39: whippet, nartut, Tähtisprintteri 2023, 2. aikajuoksu, 280 m
1.3667SÖKÖVINTIN A NEW BEGININGLLMarjaana Siltanen, Jukka Laiho18,26 s *
2.3460GHAN BURI GHAN'S WINGED VICTORIAPVKNoora Säe, Mikko Säe18,57 s *
3.3211INDIAN HILL'S DREAMCATCHERPVKNoora Säe, Mikko Säe19,18 s *
Lähtö 40: whippet, nartut, Tähtisprintteri 2023, 2. aikajuoksu, 280 m
1.3304MARAKAYA'S MISS SPARKLING SIRAHLLMarjaana Siltanen, Jukka Laiho18,10 s *
2.3681NYANSSIN ODESSAPVKHanna Nykänen18,38 s *
3.3512MY WILD TMNT APRIL O'NEILPVKNina Lehtinen18,63 s *
Lähtö 41: whippet, urokset, Tähtisprintteri 2023, 2. aikajuoksu, 280 m
1.3566HANZO Z OSIRISOVA DOMUPVKAnne Jokisalo, Tuomas Tuomi17,81 s *
2.3705HIGH CALIBER CREDITSSVKMinna Vekkeli, Janne Vekkeli18,00 s *
3.3501AVENINA'S ETON MESSOSVKHKati Heino18,44 s *
4.3708APACHE NATION'S CHEROKEEPVKJohanna Kuoso18,54 s *
Lähtö 42: whippet, urokset, Tähtisprintteri 2023, 2. aikajuoksu, 280 m
1.3503MY WILD TMNT NAPOLEON BONAFROGW-HReeta Korelin17,64 s *
2.3714APACHE NATION'S CHINOOKLLOsmo Kontinen18,09 s *
3.3632MY WILD TMNT NELSON MANDRELLAMIVIKSKirsi Rautio, Pekka Lintunen18,24 s *
Lähtö 43: whippet N > 48 cm, nartut, Tähtisprintteri 2023, 2. aikajuoksu, 280 m
1.3613INDIAN HILL'S IWANNASSVKChristina Pråhl18,03 s *
2.3372NOPURIN HAPPY BONUSPVKHanna Nykänen, Olli Kujansuu18,19 s *
3.3569INDIAN HILL'S IROCESPVKNoora Säe, Mikko Säe18,30 s *
4.3623SKYISTHEBEST BLACKTOWERTVKPiia Tuomisto18,84 s *
Lähtö 44: whippet N > 48 cm, nartut, Tähtisprintteri 2023, 2. aikajuoksu, 280 m
1.3375NOPURIN HAPPY PANCAKEHVKSari Salminen17,84 s *
2.3337NOPURIN HAPPY HOURW-HAnne Jokisalo18,21 s *
3.3376NOPURIN HAPPY ORLAITHHVKSari Salminen18,24 s *
Lähtö 45: whippet N > 48 cm, nartut, Tähtisprintteri 2023, 2. aikajuoksu, 280 m
1.3557TALE OF A MIRACLEHVKJohanna Hänninen, Sami Hänninen17,87 s *
2.3666MY WILD NITROGENHVKLaura Rihtniemi, Joonas Rihtniemi18,23 s *
3.3692NYANSSIN OH MY GODLLSari Purho18,25 s *
Lähtö 46: whippet U > 51 cm, urokset, Tähtisprintteri 2023, 2. aikajuoksu, 280 m
1.3208INDIAN HILL'S DEALERPVKHarri Koivula17,98 s *
2.3627SÖKÖVINTIN A NEW ADVENTUREHVKLea Voutilainen18,09 s *
3.3344NOPURIN HAPPY EXPRESSTVKRiitta Suominen18,40 s *
4.3564MEI DAN ZABUZAHVKMaria Singh, Jaswinder Singh19,07 s *
Lähtö 47: whippet U > 51 cm, urokset, Tähtisprintteri 2023, 2. aikajuoksu, 280 m
1.3645APACHE NATION'S BUFFALO SOLDIERPVKAri-Pekka Laukka, Riikka Laukka18,27 s *
2.3431NOPURIN HAPPY RAMONPVKMerja Lahti18,30 s *
3.3353OF STREAMLINE BLACK NASCARLLKai Mäkinen18,75 s *
4.3577MEI DAN ZZ YUKIMOSHJanne Tuominen19,31 s * SERTK
Lähtö 48: whippet U > 51 cm, urokset, Tähtisprintteri 2023, 2. aikajuoksu, 280 m
1.3463GHAN BURI GHAN'S WOLVERINEPVKHarri Koivula17,79 s *
2.3396NOPURIN HAPPY JOEOSVKHSuvi Mikkonen18,23 s *
3.3614HIGH CALIBER ATLASPVKSari Giraut, David Giraut18,30 s *
Lähtö 49: venäjänvinttikoira, Sijoitus, 480 m
1.3709TARASOV'S ON MY OWNPVKTarja Mäkinen35,38 s
2.3537SLYUDYANKASBKAnnina Haili-Saarinen, Anssi Saarinen35,40 s
-.3364TSAARIKON KURIIRIPVKTarja Mäkinen-DISK
Lähtö 50: saluki, Sijoitus, 480 m
1.3452ALBORZ DE BOORCHIN OF IRANSSAKHanna Ojanperä, Arto Ojanperä34,21 s
2.3699TA'ZIM MARWAHHVKJenna Kopra34,32 s
3.3712AAVATUULEN ULIANALLVirpi Kokko, Tuuli Soukka34,52 s
-.3572NOX INFINITA CÚ SÍDHESSAKHanna Ojanperä, Arto Ojanperä-DISK
Lähtö 51: sloughi, Sijoitus, 480 m
1.3442OSMANE EL KABIS DE LA BERONDIERELLTeija Seeste34,92 s
2.3224NASEER EL SALEM DE LA BERONDIERELLUlla Mäkinen36,10 s
Lähtö 52: unkarinvinttikoira, Sijoitus, 480 m
1.3274ETELKÖZI-NYÚLÁSZ HÓVIRÁGTVKNina Herpola32,86 s * SERTK, KVA-VIR
2.3441ETELKÖZI-NYÚLÁSZ LEGENDATVKNina Herpola34,38 s
Lähtö 53: whippet, Sijoitus, 480 m
1.3323RACEHEART'S MB CEDRELLA BLACKW-HNada Sandberg33,68 s * SERTK, KVA-VIR
2.3592MEI DAN TURBO-TIMLLTuula Niklander, Henrik Niklander33,82 s
3.3628MEI DAN TUBO-TINATVKCassandra Nygård34,11 s
4.3311MEI DAN KFCW-HCarina Karlsson34,36 s
-.3583WHIPLANDIAN ABSOLUTELY AWFULS-KVHSuvi Halonen-DISK
Lähtö 54: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Sijoitus, 480 m
1.3631MY WILD NAPALMMIVIKSKirsi Rautio, Pekka Lintunen32,98 s * SERTK, KVA-VIR
2.U230MEI DAN GÅSSENada Sandberg, Carola Vånsjo34,66 s
3.3422MEI DAN ORNELLAIALLMaik Päll, Nada Sandberg36,04 s
Lähtö 55: etnankoira, Tähtisprintteri 2023, A-finaali, 280 m
1.3530TRUCKER'S FEELS LIKE A DEVILLLNoora Lehtiniemi21,92 s * TS-23
2.3568TRUCKER'S FREAK ON A LEASHHVKSonja Vilkman, Kaisa Kaartinen22,07 s *
3.3232TRUCKER'S ETERNAL FLAMELLSonja Vilkman23,28 s *
4.3704TRUCKER'S JADON LUXURIALLNoora Lehtiniemi, Sara-Maria Lehto23,33 s *
Lähtö 56: venäjänvinttikoira, Tähtisprintteri 2023, A-finaali, 280 m
1.3672ZIVANOVA'S DRAGOTSENNYI NEFRITSBKAnnika Saarinen20,32 s TS-23
2.3662YEGOROV GOLDEN RAY OF SUNLLSari Sironen23,33 s
Lähtö 57: saluki, Tähtisprintteri 2023, A-finaali, 280 m
1.3461AAVATUULEN UIJUMALLSari Pekkarinen19,32 s TS-23
2.3101MELIK BOORCHIN OGHAB NOX INFINITASSAKHanna Ojanperä, Arto Ojanperä19,45 s
3.3604NOX INFINITA CIGUAPASSAKHanna Ojanperä, Arto Ojanperä, Pirjo Puttonen19,56 s
4.3707EMIL IBRAHIM AL BADAIAS-KVHMarika Leppänen21,37 s
-.3184ZARABIS RAZAANALLMarja-Leena Ahonen-DISK
Lähtö 58: afgaaninvinttikoira, Tähtisprintteri 2023, A-finaali, 280 m
1.3676ALFAJIRI DURKHANAIPVKMia Salmi20,07 s TS-23
-.3571NOT GUILTY NEED SOME CHAMPAGNEHVKJaana Räikkönen-Luopui
-.3518NABILA'S RECKLESS LOVEHVKRoosa Helenius-Luopui
Lähtö 59: unkarinvinttikoira, Tähtisprintteri 2023, A-finaali, 280 m
1.3603AVENINA'S SZILVAVIRÁGVADÁSZPVKNina Lehtinen18,97 s TS-23
2.3576KUISKUN LUMILILJATVKNina Herpola19,14 s
Lähtö 60: azawakh, Tähtisprintteri 2023, A-finaali, 280 m
Peruttu
Lähtö 61: basenji, Tähtisprintteri 2023, B-finaali, 280 m
Peruttu
Lähtö 62: basenji, Tähtisprintteri 2023, A-finaali, 280 m
1.U233FORTUNA NUMA O SUNSHINEEEMaria Aarand, Inna Gaston24,89 s TS-23
2.3352HERIAHERI MONEY IN MY POCKETSUBAPia Saharinen, Tia Saharinen24,92 s
3.3449WAZAZI TEMPTING FATESUBASanna Kortelainen24,93 s
4.3371PERRADA UNICAN ORIGIN OF SPECIESHVKOssi Kuikka, Inka Kuikka25,29 s
5.3293AJIBU QUE RICOSUBAPia Saharinen, Tia Saharinen25,36 s
Lähtö 63: italianvinttikoira > 38 cm, Tähtisprintteri 2023, A-finaali, 280 m
1.3470KURNOUS QAHIRLLOsmo Kontinen21,89 s * TS-23
2.3715KURNOUS WASIMLLOsmo Kontinen22,93 s *
Lähtö 64: italianvinttikoira, Tähtisprintteri 2023, B-finaali, 280 m
Peruttu
Lähtö 65: italianvinttikoira, Tähtisprintteri 2023, A-finaali, 280 m
1.3694KURNOUS UNIQUAMOSHMia Willo, Marie-Christine Willo23,08 s * TS-23
2.3451KURNOUS QILAHVKMia Willo23,24 s *
3.3552QUETSHADEE MAUNA LOAPVKTiia Kaitala23,32 s *
4.3562YLLADIAN DAA DAA DAA-DA DAA-DALLSari Merve23,87 s *
5.3570FIGHTBELLS BUNNYRADARS BLINGBANGPVKAnnika Uuttu24,06 s
6.3685KURNOUS WARRIGALPVKTiia Kaitala24,43 s
Lähtö 66: whippet, nartut, Tähtisprintteri 2023, B-finaali, 280 m
1.3512MY WILD TMNT APRIL O'NEILPVKNina Lehtinen18,74 s *
2.3706APACHE NATION'S CHEYENNEHVKJohanna Pöyhölä18,82 s *
3.3211INDIAN HILL'S DREAMCATCHERPVKNoora Säe, Mikko Säe20,24 s
Lähtö 67: whippet, nartut, Tähtisprintteri 2023, A-finaali, 280 m
1.3304MARAKAYA'S MISS SPARKLING SIRAHLLMarjaana Siltanen, Jukka Laiho18,08 s * TS-23
2.3667SÖKÖVINTIN A NEW BEGININGLLMarjaana Siltanen, Jukka Laiho18,15 s *
3.3686APACHE NATION'S BURNING HEARTHVKToni Lehtinen, Piia Lehtinen18,34 s *
4.3347NOPURIN HAPPY DAYSMOSHMari Kääriäinen18,37 s *
5.3681NYANSSIN ODESSAPVKHanna Nykänen18,60 s *
6.3460GHAN BURI GHAN'S WINGED VICTORIAPVKNoora Säe, Mikko Säe19,31 s *
Lähtö 68: whippet, urokset, Tähtisprintteri 2023, B-finaali, 280 m
-.3708APACHE NATION'S CHEROKEEPVKJohanna Kuoso-Luopui
Peruttu
Lähtö 69: whippet, urokset, Tähtisprintteri 2023, A-finaali, 280 m
1.3503MY WILD TMNT NAPOLEON BONAFROGW-HReeta Korelin17,71 s * TS-23
2.3566HANZO Z OSIRISOVA DOMUPVKAnne Jokisalo, Tuomas Tuomi17,82 s *
3.3705HIGH CALIBER CREDITSSVKMinna Vekkeli, Janne Vekkeli18,01 s *
4.3714APACHE NATION'S CHINOOKLLOsmo Kontinen18,60 s *
5.3501AVENINA'S ETON MESSOSVKHKati Heino18,62 s *
6.3632MY WILD TMNT NELSON MANDRELLAMIVIKSKirsi Rautio, Pekka Lintunen18,74 s *
Lähtö 70: whippet N > 48 cm, nartut, Tähtisprintteri 2023, B-finaali, 280 m
1.3692NYANSSIN OH MY GODLLSari Purho18,30 s *
2.3666MY WILD NITROGENHVKLaura Rihtniemi, Joonas Rihtniemi18,66 s *
3.3569INDIAN HILL'S IROCESPVKNoora Säe, Mikko Säe19,00 s *
4.3623SKYISTHEBEST BLACKTOWERTVKPiia Tuomisto19,28 s *
Lähtö 71: whippet N > 48 cm, nartut, Tähtisprintteri 2023, A-finaali, 280 m
1.3557TALE OF A MIRACLEHVKJohanna Hänninen, Sami Hänninen17,78 s * TS-23
2.3375NOPURIN HAPPY PANCAKEHVKSari Salminen18,03 s *
3.3372NOPURIN HAPPY BONUSPVKHanna Nykänen, Olli Kujansuu18,29 s *
4.3613INDIAN HILL'S IWANNASSVKChristina Pråhl18,34 s *
5.3337NOPURIN HAPPY HOURW-HAnne Jokisalo18,40 s *
6.3376NOPURIN HAPPY ORLAITHHVKSari Salminen18,48 s *
Lähtö 72: whippet U > 51 cm, urokset, Tähtisprintteri 2023, B-finaali, 280 m
1.3614HIGH CALIBER ATLASPVKSari Giraut, David Giraut18,37 s *
2.3645APACHE NATION'S BUFFALO SOLDIERPVKAri-Pekka Laukka, Riikka Laukka18,73 s *
3.3564MEI DAN ZABUZAHVKMaria Singh, Jaswinder Singh19,06 s *
4.3577MEI DAN ZZ YUKIMOSHJanne Tuominen19,29 s *
5.3344NOPURIN HAPPY EXPRESSTVKRiitta Suominen19,78 s LOUK
Lähtö 73: whippet U > 51 cm, urokset, Tähtisprintteri 2023, A-finaali, 280 m
1.3208INDIAN HILL'S DEALERPVKHarri Koivula17,96 s * TS-23
2.3463GHAN BURI GHAN'S WOLVERINEPVKHarri Koivula18,10 s *
3.3396NOPURIN HAPPY JOEOSVKHSuvi Mikkonen18,40 s *
4.3627SÖKÖVINTIN A NEW ADVENTUREHVKLea Voutilainen18,40 s *
5.3353OF STREAMLINE BLACK NASCARLLKai Mäkinen18,81 s *
6.3431NOPURIN HAPPY RAMONPVKMerja Lahti18,92 s *