27.05.2023 Tampere, Kaupin kevätkisa, Pohjois-Hämeen KPM sekä Keski-Suomen KPM

Ylituomarin kertomus:

VIR

Ratakauden 2023 avauskilpailu juostiin Tampereen Kaupissa. Kokeessa juostiin sijoituslähtöjä, sekä ratkottiin sijoituslähdöissä Pohjois-Hämeen ja Keski-Suomen kennelpiirinmestaruudet. Kokeessa juostiin myös erikoiskilpailuna omat lähtönsä koirille, jotka eivät ole saavuttaneet käyttövalioaikaa.

Kokeeseen osallistui 81 koiraa. Sää oli poutainen / aurinkoinen ja keväälle tyypillinen hieman viileä, lämpötila n. 15 astetta. Rata oli saatu hyvään kuntoon, jota auttoi jonkin verran myös edellispäiväinen vesisade. Toimihenkilöt kokeessa olivat kokeneita ja heitä oli riittävästi. Käytössä oli myös ensimmäistä kertaa sähkökäyttöinen vieheenvetolaite "Väiski", joka kulkee kiskolla varsin äänettömästi. Kaikki koirat lähitvät seuraamaan hyvin äänetöntäkin pupua, mutta olin huomaavinani, että koirat ehkä odottivat lähtöään rauhallisempana, kun vieheen ääntä ei kuulunut.

Ajanottolaitteistossa ilmeni ensimmäisen kilpailulähdön kohdalla häiriötilanne ja koirille ei saatu aikoja. Lähtö uusittiin muiden kilpailulähtöjen jälkeen, jotta koirille saatiin sijoitusten lisäksi myös ajat.

Tämän kauden alussa astui voimaan sääntömuutos, joka mahdollistaa kellottaa koiralle luokitteluajan jo koejuoksuissa. Tällä uudistuksella saadaan koirat jo ensikilvassaan
oikeaan sijoituslähtöön mahdollisimman saman nopeuksisten koirien kanssa. Joitakin koejuoksukellotuksia oli ollut käytettävissä jo tämän kokeen lähtöjä muodostettaessa.

Ratakokeen sertifikaatin arvoisia suorituksia juostiin 41 kpl ja käyttövalion arvoon oikeuttavan viidennen sertifikaattinsa saavutti 9 koiraa. Rataennätyksiä juostiin kolme kappaletta (saluki 680 m, azawakh 480 m ja italianvinttikoira yk 480 m).

Pohjois-Hämeen kennelpiirinmestaruus jaettiin etnankoirille, whippeteille, azawakheille, afgaaninvinttikoirille, unkarinvinttikoirille ja irlanninsusikoirille.

Keski-Suomen kennelpiirinmestaruus jaettiin whippeteille ja salukeille.

Kokeessa oli mukana iso joukko harjoittelijoita / kokelaita. Hienoa, että saadaan uusia pätevöityjä toimihenkilöitä.

Seuraavat palkintotuomarikokelaat suorittivat harjoittelutehtävänsä hyväksytysti:
Tiina Laine kilpailunjohtaja
Krista-Marjut Nukari kaarretuomari
Marika Leppänen kaarretuomari
Tuomas Keränen lähettäjä

Koetoimitsijan kokelastehtävän suoritti hyväksytysti Riikka Keskinen ja ajanottopäälliköksi pätevöitiin Arttu Pääkkö.

Ylituomarin jakama Vintyt-palkinto annettiin 680 metrin matkalla rataennätyksen juoseelle salukille Aavatuulen Uijuma.

Ylituomari Kimmo Salmi

* merkityt ajat ovat KV-aikoja. SERTK merkitään ainoastaan yhdelle koiran KV-ajalle per kilpailu. Jos koira saa kokeesta DISKin yhdellekään sen KV-ajalle ei merkitä SERTK:ta.

Lähtö 1: italianvinttikoira, Sijoitus, 280 m
1.3694KURNOUS UNIQUAMOSHMia Willo, Marie-Christine Willo23,41 s * SERTK
2.3570FIGHTBELLS BUNNYRADARS BLINGBANGPVKAnnika Uuttu24,90 s
Lähtö 2: italianvinttikoira, Veteraanisijoitus, 280 m
1.3116FIGHTBELLS ESBESMEE EARLIEPVKAnnika Uuttu24,35 s
2.3126FIGHTBELLS EBOURDIE ELIARAPVKTaru Uuttu25,48 s
Lähtö 3: basenji, Sijoitus, 280 m
1.3449WAZAZI TEMPTING FATESUBASanna Kortelainen25,40 s
2.3237AJIBU QUEENIE WAHINES PAPAYASUBAEmmi Karvinen, Mikko Karvinen25,87 s
Lähtö 4: venäjänvinttikoira, Sijoitus, 280 m
1.3672ZIVANOVA'S DRAGOTSENNYI NEFRITSBKAnnika Saarinen19,72 s
2.3711ZIVANOVA'S DRAGOTSENNAJA NEVESTAPVKKristiina Ahola, Pirjo Ivanoff-Ahola20,88 s
Lähtö 5: whippet, Sijoitus, 280 m
1.3566HANZO Z OSIRISOVA DOMUPVKAnne Jokisalo, Tuomas Tuomi18,16 s * SERTK, FI KVA-VIR
2.3304MARAKAYA'S MISS SPARKLING SIRAHLLMarjaana Siltanen, Jukka Laiho18,41 s * SERTK
3.3708APACHE NATION'S CHEROKEEPVKJohanna Kuoso19,03 s * SERTK
4.3512MY WILD TMNT APRIL O'NEILPVKNina Lehtinen19,26 s * SERTK, FI KVA-VIR
5.3551PALETIN AMBROSIA CAKEHVKMonica Eriksson19,27 s * SERTK, FI KVA-VIR
Lähtö 6: whippet, Sijoitus, 280 m
1.3688SÖKÖVINTIN A NEW BRILLIANCEPVKJanika Vanhatalo18,56 s * SERTK
2.3706APACHE NATION'S CHEYENNEHVKJohanna Pöyhölä19,05 s * SERTK
3.3575MEI DAN KAKASHITVKKashira Kajander19,43 s
4.3455PIKKU KILPURIN KOSKEN WELLAMOPVKLaura Elina Pasanen19,58 s
5.3323RACEHEART'S MB CEDRELLA BLACKTVKNada Sandberg19,80 s
Lähtö 7: whippet, Sijoitus, 280 m
1.3686APACHE NATION'S BURNING HEARTHVKToni Lehtinen, Piia Lehtinen18,12 s * SERTK
2.3693MEI DAN POUTAPILVIPVKMarja-Leena Pentikäinen19,65 s
3.3602MEI DAN REPUBLIC THUNDERBOLTTVKNada Sandberg20,33 s
Lähtö 8: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Veteraanisijoitus, 280 m
1.3208INDIAN HILL'S DEALERPVKHarri Koivula18,24 s * SERTK
2.3202INDIAN HILL'S DEVILPVKHanna Nykänen, Olli Kujansuu18,58 s * SERTK
3.3010SHANNON DOWN KISSED BY FIREPVKHanna-Mari Hartin19,07 s * SERTK
Lähtö 9: whippet, Sijoitus ilman KV-aikaa, 280 m
1.3592MEI DAN TURBO-TIMHVKTuula Niklander, Henrik Niklander19,70 s
2.3236MEI DAN SUPERSONICPVKMarja-Leena Pentikäinen20,57 s
Lähtö 10: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Sijoitus ilman KV-aikaa, 280 m
1.3577MEI DAN ZZ YUKIMOSHJanne Tuominen19,07 s * SERTK
2.U230MEI DAN GÅSSENada Sandberg, Carola Vånsjo20,46 s
Lähtö 11: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Sijoitus, 280 m
1.3613INDIAN HILL'S IWANNASSVKReko Luojumäki18,24 s * SERTK, FI KVA-VIR
2.3677SÖKÖVINTIN A NEW HOPEPVKMia Vainio-Siukola18,30 s * SERTK
3.3627SÖKÖVINTIN A NEW ADVENTUREHVKLea Voutilainen18,57 s * SERTK
4.3508APPLE GARDEN'S GREAT CHRYSANTHEMUMPVKRaija Raussi, Hanna Vuorinen19,13 s * SERTK
5.3432APPLE GARDEN'S PINK STARPVKJari Hänninen, Satu Hänninen, Helmiina Hänninen19,44 s
Lähtö 12: saluki, Sijoitus, 680 m
1.3461AAVATUULEN UIJUMALLSari Pekkarinen47,06 s RE
2.3262RIHBOUN MIN AL ASIFEPVKSeija Lehmusto, Jarmo Lehmusto49,34 s
Lähtö 13: etnankoira, Sijoitus, 350 m
1.3674ZINA DEI VIGNAZZIPVKMarja-Leena Kaasinen28,85 s * SERTK, P-H KPM
2.3034BRONTEPVKMarja-Leena Kaasinen29,92 s
Lähtö 14: whippet, Sijoitus, 350 m
1.3503MY WILD TMNT NAPOLEON BONAFROGPVKReeta Korelin22,47 s * SERTK, P-H KPM
2.3566HANZO Z OSIRISOVA DOMUPVKAnne Jokisalo, Tuomas Tuomi23,06 s *
3.3632MY WILD TMNT NELSON MANDRELLAMIVIKSKirsi Rautio, Pekka Lintunen23,33 s * SERTK
4.3578NYANSSIN MERIDALLJani Peltonen, Olli Peltonen23,52 s * SERTK, FI KVA-VIR
5.3606NYANSSIN MAGIC MADAM MIMHVKSari Purho23,56 s * SERTK
6.3612NYANSSIN MINNIE MOUSESSVKChristina Pråhl23,82 s * SERTK, FI KVA-VIR
Lähtö 15: whippet, Sijoitus, 350 m
1.3686APACHE NATION'S BURNING HEARTHVKToni Lehtinen, Piia Lehtinen22,77 s *
2.3681NYANSSIN ODESSAPVKHanna Nykänen23,87 s * SERTK
3.3708APACHE NATION'S CHEROKEEPVKJohanna Kuoso23,88 s *
4.3512MY WILD TMNT APRIL O'NEILPVKNina Lehtinen23,95 s *
5.3693MEI DAN POUTAPILVIPVKMarja-Leena Pentikäinen24,85 s
Lähtö 16: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Sijoitus, 350 m
1.3463GHAN BURI GHAN'S WOLVERINEPVKHarri Koivula22,77 s * SERTK, K-S KPM
2.3589HALIJA Z OSIRISOVA DOMUPVKHanna-Mari Hartin22,78 s * SERTK, FI KVA-VIR
3.3372NOPURIN HAPPY BONUSPVKHanna Nykänen, Olli Kujansuu23,16 s * SERTK
4.3396NOPURIN HAPPY JOEOSVKHSuvi Mikkonen23,20 s * SERTK
Lähtö 17: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Sijoitus, 350 m
1.3614HIGH CALIBER ATLASPVKSari Giraut, David Giraut22,91 s * SERTK
2.3687NYANSSIN ONE VISIONPVKAnssi Ketomäki, Nina Ketomäki23,42 s * SERTK
3.3692NYANSSIN OH MY GODLLSari Purho23,50 s * SERTK
Lähtö 18: azawakh, Sijoitus, 480 m
1.3640HIDDEKEL RUQAYAPVKSanna Kolehmainen, Jonna Koskimäki34,25 s * SERTK, RE, P-H KPM
2.3639ALPSTAR KIKUJUPVKSanna Kolehmainen, Jonna Koskimäki40,74 s
Lähtö 19: italianvinttikoira > 38 cm, Sijoitus, 480 m
1.3482PIKKUNEIDIN MA CHE DOLCEZZAPVKKitte Lampola, Sakari Lampola40,09 s RE-yk
2.3467KURNOUS RACERHVKMarja Räsänen, Harri Räsänen40,47 s
Lähtö 20: venäjänvinttikoira, Sijoitus, 480 m
1.3364TSAARIKON KURIIRIPVKTarja Mäkinen35,19 s * SERTK
2.3537SLYUDYANKASBKAnnina Haili-Saarinen, Anssi Saarinen35,29 s * SERTK
3.3709TARASOV'S ON MY OWNPVKTarja Mäkinen35,29 s * SERTK
Lähtö 21: afgaaninvinttikoira, Sijoitus, 480 m
1.3676ALFAJIRI DURKHANAIPVKMia Salmi35,87 s * SERTK, P-H KPM
2.3374MELEK TAUS THUNDERBOLTPVKSylvia Säilä, Jyrki Rinta40,71 s
Lähtö 22: unkarinvinttikoira, Sijoitus, 480 m
1.3274ETELKÖZI-NYÚLÁSZ HÓVIRÁGTVKNina Herpola32,55 s * SERTK
2.3580BLIXTEN ZÉTALLMarja-Leena Arhima-Oinonen, Kyösti Oinonen33,18 s
3.3603AVENINA'S SZILVAVIRÁGVADÁSZSUNNina Lehtinen33,63 s
Lähtö 23: unkarinvinttikoira, Sijoitus, 480 m
1.3597BLIXTEN ZSAZSALVKHHeidi Kenkkilä33,66 s
2.3610OUR TROOPER RUN SILENT RUN DEEPSUNIda Hollt34,43 s
3.3647BLIXTEN ZENAPVKTaavi Tammisalo, Tanja Särkiniemi35,05 s P-H KPM
Lähtö 24: whippet, Sijoitus, 480 m
1.3575MEI DAN KAKASHITVKKashira Kajander33,58 s * SERTK, FI KVA-VIR
2.3323RACEHEART'S MB CEDRELLA BLACKTVKNada Sandberg34,88 s
3.3602MEI DAN REPUBLIC THUNDERBOLTTVKNada Sandberg35,83 s
Lähtö 25: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Sijoitus, 480 m
1.3631MY WILD NAPALMMIVIKSKirsi Rautio, Pekka Lintunen33,44 s * SERTK
2.U230MEI DAN GÅSSENada Sandberg, Carola Vånsjo35,22 s
Lähtö 26: whippet, Sijoitus ilman KV-aikaa, 480 m
1.3592MEI DAN TURBO-TIMHVKTuula Niklander, Henrik Niklander34,24 s
2.3236MEI DAN SUPERSONICPVKMarja-Leena Pentikäinen35,19 s
Lähtö 27: saluki, Sijoitus, 480 m
1.3572NOX INFINITA CÚ SÍDHESSAKHanna Ojanperä, Arto Ojanperä33,19 s * SERTK, FI KVA-VIR, K-S KPM
2.2902NOX INFINITA ATHENE NOCTUASSAKHanna Ojanperä, Arto Ojanperä37,02 s
Lähtö 28: irlanninsusikoira, Sijoitus, 480 m
1.3526IRISH HUNTERS ADVENTURE TO NORTHPVKPauliina Hemminki, Antti Hemminki40,27 s * SERTK, P-H KPM, SIRL ratamestari
-.3127YLI-KYMEN LUMO LILLANPVKPauliina Hemminki-KESK