27.09.2020 Ulvaantie 179, Kankaanpää, Koronarallit

Ylituomarin kertomus:

VIC

Harvinaisen lämmin syyssää suosi Kankaanpään vinttikoirakoetta. Aamu oli hieman kolea, mutta päivä kesäisen lämmin.

Kokeeseen osallistui 92 koiraa, sertifikaatin arvoisia suorituksia 43, hylkäyksiä 4, ja vain kaksi lievää loukkaantumista.

Rata oli hiekkakuopalla ja 700 metriä pitkä. Alkuerärata toimi mielestäni paremmin kaikille, finaali oli rata käännettynä. Etenkin venäjänvinttikoirille rata sopi, hienoja suorituksia. Kuiva hiekka aiheutti ongelmia vieheenvedossa tukkien trissoja ja ne lakkasivat pyörimästä. Tämä aiheutti osaltaan vetonarun katkeamista ja sotkeentumista. Kokeen kulku hidastui mutta se saatiin vietyä loppuun valoisan aikana. Kiitos osallistujille ja henkilökunnalle kärsivällisyydestä, tällaistahan se joskus on.

Koronatilanteesta johtuen palkinnot jaettiin sitä mukaa, kun rodut valmistuivat, toimi hienosti. Kahdelle koiralle voidaan hakea käyttövalion arvoa. Toisen tuomarineuvoston puheenjohtajana Päivi Kulmala.

VIC-R

Näöllään ajavien kokeeseen osallistui kolme koiraa. Kaksi koiraa suoritti alkuerän ja finaalina, yksi koira ei halunnut lähteä lainkaan.

Tällä kertaa ei ollut sertifikaatin arvoisia suorituksia, hyviä tosin. Rata oli hiekkakuolalla ja 700 metriä pitkä. Alkuerärata toimi paremmin, finaali oli rata käännettynä.

Kiitos osanottajille ja henkilökunnalle, mukava koepäivä.

Ylituomari Heikki Seppälä
espanjanvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3812ESTRELLA DE MONTE PODRIDONK-SVKKPiia Salonen241240481SERTK, KVA-m
2.3508COCOLORES LAWINIANMOSHMaria Stenberg226143369LOUK FIN
italianvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4672TARUMETSÄN AURINGONSÄDENHVKEssi Günther206119325
2.4536KURNOUS OBELIXUSBKErja Vehkasalo, Joni Vehkasalo7272
italianvinttikoira > 38 cm
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.2912YLLADIAN FROZEN ASHESUOSVKHHanna Myllymäki110110
-.4625STAKKATO DISCOVERYULLSari Merve00
faaraokoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4700NORTHGATE'S TROPICAL STORMNSFKReetta Piipponen, Hanna Ukura230235465SERTK
2.4261RED CALLUNA'S MOON SPARKLEULLEmma Hiilesniemi225204429
3.4005NORTHGATE'S READ ALL ABOUT ITNSFKReetta Piipponen138138
englanninvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4442ESTET CLASSIC IMPRESSIONNK-SVKSaara Kohvakka221165386
2.4126LITTLE BUCHAREST TRUE BRITNSSVKJoni Talja, Tiina Talja1790179LOUK FIN
afgaaninvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4598MELEK TAUS KITTYHAWKNMOSHMaria Stenberg243239482SERTK
2.4604MELEK TAUS THUNDERBOLTUSA-FASylvia Säilä, Jyrki Rinta238237475SERTK
3.3980ALFAJIRI CHASHEENNK-SVKKMia Salmi, Marko Heinonen239198437
puolanvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4630BASSEBASTIONI BASSE DANSENSUPDiana Lampinen206225431
2.4631TYMON DIVINACANISUSUPDiana Lampinen204147351
saluki - urokset
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4454AL BHAZIM GABI GABÓRUSSAKTiina Marttila, Juha Louko231222453SERTK
2.4259AZIZ RAKHAMUS-KVHSirpa Tavasti215223438
3.4013AZIZ QASEEM AL ARAMIKAULVKHMonica Bäck220217437
4.3778ONAJIIB Y-SHIRVANUOSVKHPäivi Kulmala219206425
5.3708EL HAMRAH MAHERUSSAKPirjo Jäppinen134134
-.4319AAVATUULEN THENOMENOMULLSari Pekkarinen, Timo Pekkarinen--DISK
-.4649DAHAQIN GHAIDANULVKHMonica Bäck---DISK FIN
saluki - nartut
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4750W'INJAH SA'DAH AL ASMAANIINK-SVKHeli Vartiainen, Satu Hyvärinen241252493SERTK
2.4389AL BHAZIM GEELA GEMININK-SVKKMaija Nissinen, Ari Lehtiö233256489SERTK
3.3619TAZILLAH AFROZA LAMIANLLSatu Marttila227233460SERTK
4.4391AAVATUULEN THEANORNTVKTuuli Soukka222216438
5.4047DIX DAX NETRIFE AL NEISAHNSSAKSari Ritari223214437
6.3414DASHURI TE HOPENTVKTuuli Soukka222212434
7.3568ZARABIS REZZANNLLVirpi Kokko232190422
8.3951JAISALMER ABHIRUCHINLLPäivi Lehtikangas, Janne Lehtikangas212189401
9.4489RITZAS UZMANLVKHInga-Lill Sjöman-Rönn, Peter Rönn205177382
10.4357KHAIREDDIN YASEERANLLHelena Perttula, Viljo Hassinen223152375
-.4657DIX DAX OCIRYANSSAKSari Ritari--DISK
sloughi
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.2800HAKEEM EL DJEBEL DE LA BERONDIEREULLUlla Mäkinen225228453SERTK
2.4229NASEER EL SALEM DE LA BERONDIEREULLUlla Mäkinen220224444
azawakh
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4663CAFIRA KEL ALBUFERANOSVKHHanna Myllymäki237244481SERTK
2.4143TOMBOUKTOU'S ONYOUMAHNOSVKHHanna Myllymäki243220463SERTK
ibizanpodenco
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4473PODELUX EL CONEJO BLANCOUSFKJenni Vieri218235453SERTK
2.4090FAME AND GLORY BACK TO INNOCENCEUSFKJenni Vieri, Katja Jokiniemi222227449
3.4699PODELUX LA LIEBRE DE MARZOUSFKKaisa Määttä197197
unkarinvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4664ILLA-BEREK DERÜ FOR BLIXTENULLMarja-Leena Arhima-Oinonen, Kyösti Oinonen229222451SERTK
2.3600ILLA-BEREK ÁFONYA FOR BLIXTENNMOSHMarja-Leena Arhima-Oinonen, Kyösti Oinonen22044264
basenji
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4376NATURE'S MASTERPIECE LOVE AT FIRST SIGHTUHVKPetra Rosin222219441
-.4627HERIAHERI MONEY IN MY POCKETUSUBAPia Saharinen, Tia Saharinen--DISK
etnankoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3635IOSONO HADRIANANSICElina Karlsson, Inka Luomanmäki, Erja Luomanmäki229233462SERTK
2.4586IOSONO FINLANDIANSICMaria Ketola, Inka Luomanmäki, Erja Luomanmäki203208411
3.4470TRUCKER'S EIGHT MILES HIGHNLLSara-Maria Lehto, Lauri Hakamies219157376
4.4026VESPINJA'S NEFERTITINHVKVille Salmi205113318
whippet - urokset
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4676NYANSSIN ISLAY MISTUK-SVKKJanne Sepponen237247484SERTK
2.4342BESTIES DOLIUW-HMiina Vuorela231251482SERTK
3.4643IKIMBA ON YOUR TOESUTVKMia Karlsson230250480SERTK
4.4684MEI DAN CYCLONEUHVKMaria Singh241236477SERTK
5.4364SOFTRACK HYPERBOOSTUOSVKHTeija Salow233243476SERTK, KVA-m
6.4624KIITURIN LA-ZIGGY STARDUSTULLAnu Vihonen, Pertti Vihonen239235474SERTK
7.4330BRYAN OF GOLDENBLUEUW-HAnne Naukkarinen221244465SERTK
8.4638MEI DAN RAPID RIBERYUHVKMaria Jarju223235458SERTK
9.4413BESTIES DOHATEUHVKLaura Virkki217195412
10.4701WHIPSTRIPE BLAZING BALZARUOSVKHLaura Lehtola211106317
whippet - nartut
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4575DINACON LONESOME RIDERNW-HMarjo Rantanen240244484SERTK
2.4662BESTIES FEMME FATALENW-HJenna Tähtinen, Mari Kääriäinen250231481SERTK
3.4491MIMI CHILL'S CUPCAKE QUEENNOSVKHSaara Lippo237238475SERTK
4.4541MEI DAN WATERSPOUTNTVKNada Sandberg234239473SERTK
5.4181APACHE NATION'S A BALLOFFIRENPVKJanne Lehtikangas, Päivi Lehtikangas222241463SERTK
6.4542MEI DAN NEWAGNTVKNada Sandberg226236462SERTK
7.4545IKIMBA SPARKLING SILVERMISTNTVKTarja Rósten, Elina Laakso223234457SERTK
8.4538MEI DAN KFCNW-HCarina Karlsson241214455SERTK
9.4340MEI DAN TACO BELLNTVKKashira Kajander231223454SERTK
10.4528BRICKMOOR FIRE UNDER MY FEETNMOSHEmma Gammelgård, Eija Lähdesmäki210212422
11.4666POHJOLA DE LA COUR D'ARCENAYNW-HMarjo Rantanen237134371
12.4574DINACON LOLA MONTEZNW-HMarjo Rantanen, Mila Rantanen112112
13.4696WHIPSTRIPE BLISSFUL BRIANANOSVKHLotta Jaatinen, Ville Kaikkonen9595
whippet N > 48 cm - nartut
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4285DEITIN OPEN YOUR HEARTNLVKHFanni Lippo233242475SERTK
2.4658APPLE GARDEN'S PYRAMID OF HOPENOSVKHTiia Lippo226233459SERTK
3.4671MEI DAN PORSCHENTVKNora Peltonen218236454SERTK
4.4653MEI DAN LEOPARDINW-HAnette Lindell219211430
5.4430DEADLIEST CATCH'S LADY OF THE LAKENTVKMinna Laiho229200429
6.3960MIMI CHILL'S MON AMINS-KVHAnne Rönkä223205428
7.4693WHIPSTRIPE BRILLIANT BAILEENLVKHJanika Tervo, Mia Kalliosaari2140214
whippet U > 51 cm - urokset
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4698BESTIES FIFTY SIXTYUPVKRiikka Keskinen, Jari Hyväluoma242244486SERTK
2.4466ZORADEN DIVERSITYUW-HLaura Virkki, Mari Kääriäinen231240471SERTK
3.4495TIGER'S CHAOS MESSIANIC ZEALULLVirpi Onkamo, Sari Winberg236234470SERTK
4.3699NINE LIVES SOUNDS LIKE CHAOSULVKHHenna Katajamäki218246464SERTK
5.4749WHIPLANDIAN LEPONEX-LENNARTUK-SVKKRiikka Linnala220240460SERTK
6.4556MEI DAN STORMUTVKEeva Salminen229225454SERTK
rhodesiankoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4459BAWABU HASANATI HAYATINLLAnn-Sofie Holmberg222220442
2.4180BAWABU GAHIJI GERISAUSRBAnnaleena Kiikonen215189404
-.4499BAWABU HEKIMA HUSUDIWANSRBSatu Laakso00
venäjänvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4685SLYUDYANKANSBKAnnina Haili-Saarinen, Anssi Saarinen248237485SERTK
2.4715SENEZHUSSVKTanja Sydänmäki-Salo270213483SERTK
3.4674KASTOR FLEGETONUSBKTarja Savinen235235470SERTK
4.4477ZATRAVIN JIRINANSBKPirjo Auvinen, Sirpa Auvinen220217437
-.4533VESNOI LA MANSANLLMika-Pekka Laine00
portugalinpodengo pieni
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4708SINACRIA HELLO MARY LOUUPVKMari Kaukanen224218442
2.4463HIRSITUVAN NUU-NUUNSPPSari Harlamow, Marke Kärkkäinen207197404