03.10.2020 Tampere, Derby- ja veteraanimestaruus 2020, W-H ry:n veteraani- ja etanamestaruus sekä kaikkien rotujen sijoituskilpailu

Ylituomarin kertomus:

Vuoden 2020 Derby- ja veteraanimestaruus sekä WH ry:n veteraani- ja etanamestaruus ratkottiin +16 asteisessa aurinkoisessa sekä ajoittain poutapilvisessä säässä. Lisäksi mukana oli sijoituslähtöjä, erikoisuutena mainittakoon yksi lähtö harvemmin juostulla 680 metrin matkalla. Kokeessa oli yhteensä 69 lähtöä joista kaksi lähtöä juostiin yhdellä koiralla. Ensimmäinen kilpailulähtö kello 11.00 ja viimeinen lähtö oli hyväksytty kello 17.50.Kokeessa juostiin kolme rataennätystä (2xWHyk sekä ET). Kaksi koiraa (WH ja ET)saavutti KVA-R titteliin oikeuttavan viimeisen käyttötuloksen ja neljä koiraa (ET, WH ,AF ja SA) jouduttiin valitettavasti hylkäämään häirinnän takia sekä yksi koira (IT) keskeytti juoksusuorituksensa. Kaksi lievää loukkaantumista (WH ja UN). Ylituomarin palkinnon sai veteraani ikään ehtinyt Ibizanpodenco joka tuli ensimmäisessä kilpailussaan toiseksi. Toimihenkilöitä riittävästi ja he olivat hyvin tehtäviensä tasalla. Vetolaitteenohjaaja harjoittelija Jari Rämö suoritti harjoittelutehtävänsä erinomaisesti. Rata hyvässä kunnossa ja tekniikka pelasi moitteettomasti. Kiitos kaikille mukavasta kisapäivästä.

Jari Heikkinen

* merkityt ajat ovat KV-aikoja. SERTK merkitään ainoastaan yhdelle koiran KV-ajalle per kilpailu. Jos koira saa kokeesta DISKin yhdellekään sen KV-ajalle ei merkitä SERTK:ta.

Lähtö 1: whippet, urokset, Derby 2020, 1. aikajuoksu, 350 m
1.3150OOCHIGEA'S Q'FOR AZORGK-SVKKJari Forsstén22,35 s * SERTK
2.3210KIITURIN KN-TWIST AND SHOUTHVKTaru Lumme, Juhani Tammi23,73 s * SERTK
3.3244APPLE GARDEN'S BRAVE BROEDERPVKJohanna Kuoso, Jari Rämö24,01 s * SERTK
Lähtö 2: whippet, urokset, Derby 2020, 1. aikajuoksu, 350 m
1.3200MAXWIN LAGERSSVKJanne Vekkeli, Minna Vekkeli23,06 s * SERTK
2.3192MY WILD WALLY WEST IN ACTIONPVKTaina Pajuniemi23,09 s * SERTK
3.3268NYANSSIN GENESISS-KVHAnne Heiskanen, Kari Heiskanen24,43 s
Lähtö 3: whippet, nartut, Derby 2020, 1. aikajuoksu, 350 m
1.3207MY WILD ELEKTRA IN ACTIONSSVKJohanna Jäntti23,08 s * SERTK, KVA-R
2.3276DEADLIEST CATCH'S ACESHIGHTVKMiska-Alexander Argillander23,88 s * SERTK
3.3122MARAKAYA'S LOVE AT FIRST SIGHTLLNoora Säe, Mikko Säe25,03 s
4.3137TIGER'S CHAOS I BELIEVE I CAN FLYS-KVHMarita Kauppinen25,07 s
Lähtö 4: whippet, nartut, Derby 2020, 1. aikajuoksu, 350 m
1.3233APPLE GARDEN'S FORESTINNE GOTHIKAHVKAnnina Rehn, Jesse Rehn23,43 s * SERTK
2.3249INDIAN HILL'S DEXTEROUSHVKSari Purho23,68 s * SERTK
3.3171WHIPLANDIAN PEPPER POTTSS-KVHSuvi Halonen24,18 s * SERTK
4.3156KIITURIN WR-RANTANPLANPVKSusanna Pitkäaho24,41 s
Lähtö 5: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Derby 2020, 1. aikajuoksu, 350 m
1.3206RUN BEFORE BEAUTY'S QYONOW-HKerttu Tuomi, Tuomas Tuomi21,97 s * SERTK, RE-yk
2.3202INDIAN HILL'S DEVILPVKHanna Nykänen, Olli Kujansuu22,61 s * SERTK
3.3209WHIPLANDIAN PHANTOM RIDERS-KVHNiko Karppanen, Maria Käyhkö23,10 s * SERTK
Lähtö 6: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Derby 2020, 1. aikajuoksu, 350 m
1.3208INDIAN HILL'S DEALERK-SVKKHarri Koivula22,09 s * SERTK
2.3159WHIPLANDIAN POWER PRINCESSHVKMari Juntunen23,14 s * SERTK
Lähtö 7: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Derby 2020, 1. aikajuoksu, 350 m
1.3196MY WILD KNIGHT RIDER IN ACTIONOSVKHPia Näsi-Vimpari22,71 s * SERTK
2.3143MEI DAN GROWLITHETVKEeva Salminen23,66 s * SERTK
Lähtö 8: etnankoira, Derby 2020, 1. aikajuoksu, 350 m
1.3351FLIGHTMASTER NEXT TO YOUPVKPia Hurme28,22 s * SERTK
2.3248MARISLA'S FIDANZOSICAnu Luoto, Miska Luoto29,27 s * SERTK
Lähtö 9: basenji, Derby 2020, 1. aikajuoksu, 350 m
1.3371PERRADA UNICAN ORIGIN OF SPECIESHVKOssi Kuikka, Inka Talli30,51 s * SERTK
2.3237AJIBU QUEENIE WAHINES PAPAYASUBAEmmi Karvinen, Mikko Karvinen31,12 s
3.3293AJIBU QUE RICOSUBAPia Saharinen, Tia Saharinen31,49 s
Lähtö 10: italianvinttikoira, Derby 2020, 1. aikajuoksu, 350 m
1.3222PIKKUNEIDIN HARMONYPVKKitte Lampola, Sakari Lampola30,42 s
2.3392IOSONO KHEOPSTVKJanne Pöllänen31,72 s
Lähtö 11: whippet, Sijoitus, 350 m
1.3426INDIAN HILL'S FLOLVJari Forsstén, Reetta Järvenpää23,14 s * SERTK
2.3321SOFTRACK HYPERTWISTPVKSohvi Ruusunen, Jari Ruusunen, Hilma Ruusunen24,24 s
3.3016MINGAN-RIVER DU TEPEE D'AMOURHVKAnne Oljemark, Mikael Oljemark24,46 s
Lähtö 12: whippet, Sijoitus, 350 m
1.3406BESTIES FEMME FATALEW-HJenna Tähtinen, Mari Kääriäinen24,22 s
2.3365BRYAN OF GOLDENBLUEW-HAnne Naukkarinen25,28 s
3.3236MEI DAN SUPERSONICPVKMarja-Leena Pentikäinen25,44 s
Lähtö 13: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Sijoitus, 350 m
1.3149SKYISTHEBEST LEMONTVKPiia Tuomisto, Jari Lehtonen23,21 s * SERTK
2.3129ADVENTURE OF THE NOACEK-SVKKRiikka Linnala23,38 s * SERTK
3.3370KIITURIN LA-HUGO THE BOSSHVKPauliina Tammi23,53 s * SERTK
Lähtö 14: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Sijoitus, 350 m
1.3431NOPURIN HAPPY RAMONPVKMerja Lahti22,23 s * SERTK
2.3405MEI DAN ZAMZAM ZUPERZNABBHVKMikko Ruuskanen, Neo Ruuskanen24,68 s
3.3422MEI DAN ORNELLAIALLMaik Päll, Nada Sandberg26,98 s
Lähtö 15: whippet, Sijoitus, 480 m
1.3021APACHE NATION'S A BALLOFFIREPVKJanne Lehtikangas, Päivi Lehtikangas32,01 s * SERTK
2.3007INDIAN HILL'S EYLAKIPVKKimmo Salmi, Kirsi Hietaharju33,39 s * SERTK
3.2907DINACON CYANIDES-KVHSami Partinen34,03 s
4.3311MEI DAN KFCW-HCarina Karlsson34,19 s
5.3425MEI DAN LIVERPOOLTVKNada Sandberg36,33 s
6.3424MEI DAN KAWASAKITVKNada Sandberg37,11 s
Lähtö 16: whippet, Sijoitus, 480 m
1.3282MEI DAN TURBOTVKNada Sandberg34,28 s
2.3307MEI DAN DUCATITVKNada Sandberg35,63 s
3.3324MEI DAN WATERSPOUTTVKNada Sandberg36,52 s
-.3379MEI DAN NEWAGTVKNada Sandberg-DISK
Lähtö 17: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Sijoitus, 480 m
1.3385MEI DAN PORSCHETVKNora Peltonen33,00 s *
Lähtö 18: afgaaninvinttikoira, Sijoitus, 480 m
1.3331MELEK TAUS KITTYHAWKMOSHMaria Stenberg36,10 s * SERTK
2.3330MELEK TAUS CORSAIRSA-FAUlla Sieranta36,39 s * SERTK
3.3333MELEK TAUS SPITFIRETVKMarko Pitkäkaski, Henna Pitkäkaski36,64 s * SERTK
4.3397PURPLE MAGIC'S BLACK CADILLACSA-FALaura Elina Pasanen43,05 s
-.3401ALFAJIRI BARLASMOSHAnna Lampela-DISK
Lähtö 19: puolanvinttikoira, Sijoitus, 480 m
1.3387HIGHINTENSITY'S ASCLEPIASSUPJere Pitkänen33,10 s * SERTK, RE
2.3271KOSMOS BERYL ENCHANTMENTSUPJere Pitkänen33,31 s * SERTK
3.3260BORASUPKatariina Sarin, Jussi Sarin, Jere Pitkänen34,09 s
Lähtö 20: unkarinvinttikoira, Sijoitus, 480 m
1.3018AVENINA'S EZREDES EZESMESTERLVKHTarja Kenkkilä32,66 s * SERTK
2.3274ETELKÖZI-NYÚLÁSZ HÓVIRÁGTVKNina Herpola33,54 s
3.2905AVENINA'S ELSZÁNT ERZSEBETLVKHAnna Hellman35,91 s LOUK
Lähtö 21: saluki, Sijoitus, 480 m
1.3262RIHBOUN MIN AL ASIFEPVKSeija Lehmusto, Jarmo Lehmusto33,81 s * SERTK
2.3184ZARABIS RAZAANALLMarja-Leena Ahonen34,45 s
3.3423AL BHAZIM GABI GABÓRSSAKTiina Marttila, Juha Louko34,73 s
-.3400JAISALMER ABHINUSSAKAino Sarhemaa-DISK
Lähtö 22: saluki, Sijoitus, 480 m
1.3167AL-YASAMIN MALIKASSAKTiina Torkko33,73 s * SERTK
2.2920NOX INFINITA ARDEA CINEREAMOSHHanna Ojanperä, Arto Ojanperä, Pirjo Jutila34,62 s
3.3028ONAJIIB Y-SHIRVANOSVKHPäivi Kulmala35,62 s
Lähtö 23: faaraokoira, Derby 2020, 1. aikajuoksu, 480 m
1.3218RED CALLUNA'S JUNGLE DRUMSFKJohanna Pöyhölä37,48 s
2.3284ONNENTUOJAN CULTAAKIN KALLIIMPISFKJenni Palonen38,94 s
Lähtö 24: ibizanpodenco, Derby 2020, 1. aikajuoksu, 480 m
1.3429CAZAION ELROYLLOuti Partiainen37,52 s
2.3403CAZAION EWANDORSFKTiina Nikkanen, Henri Nikkanen39,12 s
Lähtö 25: saluki, Derby 2020, 1. aikajuoksu, 480 m
Peruttu
Lähtö 26: saluki, Derby 2020, 1. aikajuoksu, 480 m
1.3238AAVATUULEN THENOMENOMLLSari Pekkarinen, Timo Pekkarinen34,57 s
2.3329ZARABIS SHAANTVKLiisa Latva-Rasku, Jari Latva-Rasku, Ritva Latva-Rasku34,59 s
3.3254AAVATUULEN THEANORTVKTuuli Soukka35,47 s
4.3357AZIZ RAMZHVKMinna Bussman-Hälikkä37,36 s
Lähtö 27: whippet, urokset, VMR 2020, 1. aikajuoksu (varalähtö), 280 m
Peruttu
Lähtö 28: whippet, urokset, VMR 2020, 1. aikajuoksu (varalähtö), 280 m
Peruttu
Lähtö 29: whippet, nartut, VMR 2020, 1. aikajuoksu, 280 m
1.2986WHIPLANDIAN IN TIMES-KVHSuvi Halonen19,57 s
2.2849BESTIES WASHAKIEPVKSusanna Pitkäaho19,99 s
3.2671WHIPLANDIAN HIGHWAY STARMOSHKati Soininen20,15 s
Lähtö 30: whippet, nartut, VMR 2020, 1.aikajuoksu, 280 m
1.2692MAXWIN ISADORAPVKPasi Malinen, Helena Malinen19,32 s * SERTK
2.2998WHIPLANDIAN INSIDE I AM DANCINGMOSHJenni Heiskanen, Suvi Halonen19,47 s
3.2843CHRISTMAS FLAKE GENTLE HEARTTVKMiska-Alexander Argillander, Risto Argillander19,54 s
4.2513BLACKBITCH'S LONG KISS GOODNIGHTHVKAnne Oljemark20,78 s
Lähtö 31: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, VMR 2020, 1. aikajuoksu, 280 m
1.2856NOPURIN SNOOP DOGGW-HAnne Jokisalo18,23 s * SERTK
2.2854NOPURIN JACK SPARROWSSVKMinna Vekkeli, Janne Vekkeli18,49 s * SERTK
3.2890APPLE GARDEN'S HEART'S DELIGHTMOSHKati Soininen18,95 s * SERTK
4.2555BLACKBITCH'S LORD OF THE RINGSHVKJulia Sahramäki, Mikko Leppänen19,93 s
Lähtö 32: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, VMR 2020, 1. aikajuoksu, 280 m
1.2860NOPURIN MERYL STREEPW-HSari Salminen18,33 s * SERTK
2.2866PALETIN CANDYKINGPVKJohanna Kuoso, Jari Rämö18,43 s * SERTK
3.2702MAXWIN INVICTUSW-HKerttu Tuomi, Tuomas Tuomi19,07 s * SERTK
4.2690SOFTRACK FAST'N'SLOWK-SVKKRiikka Linnala, Jussi Linnala19,41 s
Lähtö 33: whippet, Veteraanisijoitus, 280 m
1.2525APPLE GARDEN'S FESTINA LENTEPVKHanna-Mari Hartin19,78 s
2.2510PALETIN TEETEEW-HMerja Lautala, Jorma Lautala19,79 s
3.2906JATZARIN BLUE CRYSTALS-KVHSami Partinen20,39 s
4.2662FIERCE FIREBALL ANGELICAMOSHJanne Tuominen, Jonna Tuominen20,48 s
Lähtö 34: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Veteraanisijoitus, 280 m
1.2530LEKURIN KINGIK-SVKKHarri Koivula, Leevi Koivula19,62 s
2.2500LEKURIN KUNDISSVKMinna Vekkeli, Janne Vekkeli19,70 s
3.2522EFFLORESCO'S LILLIANSSVKTarja Seppänen20,53 s
4.2724NENATNAK ABSOLUTELY BLUEHVKKatariina Vaaramaa20,68 s
5.2908MEI DAN REMINGTONTVKMari Lehtinen20,71 s
Lähtö 35: italianvinttikoira, Sijoitus, 280 m
1.3303PIKKUNEIDIN VANIGLIA DI TAHITILLCia Raju24,36 s
2.2865ELEDI GRACE ISABELLA INESPVKKitte Lampola, Sakari Lampola25,39 s
Lähtö 36: etnankoira, Sijoitus, 280 m
1.3289TRUCKER'S EYE OF THE TIGERHVKMikko Ilosalo, Johanna Kurki22,04 s * SERTK
2.3225TRUCKER'S EIGHT MILES HIGHLLSara-Maria Lehto, Lauri Hakamies23,21 s * SERTK, KVA-R
Lähtö 37: basenji, Sijoitus, 280 m
1.3352HERIAHERI MONEY IN MY POCKETSUBAPia Saharinen, Tia Saharinen24,14 s * SERTK
2.3250AJIBU QUIZZ KIDSUBAEmmi Karvinen, Mikko Karvinen24,83 s
3.3360HI-LITE BECAUSE I CANSUBATarleena Salmela25,41 s
Lähtö 38: whippet, Sijoitus, Pirkkalan Yrittäjät -lähtö, 280 m
1.3426INDIAN HILL'S FLOLVJari Forsstén, Reetta Järvenpää18,44 s *
2.3359INDIAN HILL'S FALCONPVKTaru Kiviranta18,44 s * SERTK
3.3361INDIAN HILL'S FUTURESIGHTLLJenna Säe, Johanna Jäntti, Johanna Kakko19,00 s * SERTK
4.3243MAXWIN LUCAPVKJohanna Kuoso, Jari Rämö19,23 s * SERTK
5.3358BLACKBITCH'S CELEBRATIONHVKAnne Oljemark19,27 s * SERTK
6.3368SOFTRACK HYPERFLOWOSVKHKati Heino19,95 s
Lähtö 39: whippet, Sijoitus, 280 m
1.3311MEI DAN KFCW-HCarina Karlsson19,67 s
2.3282MEI DAN TURBOTVKNada Sandberg19,71 s
3.3389NYANSSIN ISLAY MISTK-SVKKJanne Sepponen19,83 s
4.2896PIKKULIISAN SYDÄNYSTÄVÄMOSHEmma Gammelgård20,00 s
Lähtö 40: whippet, Sijoitus, 280 m
1.3406BESTIES FEMME FATALEW-HJenna Tähtinen, Mari Kääriäinen19,81 s
2.3236MEI DAN SUPERSONICPVKMarja-Leena Pentikäinen20,08 s
3.3047ENCAUTOM'S MORE OF MEHVKTaru Lumme, Juhani Tammi20,22 s
4.3378IKIMBA ON YOUR TOESTVKMia Karlsson20,32 s
5.3324MEI DAN WATERSPOUTTVKNada Sandberg20,50 s
Lähtö 41: whippet, Sijoitus, 280 m
1.3307MEI DAN DUCATITVKNada Sandberg20,40 s
2.3425MEI DAN LIVERPOOLTVKNada Sandberg20,61 s
3.3373IKIMBA SPARKLING SILVERMISTTVKTarja Rósten, Elina Laakso21,32 s
4.3424MEI DAN KAWASAKITVKNada Sandberg21,38 s
Lähtö 42: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Sijoitus, 280 m
1.3129ADVENTURE OF THE NOACEK-SVKKRiikka Linnala18,36 s *
2.3149SKYISTHEBEST LEMONTVKPiia Tuomisto, Jari Lehtonen18,43 s *
3.3366APPLE GARDEN'S HEART OF ETERNITYLVKHJohanna Rintala, Sami Hänninen18,59 s * SERTK
4.3385MEI DAN PORSCHETVKNora Peltonen19,32 s * SERTK
Lähtö 43: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Sijoitus, 280 m
1.3431NOPURIN HAPPY RAMONPVKMerja Lahti17,87 s *
2.3427MEI DAN GEPARDITVKSuvi Solin19,52 s
3.3405MEI DAN ZAMZAM ZUPERZNABBHVKMikko Ruuskanen, Neo Ruuskanen19,53 s
4.3430RAPPFOTEN'S LAST UNICORNMOSHJenni Heiskanen20,14 s
Lähtö 44: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Sijoitus, 280 m
1.3409BLACKBITCH'S CALM BEFORE THE STORMTVKAnu Ranta19,06 s * SERTK
2.3264EPIC DREAM'S AWESOME WILD ONEW-HAlina Jaatinen20,17 s
3.3422MEI DAN ORNELLAIALLMaik Päll, Nada Sandberg21,29 s
Lähtö 45: saluki, Sijoitus, 680 m
1.3101MELIK BOORCHIN OGHAB NOX INFINITASSAKHanna Ojanperä, Arto Ojanperä46,57 s
Lähtö 46: whippet, urokset, Derby 2020, 2. aikajuoksu, 350 m
Peruttu
Lähtö 47: whippet, urokset, Derby 2020, 2. aikajuoksu, 350 m
Peruttu
Lähtö 48: whippet, nartut, Derby 2020, 2. aikajuoksu, 350 m
1.3207MY WILD ELEKTRA IN ACTIONSSVKJohanna Jäntti22,96 s *
2.3276DEADLIEST CATCH'S ACESHIGHTVKMiska-Alexander Argillander23,68 s *
3.3171WHIPLANDIAN PEPPER POTTSS-KVHSuvi Halonen24,07 s *
4.3137TIGER'S CHAOS I BELIEVE I CAN FLYS-KVHMarita Kauppinen24,92 s
Lähtö 49: whippet, nartut, Derby 2020, 2. aikajuoksu, 350 m
1.3233APPLE GARDEN'S FORESTINNE GOTHIKAHVKAnnina Rehn, Jesse Rehn23,36 s *
2.3249INDIAN HILL'S DEXTEROUSHVKSari Purho23,47 s *
3.3156KIITURIN WR-RANTANPLANPVKSusanna Pitkäaho24,44 s
4.3122MARAKAYA'S LOVE AT FIRST SIGHTLLNoora Säe, Mikko Säe25,02 s
Lähtö 50: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Derby 2020, 2. aikajuoksu, 350 m
1.3206RUN BEFORE BEAUTY'S QYONOW-HKerttu Tuomi, Tuomas Tuomi21,94 s * RE-yk
2.3159WHIPLANDIAN POWER PRINCESSHVKMari Juntunen23,19 s *
3.3143MEI DAN GROWLITHETVKEeva Salminen23,75 s *
Lähtö 51: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Derby 2020, 2. aikajuoksu, 350 m
1.3208INDIAN HILL'S DEALERK-SVKKHarri Koivula22,07 s *
2.3209WHIPLANDIAN PHANTOM RIDERS-KVHNiko Karppanen, Maria Käyhkö22,67 s *
Lähtö 52: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Derby 2020, 2. aikajuoksu, 350 m
1.3202INDIAN HILL'S DEVILPVKHanna Nykänen, Olli Kujansuu22,47 s *
2.3196MY WILD KNIGHT RIDER IN ACTIONOSVKHPia Näsi-Vimpari22,89 s *
Lähtö 53: faaraokoira, Derby 2020 A-finaali, 480 m
1.3218RED CALLUNA'S JUNGLE DRUMSFKJohanna Pöyhölä37,70 s DVR-20
2.3284ONNENTUOJAN CULTAAKIN KALLIIMPISFKJenni Palonen38,72 s
Lähtö 54: ibizanpodenco, Derby 2020 A-finaali, 480 m
1.3429CAZAION ELROYLLOuti Partiainen37,55 s DVR-20
2.3403CAZAION EWANDORSFKTiina Nikkanen, Henri Nikkanen39,68 s
Lähtö 55: saluki, Derby 2020 A-finaali, 480 m
1.3238AAVATUULEN THENOMENOMLLSari Pekkarinen, Timo Pekkarinen34,50 s DVR-20
2.3329ZARABIS SHAANTVKLiisa Latva-Rasku, Jari Latva-Rasku, Ritva Latva-Rasku34,84 s
3.3254AAVATUULEN THEANORTVKTuuli Soukka35,48 s
4.3357AZIZ RAMZHVKMinna Bussman-Hälikkä37,18 s
Lähtö 56: italianvinttikoira, VMR 2020 A-finaali, 280 m
1.2727TARUMETSÄN RAKKAUDEN TÄHTIPÖLYÄPVKTaru Uuttu23,51 s * SERTK, VMR-20
2.2756TARUMETSÄN KIPINÖITÄ TUULEENPVKAnnika Uuttu24,35 s
-.2927VILPERTIN GIANINAK-SVKKTaru Kiuru-KESK
Lähtö 57: etnankoira, VMR 2020 A-finaali, 280 m
1.2780TRUCKER'S APPLE OF MY EYETVKSanna Koponen22,37 s * SERTK, VMR-20
2.2605TULIMAAN MIA MILANCATVKKaarina Kirjonen25,33 s
-.2807FLIGHTMASTER UNIQUE HAZEPVKMarja-Leena Kaasinen-DISK
Lähtö 58: venäjänvinttikoira, VMR 2020 A-finaali, 280 m
1.2912VESNOI VOYNA I MIRSSVKLeena Sulkumäki20,69 s VMR-20
2.2707ANNA-SU YEVGENI RUSHSSVKLeena Sulkumäki23,94 s
3.3029VESNOI YASNAYA POLYANASBKAnnina Haili-Saarinen, Anssi Saarinen24,97 s
4.2674ANNA-SU YASMA-BIELKALLAnssi Saarinen, Annina Haili-Saarinen25,03 s
Lähtö 59: ibizanpodenco, VMR 2020 A-finaali, 280 m
1.2994CAZAION CRIXUSSFKOuti Partiainen22,40 s VMR-20
2.3283PODELUX PRINCESA PALOMASHKKSeija Hänninen, Jorma Hänninen22,87 s
Lähtö 60: saluki, VMR 2020 A-finaali, 280 m
1.2911DYYNIEN KESRA KHASONSSAKTarja Pääkkönen, Kimmo Marjamäki20,05 s VMR-20
2.3133DASHURI TE HOPETVKTuuli Soukka21,26 s
3.2956ZARABIS QUADRETTSeija Lehmusto, Jarmo Lehmusto22,90 s
4.2676AL-KEFEUS ALRAIPVKPäivi Kulmala22,99 s
Lähtö 61: whippet, nartut, VMR 2020 B-finaali, 280 m
1.2513BLACKBITCH'S LONG KISS GOODNIGHTHVKAnne Oljemark20,29 s
Lähtö 62: whippet, nartut, VMR 2020 A-finaali, 280 m
1.2998WHIPLANDIAN INSIDE I AM DANCINGMOSHJenni Heiskanen, Suvi Halonen19,44 s VMR-20
2.2843CHRISTMAS FLAKE GENTLE HEARTTVKMiska-Alexander Argillander, Risto Argillander19,48 s
3.2692MAXWIN ISADORAPVKPasi Malinen, Helena Malinen19,62 s LOUK
4.2986WHIPLANDIAN IN TIMES-KVHSuvi Halonen19,62 s
5.2849BESTIES WASHAKIEPVKSusanna Pitkäaho20,14 s
6.2671WHIPLANDIAN HIGHWAY STARMOSHKati Soininen20,20 s
Lähtö 63: whippet, urokset, VMR 2020 A-finaali, 280 m
1.2663INDIAN HILL'S ARAMISOSVKHJari Forsstén19,15 s * SERTK, VMR-20, W-H VET RM
2.2880WHIPLANDIAN I AM LEGENDSSAKMinna Kauhanen, Tiina Räihä19,16 s * SERTK
3.2760INDIAN HILL'S GAMBLERK-SVKKHarri Koivula19,26 s * SERTK
4.2653INDIAN HILL'S ARAGONPVKMerja Lahti, Mikko Lahti, Veera Lahti19,40 s * SERTK
5.2672NYANSSIN CHIVAS REGALK-SVKKJanne Sepponen20,17 s
6.2685SOFTRACK FAST'N'MYTHICALPVKHanna Niemi, Juha Hovisto20,83 s
Lähtö 64: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, VMR 2020 B-finaali, 280 m
1.2690SOFTRACK FAST'N'SLOWK-SVKKRiikka Linnala, Jussi Linnala19,19 s * SERTK
2.2555BLACKBITCH'S LORD OF THE RINGSHVKJulia Sahramäki, Mikko Leppänen19,72 s
Lähtö 65: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, VMR 2020 A-finaali, 280 m
1.2856NOPURIN SNOOP DOGGW-HAnne Jokisalo18,24 s * VMR-20, W-H VET RM
2.2860NOPURIN MERYL STREEPW-HSari Salminen18,54 s *
3.2866PALETIN CANDYKINGPVKJohanna Kuoso, Jari Rämö18,70 s *
4.2854NOPURIN JACK SPARROWSSVKMinna Vekkeli, Janne Vekkeli18,83 s *
5.2890APPLE GARDEN'S HEART'S DELIGHTMOSHKati Soininen18,95 s *
-.2702MAXWIN INVICTUSW-HKerttu Tuomi, Tuomas Tuomi-Luopui
Lähtö 66: italianvinttikoira, Derby 2020 A-finaali, 350 m
1.3222PIKKUNEIDIN HARMONYPVKKitte Lampola, Sakari Lampola30,60 s DVR-20
2.3392IOSONO KHEOPSTVKJanne Pöllänen31,83 s
Lähtö 67: etnankoira, Derby 2020 A-finaali, 350 m
1.3351FLIGHTMASTER NEXT TO YOUPVKPia Hurme28,31 s * DVR-20
2.3248MARISLA'S FIDANZOSICAnu Luoto, Miska Luoto29,09 s *
Lähtö 68: basenji, Derby 2020 A-finaali, 350 m
1.3371PERRADA UNICAN ORIGIN OF SPECIESHVKOssi Kuikka, Inka Talli30,21 s * DVR-20
2.3237AJIBU QUEENIE WAHINES PAPAYASUBAEmmi Karvinen, Mikko Karvinen31,31 s
3.3293AJIBU QUE RICOSUBAPia Saharinen, Tia Saharinen31,37 s
Lähtö 69: whippet, urokset, Derby 2020 B-finaali, 350 m
Peruttu
Lähtö 70: whippet, urokset, Derby 2020 A-finaali, 350 m
1.3150OOCHIGEA'S Q'FOR AZORGK-SVKKJari Forsstén22,28 s * DVR-20
2.3192MY WILD WALLY WEST IN ACTIONPVKTaina Pajuniemi22,98 s *
3.3200MAXWIN LAGERSSVKJanne Vekkeli, Minna Vekkeli23,03 s *
4.3210KIITURIN KN-TWIST AND SHOUTHVKTaru Lumme, Juhani Tammi23,69 s *
5.3244APPLE GARDEN'S BRAVE BROEDERPVKJohanna Kuoso, Jari Rämö23,95 s *
6.3268NYANSSIN GENESISS-KVHAnne Heiskanen, Kari Heiskanen24,27 s
Lähtö 71: whippet, nartut, Derby 2020 B-finaali, 350 m
1.3122MARAKAYA'S LOVE AT FIRST SIGHTLLNoora Säe, Mikko Säe25,00 s
2.3137TIGER'S CHAOS I BELIEVE I CAN FLYS-KVHMarita Kauppinen25,03 s
Lähtö 72: whippet, nartut, Derby 2020 A-finaali, 350 m
1.3207MY WILD ELEKTRA IN ACTIONSSVKJohanna Jäntti23,28 s * DVR-20
2.3233APPLE GARDEN'S FORESTINNE GOTHIKAHVKAnnina Rehn, Jesse Rehn23,48 s *
3.3249INDIAN HILL'S DEXTEROUSHVKSari Purho23,70 s *
4.3276DEADLIEST CATCH'S ACESHIGHTVKMiska-Alexander Argillander23,97 s *
5.3171WHIPLANDIAN PEPPER POTTSS-KVHSuvi Halonen24,55 s
6.3156KIITURIN WR-RANTANPLANPVKSusanna Pitkäaho24,59 s
Lähtö 73: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Derby 2020 B-finaali, 350 m
1.3143MEI DAN GROWLITHETVKEeva Salminen23,53 s *
Lähtö 74: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Derby 2020 A-finaali, 350 m
1.3206RUN BEFORE BEAUTY'S QYONOW-HKerttu Tuomi, Tuomas Tuomi22,02 s * DVR-20
2.3208INDIAN HILL'S DEALERK-SVKKHarri Koivula22,42 s *
3.3202INDIAN HILL'S DEVILPVKHanna Nykänen, Olli Kujansuu22,79 s *
4.3196MY WILD KNIGHT RIDER IN ACTIONOSVKHPia Näsi-Vimpari23,01 s *
5.3209WHIPLANDIAN PHANTOM RIDERS-KVHNiko Karppanen, Maria Käyhkö23,06 s *
6.3159WHIPLANDIAN POWER PRINCESSHVKMari Juntunen23,47 s *