08.06.2019 Keuruu, Jyväs-Coursing 2019

Ylituomarin kertomus:

VIC - KV

Keuruulla järjestettiin kansainvälinen koe johon koiria oli 111 saapunut paikalle. Lauantaina sää aurinkoinen ja lämmin, sunnuntaina aamusta ripotteli vettä ja muuten sää pilvipoutainen muttei niin lämmin kuin lauantainta. Rata 620 metriä pitkä. Kokeessa luopui finaalista melko suuri joukko 17 kpl. Diskejä 5, loukkaantuuneita 3. Tulostaso parasta WHn ja SA. Kiitos järjestäjälle hyvin järjestetystä kokeesta. Koetoimitsijaharjoittelija Emmi Seppälä ja lähettäjäharjoittelija Pirkko Ylkänen-Heinonen suorittivat tehtävät hyväksytysti. Ari Raappana toimi toisen tuomarineuvoston puheenjohtajana.

VIC

Keuruulla järjestettiin kansallinen koe, johon oli ilmottautunut 37 koiraa. Sää oli aurinkoinen ja lämmin. Tulostaso jäi vähän vaatimattomaksi, huippu suoritukset jäi puuttumaan. Diskejä yksi, loukkaantuneita ei ollenkaan. Kiitos järjestäjälle mukavasta kokeesta.

VIC-R

Keuruulla järjestettiin Rhodesiankoirille koe johon oli ilmoittautunut kaksi koiraa. Voittajalla ihan hyvä suoritus, päivä aurinkoinen ja lämmin. Kiitos järjestäjälle kokeen järjestelyistä.

Ylituomari Peter Rönn
rhodesiankoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3219TARUJEN AGENTUSRBEeva Mikkola207192399
2.2932BAWABU DAMAMLI DIANINK-SVKKReetta Mikkola, Jari Mikkola164128292
afgaaninvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4270PRAMYA FOLLOW ME GUYSNSA-FASusanna Vuohelainen236234470SERTK, P-H KPM
2.4269THUJA FANCY PANTSNOSVKHSinikka Kallio228230458SERTK
3.4062INGENUE SMOKIN IN AMZTERDAMUK-SVKKOuti Hirvonen226216442K-S KPM
basenji
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4071KIMWITU'S CRISPY 'N CREAMY CUPCAKEUSUBATero Tuominen, Miikka Tiihonen, Tua-Maria Mattila218230448
2.4385AJIBU QUIETLY BONKERSNHVKMarjukka Anttila218221439
3.4232BULLDOBAS FEDERICANK-SVKKAnna Sorvali, Tiina Taavitsainen20031231
4.3504SOLEBAS JOLLY MOODNLVKHMinna Hiippala217217Luopui finaalista
-.3664HANISHAN BOWWOW WOWUSUBAHanni Joronen---DISK FIN
whippet - nartut
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4440SOFTRACK HYPERSWEETNOSVKHEssi Paloma, Ari Raappana216245461SERTK
2.4286WIPINON AINU VAPPU TYTTÖNENNLLMinttu Kivinen, Olli Virtanen218242460SERTK, CACIL
3.4359EPIC DREAM'S ANTS IN THE PANTSNW-HSiiri Kuukka219231450SERTK, V-CACIL
4.4070JULIENNE JACQUELYN SYNERGYNMOSHJonna Lemmetyinen, Sanna Wåg224223447
5.4094BROOKWAY WEARING WANGNSSVHPirjo Löfgrén214232446
6.4104TIGER'S CHAOS I BELIEVE I CAN FLYNSSVHMarita Kauppinen217229446
7.U593STANGERS LAND BRATISLAVANG. Andreeva223206429
8.3752DINACON CYANIDENSSVHSami Partinen210200410
9.U594STANGERS LAND BRIZANYU.V. Lavrovskaya210198408
10.2921PLAUDITE XTREMELY SPICYNMOSHPirjo Jutila227179406
11.4371INDIAN HILL'S DEXTEROUSNHVKSari Purho164238402
12.4341MEI DAN TURBONTVKNada Sandberg223176399
13.4298EPIC DREAM'S AWAY WITH THE FAIRIESNW-HEssi Piironen183212395
14.4181APACHE NATION'S A BALLOFFIRENW-HJanne Lehtikangas, Päivi Lehtikangas193184377
15.U589VALPAIN PEK SANSANG. Andreeva, K. Vnukova205157362
16.U588STANGERS LAND ALTANANG. Andreeva194141335
17.4100KIITURIN WR-RANTANPLANNPVKSusanna Pitkäaho165137302
18.4418EPIC DREAM'S ALL OVER DA PLACENK-SVKKJuuso Parviainen, Minna Parviainen21142253
19.3540DINACON HERO OF THE DAYNSSVHSirpa Lihavainen218218Luopui finaalista
20.3197TARUMETSÄN KIRJAILLUT TÄHDETNPVKTaru Uuttu194194Luopui finaalista
21.3502PRIMADA ARE U SUPERSTITIOUSNW-HAnne Naukkarinen182182Luopui finaalista
22.3280PIKKULIISAN RAKAS MUUSANW-HNea Rasikannas, Elina Rasikannas165165Luopui finaalista
23.3855TARUMETSÄN LEIKKIVÄ TÄHTINPVKHanna-Marie Naukkarinen, Taru Uuttu164164Luopui finaalista
24.3604PIKKULIISAN SYDÄN HERTTAINENNSSVKKaarina Vesterinen, Jaanaliisa Halonen160160Luopui finaalista
25.4335MEI DAN SUPERSONICNPVKMarja-Leena Pentikäinen142142
26.4424GELLA IZ SAGI O GARDARIKENK-SVKKSiina Suikki129129
27.3906TIGER'S CHAOS MY ONLY ONENLVRiikka Mäki127127
28.4200TIGER'S CHAOS I WAS MADE FOR PLAUDITENMOSHSanna Wåg, Pirjo Jutila116116
-.4151BESTIES CREME BRULEENLLHeli Toivanen00
-.3445BESTIES WASHAKIENPVKSusanna Pitkäaho00
-.4436C'MERE WHOOHOONOSVKHSatu Karjalainen00
-.3200CRIMDON CRIMDON SAPPHIRENW-HSari TapaninahoSuljettu alkuerästä
-.4219MARAKAYA'S LOVE AT FIRST SIGHTNLLNoora Säe, Mikko Säe--DISK
whippet N > 48 cm - nartut
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4093ZARAQUE'S KEEN ON CROWN'N JEWELSNSSVHPirjo Löfgrén221231452SERTK
2.4285DEITIN OPEN YOUR HEARTNLVKHFanni Lippo216228444
3.3960MIMI CHILL'S MON AMINSSVHAnne Majala222215437
4.4251WHIPLANDIAN POWERPUFF GIRLNPVKJenni Heiskanen216211427P-H KPM
5.3977PALETIN TI-TI-UUNOSVKHTiia Lippo204219423
6.3176MIMI CHILL'S CAT BALLOUNW-HEssi Piironen196204400
7.3866NYANSSIN FAVOURITE BLACKNOSVKHSaana Rissanen184189373
8.3935TIGER'S CHAOS MY PRECIOUSSSNW-HAnnica Ojala168168Luopui finaalista
italianvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.2969YLLADIAN POEMS ABOUT ROMENHVKLeena Jääskelä216221437
2.3988YLLADIAN XAVIERUHVKMinttu Vuorinen, Leena Jääskelä190204394
3.3566YLLADIAN SUNNY SIDE OF HELLNHVKLeena Jääskelä190190Luopui finaalista
4.3061KURNOUS DIAMANTANMOSHMarie Kontinen106106
5.4377HAKKI DI SANGUE REGALEUSICNicolina Blomstedt2525
italianvinttikoira > 38 cm
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4052YLLADIAN ARSENICULLSari Merve215229444
2.2862TARUMETSÄN RAKAS PIKKU KIITÄJÄULLSari Merve160160Luopui finaalista
etnankoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4331FLIGHTMASTER NEXT TO YOUUPVKPia Hurme219237456SERTK, P-H KPM
2.4237MARISLA'S FERENTINANSSVHMarjo Blomberg212212Luopui finaalista
3.4380MARISLA'S GERALDINANSSVHMarjo Blomberg209209Luopui finaalista
4.3908MARISLA'S DELICIANSSVHMarjo Blomberg171171Luopui finaalista
-.3940MARISLA'S DIVINITANSICKatarina Hägg, Marjo Blomberg, Inka Luomanmäki00
whippet - urokset
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4132NYANSSIN GAMBLER JRUK-SVKKSusanne Rämänen250237487SERTK
2.4406KIITURIN KN-TWIST AND SHOUTUHVKTaru Lumme, Juhani Tammi261226487SERTK
3.4076TARUMETSÄN IKIROUDAN TIMANTTIULLPiia Vuorenpää, Pekka Vuorenpää244235479SERTK, CACIL
4.4214ZARAQUE'S JUST LIGHT UP MY WAYUSSVHAnne Ryynänen, Oona Savolainen235226461SERTK, V-CACIL, KVA-m
5.2905PLAUDITE XTREMELY FUNNY CHAPUMOSHPirjo Jutila235225460SERTK
6.4328EPIC DREAM'S ALCATRAZ CAN'T HOLD MEUW-HPäivi Riikonen, Matti Vallius241211452SERTK
7.U568BONA DIVA WINNING COLOURSUNatalia Samelin, Victoria Kolotsei243206449
8.4312HASTINGS INVENTUMUPVKIda-Maria Björkqvist222203425
9.4378BESTIES DEMOTHIUSSVKNea Heinonen167243410
10.4364SOFTRACK HYPERBOOSTUOSVKHTeija Salow1500150
11.4460NYANSSIN HURRICANEUK-SVKKSusanne Rämänen140140
12.4344SOFTRACK HYPERFLOWUOSVKHKati Heino113113
-.4330BRYAN OF GOLDENBLUEUW-HAnne Naukkarinen00
-.4083NYANSSIN GASTONUOSVKHTiia Meriläinen, Janne Näränen--DISK
whippet U > 51 cm - urokset
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4081ZARAQUE'S LIONHEARTUOSVKHHeikki Skinnari, Anne Kohtalo233226459SERTK
2.4461WHIPSTRIPE ALL LIGHTS UPUSSVHOona Savolainen, Anne Ryynänen216238454SERTK
3.4318MEI DAN FASTUHVKMaria Singh221227448
4.3148MIMI CHILL'S DARE TO BE GREATUOSVKHKati Heino227214441
5.4408EPIC DREAM'S AWESOME WILD ONEUW-HAlina Jaatinen199234433
6.3833NYANSSIN FAST AND FURIOUSUOSVKHTiia Meriläinen, Janne Näränen213212425
7.4148PIKKULIISAN TARINA ONNESTAUSSVKSatu Ruotsalainen218207425
8.4173CWIC ZAPHOD BEEBLEBROXUPVKRiikka Keskinen, Jari Hyväluoma212207419
9.3598PIKKULIISAN SYDÄMEN VALOUSSVKSatu Ruotsalainen223155378
10.3699NINE LIVES SOUNDS LIKE CHAOSULVKHHenna Katajamäki22277299
11.2656SOFTRACK FAST'N'SLOWUK-SVKKRiikka Linnala, Jussi Linnala196196Luopui finaalista
12.4119TIGER'S CHAOS COMET LOVEJOYUW-HRiitta Vepsäläinen162162Luopui finaalista
13.3305JEWGENISTAJAN MÖRRI-MÖYKKYUSSVHJohanna Järventaus150150Luopui finaalista
ibizanpodenco
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4090FAME AND GLORY BACK TO INNOCENCEUSFKJenni Vieri, Katja Jokiniemi187224411P-H KPM
2.4363CAZAION ELESSIRNLLPirjo Halme-Hoffren, Outi Partiainen183225408
3.3602CAZAION CAMEESHANSFKOuti Partiainen150241391
portugalinpodengo keskikokoinen
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3990ALEXANDRA'S HERITAGE ESMAGADORUSPPMarjo Nousiainen216237453SERTK
2.3862ALEXANDRA'S HERITAGE ELEGANTENHVKJari Sipiläinen, Pirjo Sipiläinen1940194
portugalinpodengo pieni
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4410LILL JÄGARENS RÄVENULVKHHeidi Hannus236226462SERTK
2.4412LILL JÄGARENS ROMMIULVKHNina Tuononen228232460SERTK
3.3933LILL JÄGARENS QUATTROULVKHHeidi Hannus201225426
4.3231TÄHTITAIVAAN GLORIANLLMaaret Ridanpää205206411
5.3323LILL JÄGARENS NASTYNOSVKHAnnika Kristo8282
6.3948LILL JÄGARENS QUEENIENLVKHNina Tuononen2020
7.2757TÄHTITAIVAAN DOLLYNLLMaaret Ridanpää1515
puolanvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4265HIGHINTENSITY'S AQUILEGIANSUPKrista Pirttimäki, Jere Pitkänen229222451SERTK
2.4266HIGHINTENSITY'S ASCLEPIASUSUPJere Pitkänen217210427
unkarinvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.2802PRIMADA FULL OF ATTITUDEUSUNAnne Naukkarinen, Sini Huviranta215224439K-S KPM
2.2899TIGRISBUNDAS EGOTUZNSUPIda Salonen, Toni Hollt194205399
espanjanvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.2635FINBLACKIES ALWAYS ON THE RUNUMOSHMerja Reini, Henna Latvamäki188211399
-.3408FINBLACKIES MILLION DOLLAR BABYNMOSHHenna Latvamäki00
saluki
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3946AL-YASAMIN MALIKANSSAKTiina Torkko243236479SERTK, CACIL, KVA-m, BIF
2.4441NON SERVIAM FOGO POSTOUSSAKHenri Maijala231222453SERTK
3.3768JAISALMER ABAYOMIULVHarri Niemi235211446
4.U590AL A'LIM KHAYAL BEN ATAYAUCarina Andersson, Linnéa Andersson221222443
5.3773GOLDEN DESERT'S BARRAGUK-SVKMinna Hämäläinen, Mika Hämäläinen224219443
6.U538KHALILS EHAAD SHARIARUSari Hasa212229441
7.2315SALGREY'S ALINANSSAKSari Ritari220218438
8.4013AZIZ QASEEM AL ARAMIKAULVKHMonica Bäck210224434
9.3767ZARABIS RAAHILUSSVHMarika Leppänen217211428
10.4259AZIZ RAKHAMUSSVHSirpa Tavasti203205408
11.3477ZARABIS REYHANUTVKSeija Lehmusto, Jarmo Lehmusto232176408
12.U251AFIFA ATAYAULinnéa Andersson, Carina Andersson210187397
13.2679SALMANAZAR ABLA TIGER LILYNSSAKKirsi Sinisalo, Kirsi Liius, Mirve Liius219176395
14.3652ZUBAYR AJAZUK-SVKMinna Hämäläinen210181391
15.3577DIX DAX MAGIC SAPPHIREUSSAKSari Ritari178197375
16.3708EL HAMRAH MAHERUSSAKPirjo Jäppinen199169368
17.3951JAISALMER ABHIRUCHINLLPäivi Lehtikangas, Janne Lehtikangas207154361
18.2215KHRONOS MIN AL ASIFEUTVKSeija Lehmusto208113321
-.3543AZIZ OTISUSSVHSirpa Tavasti--DISK
-.3670NOX INFINITA ARDEA CINEREANMOSHHanna Ojanperä, Arto Ojanperä, Pirjo Jutila--DISK
irlanninsusikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4249PRIMO VIM GIANOSVKHJuha Junnikkala226225451SERTK
2.4153SAPWOOD'S LAST CHANCENK-SVKKRiitta Toivonen218206424K-S KPM
sloughi
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4195QUETSHADEE ALEXSTRASZANLLTiia Kaitala232218450SERTK, KVA-m
2.4185QUETSHADEE FAFNIRULLTiia Kaitala214222436
skotlanninhirvikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4322SWORDGROVE LARGER THAN LIFENSHKKEija Kaipainen154217371
-.4316SWORDGROVE FREYANK-SVKKMari Varonen---DISK FIN
venäjänvinttikoira - nartut
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4109ZATRAVIN IRINJANSBKPia Söderholm228178406
2.4355GO GO BOLSHOI KATNISSNPVKKati Tammisalo161238399
3.4276VESNOI TSUZAJA ZENANSBKAnssi Saarinen, Annina Haili171195366
4.3800BOLSHAJAN GISELLENSBKAnne Karikumpu, Heli Karikumpu, Tero Karikumpu172193365
5.3113ZATRAVIN FARIDANSBKEmma Luoma, Taina Luoma183173356
6.3700WERNAJA TSAR BORZOISNPVKKristiina Ahola, Tina Åberg, Pirjo Ivanoff-Ahola170101271
7.4003ZIVANOVA'S CIARA MECHTANPVKKristiina Ahola, Pirjo Ivanoff-Ahola2070207LOUK FIN
-.2834TAIGATASSUN AMORE MADONNANSBKKirsi Pappinen00LOUK AE
venäjänvinttikoira - urokset
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3982DOROGOI VON ALSHAMINAULLJohanna Saatsi209236445
2.4456BETJANOVA ASESSOR IPPOLITUSBKAnette Friman167244411LOUK FIN
3.4336TARIJEMIRAN ILJA INREGAFFUSBKKatri Ruokonen, Anniina Liesko193207400P-H KPM
4.4069ZATRAVIN ILANUHVKHeidi Silván, Niko Forsberg176212388
5.4280VESNOI GOSPODIN PROHARTSINUSSVKLeena Sulkumäki187198385
6.4033TAIGATASSUN BURNING HEARTUSBKJari Pappinen, Kirsi Pappinen123123
7.3823SCHEZTAYA TAKE ON MEUOSVKHKati Väyrynen, Hannu Pönkkä5757
8.4277VESNOI MUZIK MAREJULLMika-Pekka Laine4949