18.05.2019 Lieto, Turun Juoksut ja Varsinais-Suomen kennelpiirin mestaruus

Ylituomarin kertomus:

VIC

Yksipäiväinen, rajoitetulla osallistujamäärällä (80 kpl), järjestetty koe, joka oli samalla Varsinais-Suomen kennelpiirin mestaruuskilpailu. Rajoitus ei koskenut kp:n jäseniä. Kokeeseen otti lopulta osaa 54 koiraa.

Järjestelyt ennen ja kokeen aikana toimivat. Rutinoituneet ja tehtävänsä osaavat henkilöt eri toimipisteissä.

Koe saatiin vietyä läpi varsin kesäisen sään vallitessa. Täysi auringonpaiste ja sen tuomaa lämpöä viilensi lievä tuuli. Paikkana tuttu kumpuileva peltoalue missä uusi ruoho oli jo sopivasti kasvanut kuitenkaan haittaamatta koirien mahdollisuutta havaita viehettä. Tekniikka ja vedot toimivat hyvin.

Radalla pituutta n. 580 m. Rata oli kaksijakoinen toinen puoli ketteryyttä ja tarkkaavaisuutta, sekä erityisesti alamäkeen juoksemista vaativa osuus. Toinen puoli selvästi juostavampi ja tasaisempi osuus. Alkuerän alku oli vaativa ja siinä syntyi eroja. Finaalirata juostiin vastakkaiseen suuntaan ja tämä toimi paremmin. Osin radasta johtuen koirien suoritukset olivat kaksijakoisia. Toinen puoli onnistui toista puolta paremmin. Kuitenkin suoritukset olivat hyviä, mutta erittäin hyviä ja erinomaisia suorituksia jäi kaipaamaan enemmän.

Alkuerissä ilahdutti borzoit ja greyt. Finaalissa puolanvinttikoirat näyttivät voimakkuuttaan. Basenjit ja erityisesti azawakhit (3 kpl) tekivät hienoja juoksuja. Kokeessa 0 diskiä. Valitettavasti finaalissa toinen grey loukkasi etujalkojaan pahasti. Ei muita loukkaantumisia.

Positiivisena huomiona silmään otti nuorien harrastajien osuus. Kaiken kaikkiaan erittäin mukava kenneltapahtuma.

VIC-R

Kokeeseen otti osaa 2 koiraa. Koe oli samalla Varsinais-Suomen kennelpiirin mestaruuskilpailu.
Kennelpiirin alueelta ei osallistunut yhtään koiraa.

Järjestelyt ennen ja kokeen aikana toimivat. Rutinoituneet ja tehtävänsä osaavat henkilöt eri toimipisteissä.

Koe saatiin vietyä läpi varsin kesäisen sään vallitessa. Täysi auringonpaiste ja sen tuomaa lämpöä viilensi lievä tuuli. Paikkana tuttu kumpuileva peltoalue missä uusi ruoho oli jo sopivasti kasvanut kuitenkaan haittaamatta koirien mahdollisuutta havaita viehettä. Tekniikka ja vedot toimivat hyvin.

Radalla pituutta n.580 m. Rata oli kaksijakoinen toinen puoli ketteryyttä ja tarkkaavaisuutta, sekä erityisesti alamäkeen juoksemista vaativa osuus. Toinen puoli selvästi juostavampi ja tasaisempi osuus. Alkuerän alku oli vaativa ja siinä syntyi eroja. Finaalirata juostiin vastakkaiseen suuntaan ja tämä toimi paremmin.

Ylituomari Jari Hietala
rhodesiankoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.2479VASTAKARVA KLARA AF MINOSNSRBKaisa Kosonen171187358
2.4358BOOBAH BERTHA BY HIRMANSRBLaura Lamminsivu171186357
skotlanninhirvikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3467HYNDSIGHT EASY FEELINUSHKKTuuli Jalo197160357
2.4322SWORDGROVE LARGER THAN LIFENSHKKEija Kaipainen179179Luopui FIN
venäjänvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4109ZATRAVIN IRINJANSBKPia Söderholm211208419
2.3470ZATRAVIN GADJANTVKVirpi Laitamäki195197392KPM-1
3.4355GO GO BOLSHOI KATNISSNPVKKati Tammisalo197197Luopui FIN
englanninvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4309RANTALAUKAN OMA PUUMANSGYSari Rantanen208210418KPM-1
2.4310LOCHINVAR LOVES RANTALAUKANNSGYSari Rantanen212167379LOUK FIN, KPM-2
saluki
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4391AAVATUULEN THEANORNTVKTuuli Soukka215232447KPM-1
2.3726NOX INFINITA ANAS DISCORSNSSAKMari-Anne Naarminen209227436
3.3979AAVATUULEN VIVA VALERIANLLVivian Valli, Tuuli Soukka218216434
4.4346NON SERVIAM FURIA DIVINANLLIngo Kvist187225412
5.3569ZARABIS ROSALIANTVKJonna Hämäläinen205207412KPM-2
6.3786AZIZ PACIFICOUSSAKSanja Ekblad, Pasi Soininen199200399
7.3511YUZAK ABTINUSSAKKaisa Hytti162220382
8.3778ONAJIIB Y-SHIRVANUOSVKHPäivi Kulmala180196376
9.3624HEART & SOUL JP PHALAENOPSISNSSAKSari Markkula9292
azawakh
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4202MANI-MANI DE LA ROUTE JACQUES COEURNHVKTuija Rönhovde221233454SERTK
2.4204AZAMOUR NAJLANHVKTuija Rönhovde219205424
3.4203MOUSS-DIOUF DE LA ROUTE JACQUES COEURUHVKTuija Rönhovde200210410
afgaaninvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3150KIRMAN UZAIRULLUlla Sieranta, Satu Fabritius151179330
2.4001PRAMYA FREE FOR THE NIGHTNPVKMaarit Juvankoski6363
puolanvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4265HIGHINTENSITY'S AQUILEGIANSUPMaija Vähäkangas203227430
2.3758BORANSUPKatariina Sarin, Jussi Sarin, Jere Pitkänen184194378
3.4402BASSEBASTIONI BONBONUTVKMaria Lekari199166365KPM-1
whippet
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3688WEIKOTIN SUPERCHOPPERNTVKSalla Silvasti224236460SERTK, KPM-1 BIF
2.4341MEI DAN TURBONW-HNada Sandberg217221438KPM-2
3.4335MEI DAN SUPERSONICNPVKMarja-Leena Pentikäinen216213429
4.4131MEI DAN PIKACHUNW-HAnette Lindell207221428
5.2945BONNYWAPIT FEEFIFOFUMNW-HJohanna Gustafsson207202409
6.4103MEI DAN DUCATIUW-HNada Sandberg193131324
7.4340MEI DAN TACO BELLNTVKKashira Kajander168147315
8.3152EFFLORESCO'S MALVERNICOUW-HTarja Saarinen199199Luopui FIN
9.4163WOODBROOKS WHO MADE WHONW-HUlrica Ahlström194194Luopui FIN
whippet N > 48 cm ja U > 51 cm
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4420BESTIES VELMA VANDERDUCKNHVKMarja Liukko, Tuomas Palosaari217229446
2.4125BONNYWAPIT HAPPYHAPPYJOYJOYNTVKJohanna Gustafsson, Tiina Luhtala213222435KPM-3
3.4318MEI DAN FASTUHVKMaria Singh215219434
4.4170MEI DAN GROWLITHEUW-HEeva Salminen204207411
5.4099ENCAUTOM'S GIOVANE D'ONOREUW-HKatariina Kunnas189217406
6.4411C'MERE VOODY WOODBECKERUW-HMathilda Korpela199203402
7.3519MISTYQ DISCIPLE OF THE SUNUTVKSanna Vahlberg, Tiia-Tuulia Laakso190202392
8.4072JOTHRYN ALLURING TRAITSUHVKAnita Sandqvist204188392
9.3507MEI DAN REMINGTONUTVKMari Lehtinen162192354
10.4191SHINY SENSATION'S THUNDERBALLUMOSHTaru Jäppinen3939
-.2560EFFLORESCO'S LILLIANNSSVKTarja Seppänen00
-.4435WEIKOTIN IT-KÄTHYNTVKSalla Silvasti00
etnankoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4281MARISLA'S FIDANZOUSICAnu Luoto, Miska Luoto208201409
2.4035TRUCKER'S DAYS OF THUNDERUTVKAnu Ranta181212393KPM-1
3.3817MARISLA'S DAVANZOUTVKAnu Ranta188186374KPM-2
basenji
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4385AJIBU QUIETLY BONKERSNHVKMarjukka Anttila223226449
2.3799NATURE'S MASTERPIECE GOSSIP GUYUTVKSari Roiha, Tero Tuominen217218435KPM-1
3.3857NATURE'S MASTERPIECE HAPPY HOURNLLNoora Mäkiö, Tero Tuominen191205396
4.4115BAHATICCA'S HALF-BLOOD PRINCEULLTero Tuominen, Niko Herlin, Noora Mäkiö211173384
5.4232BULLDOBAS FEDERICANK-SVKKAnna Sorvali, Tiina Taavitsainen177202379
6.4415JUNGLE TALES TRIBAL SPIRITNSUBAAnna Granbom1990199