27.04.2019 Ravijoki, W-H ry:n maasto- ja veteraanimaastomestaruus, SIC ry:n maastomestaruus ja avoin kilpailu, EMM-2019 karsintakilpailu, Kaakkois-Suomen Vinttikoirakerho ry:n maastomestaruus, Kymen kennelpiirin mestaruus.

Ylituomarin kertomus:

VIC - KV

KV-koe joka oli samalla karsintakilpailu kesän EM-maastoihin. Koiramäärä oli suuri joten koetta lähdettiin heti järjestämään kahdella radalla. Koepaikka ja puitteet mahdollistivat loistavat olosuhteet onnistuneelle kokeelle ja kokeen järjestäjät olivat paneutuneet tosissaan järjestelyihin. Isot pellot ja maksimipituiset radat karsivat talvikuntoiset koirat pois tehokkaasti mikä palveli tietenkin tarkoitustaan eli parhaiden koirien pääsemistä Suomen joukkueeseen. Ensikertalaisia oli paljon mikä näkyi monessakin suorituksessa, tuomarineuvosto hylkäsi 6 koiran suorituksen. Kiitos kaikille hienosta viikonlopusta, oli hienoa olla kokeessa ylituomarina kun asiat sujuvat.

VIC

KV-kokeen yhteydessä juostu kansallinen koe. Koe järjestelyineen sujui hyvin eikä suurempia ongelmia ollut. Radat olivat maksimipituisia mikä näkyi koirien suorituksissa, aika monet olivat vielä talven jäljiltä peruskuntokaudella suorituksien perusteella. Tuomarineuvosto hylkäsi yhden koiran suorituksen.

VIC-R

Kokeeseen ei ilmoittautunut koesääntöjen määräämää vähimmäismäärää koiria (2 kpl), koe peruttiin.

Ylituomari Mika Nyman
etnankoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4237MARISLA'S FERENTINANSSVHMarjo Blomberg251252503SERTK, SICMM
2.4086TRUCKER'S DYNA-MITENLVKHAleksi Haartela242241483SERTK
3.4380MARISLA'S GERALDINANSSVHMarjo Blomberg240240480SERTK
4.4032VESPINJA'S OSTARANSICHeidi Lämsä235240475SERTK
5.3635IOSONO HADRIANANSICElina Karlsson, Inka Luomanmäki, Erja Luomanmäki222240462SERTK
6.3623TRUCKER'S BAD TO THE BONEUTVKSanna Koponen226229455SERTK
7.3922TRUCKER'S CAPICHENHVKSara-Maria Lehto229226455SERTK
8.3909MARISLA'S EUFORIANSSVHMarjo Blomberg, Jasmine Blomberg222222444
9.3641TRUCKER'S BONFIRE HEARTNHVKKaisa Kaartinen, Sanna Koponen212222434
10.3166TRUCKER'S APPLE OF MY EYEUTVKSanna Koponen217215432
11.3826BRONTEUPVKMarja-Leena Kaasinen214203417
12.4381MARISLA'S GIUDITTANSSVHMarjo Blomberg20269271
-.2937IOSONO UNIVERSOUSICElina Karlsson, Toni Miinalainen00
whippet - urokset
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4224KIITURIN WR-RICKY MARTINUSSVKKari Saksinen, Saila Blomqvist266273539SERTK, CACIL, W-HMM, BIF
2.4328EPIC DREAM'S ALCATRAZ CAN'T HOLD MEUW-HPäivi Riikonen, Matti Vallius254264518SERTK, V-CACIL, K-SVKMM, KKPM
3.3975TUULIKELLON EFFECTICOULLAnnemari Mustonen246257503SERTK
4.4372MIMI CHILL'S TOTOROUW-HSofia Holmberg, Ulla Holmberg241261502SERTK
5.4201BESTIES CHUNKY MONKEYUPVKEveliina Suominen245257502SERTK
6.4275WHIPLANDIAN PHANTOM RIDERUSSVHNiko Karppanen, Maria Käyhkö248244492SERTK
7.4122DEADLIEST CATCH'S CANIPLAYWITHMADNESSUK-SVKKTuuli Alander248241489SERTK, KVA-M
8.4140NYANSSIN GENESISUSSVHAnne Heiskanen, Kari Heiskanen239249488SERTK
9.4208SOFTOUCH INDIAN TRAILUMOSHKatri Ilves241246487SERTK
10.3453WHIPLANDIAN INDIANA JONESUSSVHNiko Karppanen253232485SERTK
11.4378BESTIES DEMOTHIUSSVKNea Heinonen229254483SERTK
12.4103MEI DAN DUCATIUTVKNada Sandberg236243479SERTK
13.3834BESTIES ZEPHYR THE WEST WINDULLTerhi Paavola, Harri Nurmela237236473SERTK
14.4214ZARAQUE'S JUST LIGHT UP MY WAYUSSVHAnne Ryynänen, Oona Savolainen216246462SERTK
15.3429TARUMETSÄN KESÄYÖN USVANIITTYUPVKHanna-Marie Naukkarinen222235457SERTK
16.4383DEADLIEST CATCH'S SIR TRISTANUK-SVKKTuuli Alander229224453SERTK
17.4312HASTINGS INVENTUMUPVKIda-Maria Björkqvist207218425
18.U562BLUE WIND OF TRIUMPHUYulya Zaizeva160162322
19.4114ZARAQUE'S KNIGHT OF NORTHERN LIGHTSUSSVHOona Savolainen221221LOUK AE, Keskeytetty
20.4417WHIPSTRIPE AFRICAN STARUW-HPia Kivirinta116116
21.4330BRYAN OF GOLDENBLUEUW-HAnne Naukkarinen104104
-.3750INDIAN HILL'S EAGLEUW-HMerja Lautala, Jorma Lautala--DISK
italianvinttikoira - urokset
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4374IOSONO KHEOPSUTVKJanne Pöllänen244245489SERTK, CACIL, SICMM
2.4377HAKKI DI SANGUE REGALEUSICNicolina Blomstedt229228457LOUK FIN, SERTK
3.4009IOSONO VALENTINOUSICNicolina Blomstedt229223452SERTK, V-CACIL
4.4387VASURU TAFFI'S MAGIC MYSTERYUK-SVKJenni Mäenpää 24690336
5.3395YLLADIAN SKYDIVEULLEssi Günther212123335
6.4192OPHIS ERIBERTOUPVKTaru Uuttu2525
italianvinttikoira - nartut
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4235PIKKUNEIDIN HARMONYNPVKKitte Lampola, Sakari Lampola257271528SERTK, CACIL, SICMM
2.4187PIKKUNEIDIN BRISTOLNPVKKitte Lampola, Sakari Lampola225282507SERTK, V-CACIL
3.3608BERYLLINE SUKLAAMUFFINSSINHVKNora Ritala247259506SERTK
4.3522KURNOUS HALLDORANMOSHMarie Kontinen, Kim Willo233262495SERTK
5.U561MUNNANLidiya Breiliyan243246489SERTK
6.2436BERYLLINE KERMAKARAMELLINHVKNora Ritala224239463SERTK, KVA-M
7.3440KURNOUS ECHONK-SVKMarjo Parhamaa232231463SERTK, K-SVKMM
8.U591DESERT SNOW ITALINSvetlana Shalaginova240216456SERTK
9.3566YLLADIAN SUNNY SIDE OF HELLNHVKLeena Jääskelä226226452SERTK, KVA-M
10.3297ANGELO CELESTE DONATELLANMOSHMarie Kontinen238210448
11.3025TARUMETSÄN RAKKAUDEN TÄHTIPÖLYÄNPVKTaru Uuttu222200422
12.3061KURNOUS DIAMANTANMOSHMarie Kontinen20226228
13.3345VILPERTIN GIANINANK-SVKKTaru Kiuru2200220
14.3944KURNOUS JANESSANK-SVKMarjo Parhamaa, Pasi Parhamaa2525
15.3847PIKKUNEIDIN BROOKLYNNPVKKitte Lampola, Sakari Lampola2020
-.4068FIGHTBELLS EBOURDIE ELIARANPVKTaru Uuttu00
-.2969YLLADIAN POEMS ABOUT ROMENHVKLeena Jääskelä00
italianvinttikoira > 38 cm
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3679TARUMETSÄN KAS MAALISSA JOUSICMarja Räsänen, Harri Räsänen227248475SERTK, SICMM
2.4074TARUMETSÄN TÄHTIPÖLYN PRINSESSANLLSuvi Lahtinen226246472SERTK
3.4052YLLADIAN ARSENICULLSari Merve237231468SERTK, KVA-M
4.3534YLLADIAN SUN AFTER RAINULLEssi Günther230232462SERTK
5.2862TARUMETSÄN RAKAS PIKKU KIITÄJÄULLSari Merve209200409
portugalinpodengo pieni
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3231TÄHTITAIVAAN GLORIANLLMaaret Ridanpää229238467SERTK
2.2757TÄHTITAIVAAN DOLLYNLLMaaret Ridanpää22123244
whippet N > 48 cm ja U > 51 cm - veteraanit
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.2276WOODBROOKS C'MON AC/DCNW-HUlrica Ahlström230225455SERTK, W-HVMM
2.2878MIMI CHILL'S MOSCOW SUPERSTARUK-SVKJaana Ylä-Outinen, Paavo Parviainen1760176
whippet - veteraanit
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3755MAXWIN IMPUMOSHAnne Saastamoinen241249490SERTK, W-HVMM
2.3202APPLE GARDEN'S FESTINA LENTENPVKHanna-Mari Hartin231242473SERTK
3.2852WHIPLANDIAN HIGHWAY STARNMOSHKati Soininen230214444
4.2810FIERCE FIREBALL ANGELICANMOSHJanne Tuominen, Jonna Tuominen215216431
5.2332MACARENAN CROISOSUHVKNoora Gynther220220LOUK AE, Keskeytetty
-.2660BLACKBITCH'S LONG KISS GOODNIGHTNK-SVKAnne OljemarkLuopui alkuerästä
whippet N > 48 cm ja U > 51 cm
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3878SHANNON DOWN KISSED BY FIRENPVKHanna-Mari Hartin256254510SERTK, KVA-M W-HMM
2.4324KIITURIN KN-BEATLESSUSSVKTarja Seppänen256238494SERTK
3.4403APACHE NATION'S A BUMPYRIDENHVKJohanna Maaluoto, Veera Maaluoto248236484SERTK
4.3684JEWGENISTAJAN MÖHKÖ-FANTTIUOSVKHNiina Leskelä248234482SERTK
5.3955TUULIKELLON ENERGICOUTVKRiitta Suominen249226475SERTK
6.3810AZARIN ELEAZARUHVKKari Eklund, Katariina Rauko242231473SERTK
7.4411C'MERE VOODY WOODBECKERUW-HMathilda Korpela238234472SERTK
8.4360BESTIES BRIGITTA MCBRIDGENW-HRiikka Mäki239233472SERTK
9.4173CWIC ZAPHOD BEEBLEBROXUPVKRiikka Keskinen, Jari Hyväluoma238233471SERTK
10.4251WHIPLANDIAN POWERPUFF GIRLNPVKJenni Heiskanen238231469SERTK
11.4317EPIC DREAM'S ACT THE GIDDY GOATUW-HTiina Kaisa Seppänen239226465SERTK, K-SVKMM
12.4408EPIC DREAM'S AWESOME WILD ONEUW-HAlina Jaatinen233229462SERTK
13.3956TUULIKELLON ECOUMOSHJanne Tuominen254207461SERTK, KVA-M
14.4170MEI DAN GROWLITHEUTVKEeva Salminen237221458SERTK
15.4029ZARAQUE'S KEY TO PUT'N HOLEULVKHSusanna Vitikka, Hannele Vitikka228227455SERTK
16.4191SHINY SENSATION'S THUNDERBALLUMOSHTaru Jäppinen236209445
17.3176MIMI CHILL'S CAT BALLOUNW-HEssi Piironen223221444
18.4099ENCAUTOM'S GIOVANE D'ONOREUW-HKatariina Kunnas224219443
19.4075NENATNAK CREEPY CREATUREUK-SVKNiina Käyhkö220128348
20.4078MIMI CHILL'S SEA SALTULVAnu Jansa222222Luopui finaalista
21.4030ZARAQUE'S KICK'N RUNULVKHHannele Vitikka, Susanna Vitikka137137
-.4136MEI DAN RHYHORNUW-HTilda KoskinenSuljettu alkuerästä, ELL
-.4287CWIC SLARTIBARTFASTUOSVKHNiina Leskelä--DISK
basenji
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.U587ALL SQUARE DAT DONAT DEDICATUVictoria Kolotsei241219460SERTK
2.4385AJIBU QUIETLY BONKERSNHVKMarjukka Anttila235222457SERTK
3.4071KIMWITU'S CRISPY 'N CREAMY CUPCAKEUSUBATero Tuominen, Miikka Tiihonen, Tua-Maria Mattila239214453SERTK
4.U586FORTUNA NUMA GOODWINUMaria Švõrova230211441
5.4211AFRIKAN LAMINAM ANNIE POWERNSUBAPauliina Ylitörmä225201426
6.U527AFRIKANSKIY MOLCHUN ELEGANTNAYA MOYANSvetlana Shalaginova234192426
7.4388AJIBU QUIZZ KIDUSUBAEmmi Karvinen, Mikko Karvinen213204417
8.4232BULLDOBAS FEDERICANK-SVKKAnna Sorvali, Tiina Taavitsainen211195406
whippet - nartut
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4230BESTIES DAKOTANW-HKatariina Vaaramaa, Mari Kääriäinen263252515SERTK, CACIL, WHMM
2.4113NYANSSIN GERDANK-SVKKHannele Ojala, Nina Heinäaho253244497SERTK, KVA-M
3.4359EPIC DREAM'S ANTS IN THE PANTSNW-HSiiri Kuukka246248494SERTK, V-CACIL
4.4104TIGER'S CHAOS I BELIEVE I CAN FLYNSSVHMarita Kauppinen251242493SERTK
5.4178DEADLIEST CATCH'S ACESHIGHNPVKMiska-Alexander Argillander247240487SERTK, KVA-M
6.4064MY WILD FLASHPOINTNLLNina Lehtinen245241486SERTK
7.4298EPIC DREAM'S AWAY WITH THE FAIRIESNW-HEssi Piironen241244485SERTK
8.4131MEI DAN PIKACHUNW-HAnette Lindell236248484SERTK
9.4371INDIAN HILL'S DEXTEROUSNHVKSari Purho238245483SERTK
10.4181APACHE NATION'S A BALLOFFIRENW-HJanne Lehtikangas, Päivi Lehtikangas225257482SERTK
11.3688WEIKOTIN SUPERCHOPPERNTVKSalla Silvasti240242482SERTK
12.4325KIITURIN KN-LADY MADONNANSSVKTarja Seppänen243238481SERTK
13.U588STANGERS LAND ALTANANG. Andreeva244236480SERTK
14.4236WHIPLANDIAN PEPPER POTTSNSSVHSuvi Halonen243236479SERTK
15.3445BESTIES WASHAKIENPVKSusanna Pitkäaho231242473SERTK
16.4341MEI DAN TURBONTVKNada Sandberg236236472SERTK
17.4352FALCONCRAG NEXT TOP MODELNLVKHMia Kalliosaari231240471SERTK
18.3752DINACON CYANIDENSSVHSami Partinen231239470SERTK
19.3435CHRISTMAS FLAKE GENTLE HEARTNPVKMiska-Alexander Argillander, Risto Argillander227236463SERTK
20.4409EPIC DREAM'S ABRACADABRA I'M FABULOUSNW-HAlina Jaatinen237225462SERTK
21.4094BROOKWAY WEARING WANGNSSVHPirjo Löfgrén225236461SERTK
22.4151BESTIES CREME BRULEENLLHeli Toivanen228229457SERTK
23.U589VALPAIN PEK SANSANG. Andreeva, K. Vnukova227229456SERTK, KVA-M
24.4255SANDBAY STARDUSTNLVKHMia Kalliosaari232221453SERTK
25.4163WOODBROOKS WHO MADE WHONW-HUlrica Ahlström219233452SERTK
26.4133WEIKOTIN CA-WANDANLLHille Heikkilä209242451SERTK
27.3510KIITURIN RE-AMAZING GRACENSSVKTarja Seppänen222229451SERTK, KVA-M
28.3502PRIMADA ARE U SUPERSTITIOUSNW-HAnne Naukkarinen205234439
29.4188ZORADEN SWEET SURPRISENMOSHMari Kääriäinen211222433
30.3751JATZARIN BLUE CRYSTALNSSVHSami Partinen215217432
31.4100KIITURIN WR-RANTANPLANNPVKSusanna Pitkäaho218206424
32.3855TARUMETSÄN LEIKKIVÄ TÄHTINPVKHanna-Marie Naukkarinen, Taru Uuttu203183386
33.3272WEIKOTIN WT-CARITANLLRaija Raussi184200384
34.4008SOFTOUCH RIDING THE RAINBOWNLLAnni Hautala213115328LOUK FIN
irlanninsusikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4248PRIMO VIM NANANOSVKHKati Olkkonen253256509SERTK
2.3704RIVERWOLF TI-TI-UUNPVKRiitta Lehto-Nevala, Maria Jokinen204203407
espanjanvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4314AJAX RABBIT'S NIGHTMAREUMOSHHannele Holmström, Jyrki Siivola255247502SERTK
2.3812ESTRELLA DE MONTE PODRIDONK-SVKKPiia Salonen250244494SERTK
3.3132HOT ISLE ESTEVANUMOSHHannele Holmström, Jyrki Siivola236238474SERTK
unkarinvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3898ZIVATAR EUROSUPVKSaara Kauppinen233257490SERTK
2.4396OUR TROOPER WEEKEND WARRIORUPVKSaara Kauppinen233253486SERTK
3.4397OUR TROOPER BE QUICK OR BE DEADUPVKSaara Kauppinen238231469SERTK
-.4354OUR TROOPER RUN SILENT RUN DEEPNPVKTessa Pakarinen00
-.4063SZATMÁR SZÉPE BARKANSUNMari Rannila, Nina Lehtinen00
-.4304OUR TROOPER PACE OF MINDUOSVKHMaria KuronenSuljettu alkuerästä, ELL
-.4395OUR TROOPER POWERSLAVENPVKSaara Kauppinen, Laura Pennanen--DISK
-.4303OUR TROOPER SPEED OF LIGHTUOSVKHMaria Kuronen--DISK
sloughi
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4195QUETSHADEE ALEXSTRASZANLLTiia Kaitala253254507LOUK FIN, SERTK
2.4321NIMA EL ZAHIR DE LA BERONDIEREULLTeija Seeste, Petri Seeste247254501SERTK
3.4229NASEER EL SALEM DE LA BERONDIEREULLUlla Mäkinen244245489SERTK
4.2800HAKEEM EL DJEBEL DE LA BERONDIEREULLUlla Mäkinen224224Luopui finaalista
venäjänvinttikoira - urokset
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4367TSAARIKON ALEKSANTERI SUURIUSBKMinna Saarikko249252501SERTK, CACIL
2.4206RAINMAKER OAKLEYUSBKJohanna Lind-Vilpponen236262498SERTK, V-CACIL
3.4069ZATRAVIN ILANUHVKHeidi Silván, Niko Forsberg242250492SERTK
4.3982DOROGOI VON ALSHAMINAULLJohanna Saatsi224255479SERTK
5.2859ANNA-SU YEVGENI RUSHUSSVKLeena Sulkumäki222239461SERTK
6.4027BISTROKRYLIY PEGASUSBKKristiina Valtonen227204431
7.3246C'ESTA LA VIE ARISTO CANEUSSVKTanja Sydänmäki171217388
8.4345BETJANOVA AKADEMIK ILJUSHINUK-SVKRitva Pakkanen214132346K-SVKMM
-.3801BOLSHAJAN GILGAMESHUSBKTero Karikumpu, Anne Karikumpu00
-.4037CHARLOTTE'RUSSE QUINN QUINTUSUSBKTina Åberg, Charlotta Sevón, Roger Westerlund00
-.4033TAIGATASSUN BURNING HEARTUSBKJari Pappinen, Kirsi Pappinen00
-.U592BURHAN BELOKURUV.I. Belayakov--DISK
faaraokoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3991NCM'S ALL THAT GLITTERS IS GOLD AT NORTHGATENSFKHanna Ukura238255493SERTK
2.4240RED CALLUNA'S HYPNÓSENPVKVeera Meisalmi224263487SERTK
3.4326NORTHGATE'S SOMETHING TO TALK ABOUTNSFKHanna Ukura232249481SERTK
4.4351RED CALLUNA'S JUNGLE DRUMUSFKJohanna Pöyhölä223256479SERTK
5.4197NORTHGATE'S RUMOURS AND GOSSIPNLLRuut-Juulia Salakari, Hanna Ukura220250470SERTK
6.4261RED CALLUNA'S MOON SPARKLEULLEmma Hiilesniemi219246465SERTK
7.2836NORTHGATE'S NO REGRETSNPVKVeera Meisalmi224236460SERTK
8.U571ILLOSTRAS COMPLETELY MAGICNEgle Rebane-Klemm224231455SERTK
9.4262RED CALLUNA'S ELYSÉENSFKEmilia Kanerva218233451SERTK
10.3075NORTHGATE'S POETRY IN MOTIONNSFKHanna Ukura, Veeti Ukura222229451SERTK
11.4315RED CALLUNA'S CHERRY IN THE AIRNSFKTiina Ulvi214230444
12.3555TIERIS GAMLETUSFKVeera Rydman210218428
venäjänvinttikoira - nartut
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4297NASLEDNITSANSSVKLeena Sulkumäki229225454SERTK
2.3800BOLSHAJAN GISELLENSBKAnne Karikumpu, Heli Karikumpu, Tero Karikumpu173237410
3.4109ZATRAVIN IRINJANSBKPia Söderholm186208394
4.4003ZIVANOVA'S CIARA MECHTANPVKKristiina Ahola, Pirjo Ivanoff-Ahola166208374
5.4276VESNOI TSUZAJA ZENANSBKAnssi Saarinen, Annina Haili16878246
6.4400BETJANOVA ADELAIDE ISOLDENSBKRitva Pakkanen, Pekka Pakkanen16279241
7.2834TAIGATASSUN AMORE MADONNANSBKKirsi Pappinen6767
-.4401BETJANOVA ALLA ISABELLANHVKRitva Pakkanen, Pekka Pakkanen00
-.3700WERNAJA TSAR BORZOISNPVKKristiina Ahola, Tina Åberg, Pirjo Ivanoff-Ahola00
-.3968ZIVANOVA'S CELINA MOLNJANMIVIKSAnna Terho, Tero Toivola00
-.3969ZIVANOVA'S CHALINA MISTIKANMIVIKSTero Toivola, Anna Terho00
-.3802BOLSHAJAN GAIA ODILENSBKTero Karikumpu, Sonja Karikumpu, Anne Karikumpu--DISK
englanninvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4282CHRISTINA BERNATH'S MARVELUK-SVKKTuuli Alander, Antti Koikkalainen216251467SERTK
-.4283WHISKERS OUTTAKEEUPVKMiska-Alexander Argillander00
ibizanpodenco
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4121TIGIDIT CHINGUETTINSFKOuti Partiainen231204435
2.4373SINSLINE SCARLETNMOSHKati Soininen143143
skotlanninhirvikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3467HYNDSIGHT EASY FEELINUSHKKTuuli Jalo212216428
2.3845DIREWOLF MC CAMEYNHVKPetri Hietala226189415
puolanvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4265HIGHINTENSITY'S AQUILEGIANSUPKrista Pirttimäki, Jere Pitkänen234212446
2.4266HIGHINTENSITY'S ASCLEPIASUSUPJere Pitkänen223212435
-.3447RYMWID CELERRIMUSUSUPJussi Sarin, Katariina Sarin00
saluki - nartut
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4346NON SERVIAM FURIA DIVINANLLIngo Kvist253263516SERTK, BIF
2.4357KHAIREDDIN YASEERANLLHelena Perttula, Viljo Hassinen253256509SERTK, CACIL
3.3854AL-YASAMIN MAGNOLIANLVIris Ritola, Erkki Ritola249256505SERTK, V-CACIL
4.3784YUZAK ARYANSSAKPirjo Puttonen254251505SERTK, KVA-M
5.3619TAZILLAH AFROZA LAMIANLLSatu Marttila250254504SERTK
6.4087RUDAN NEDIVANSSAKRaija Lundström257239496SERTK
7.3175ZARABIS QUANEISHANLVErkki Ritola234245479SERTK
8.U572SHAMALI KARAMAH AL MAHIR BINT ISMAHNLinnéa Andersson, Carina Andersson250224474SERTK
9.3951JAISALMER ABHIRUCHINLLPäivi Lehtikangas, Janne Lehtikangas235227462SERTK
10.3147NON SERVIAM DOMINA ANIMARUMNSSAKHeidi Lappalainen, Sanja Kuusela, Lumikirsikka Lappalainen210238448
11.3727ZARABIS RAZAANANLLMarja-Leena Ahonen226222448
12.4391AAVATUULEN THEANORNTVKTuuli Soukka186255441
13.3414DASHURI TE HOPENTVKTuuli Soukka231207438
14.3187KURKIAURAN HEMAISEVA NOITANLLViljo Hassinen, Helena Perttula175234409
15.3871TAZILLAH AZZA ZAHIANK-SVKKati Haapakoski2140214
saluki - urokset
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3768JAISALMER ABAYOMIULVHarri Niemi247248495SERTK, CACIL
2.4291QASHANI BASHIR AL-FARSIUHVKKati Piehl255233488SERTK
3.4308AL WATHBA FAHYIM KENZON SARIIUSSVHMarika Leppänen246241487SERTK, V-CACIL
4.3134ZARABIS QUADREUTVKSeija Lehmusto, Jarmo Lehmusto249237486SERTK
5.4319AAVATUULEN THENOMENOMULLSari Pekkarinen, Timo Pekkarinen248237485SERTK
6.3841AL-YASAMIN MUFASAUTVKSeija Lehmusto, Jarmo Lehmusto247234481SERTK
7.3495YUZAK AZADBEHUSSAKPirjo Puttonen255226481SERTK
8.3767ZARABIS RAAHILUSSVHMarika Leppänen238238476SERTK
9.U590AL A'LIM KHAYAL BEN ATAYAUCarina Andersson, Linnéa Andersson247229476SERTK
10.3773GOLDEN DESERT'S BARRAGUK-SVKMinna Hämäläinen, Mika Hämäläinen248224472SERTK, KKPM K-SVKMM
11.3477ZARABIS REYHANUTVKSeija Lehmusto, Jarmo Lehmusto223235458SERTK
12.3708EL HAMRAH MAHERUSSAKPirjo Jäppinen236212448
13.3787GOLDEN DESERT'S BADDARUK-SVKNiina Käyhkö, Jenni Rantanen231216447
14.3778ONAJIIB Y-SHIRVANUOSVKHPäivi Kulmala217225442
15.3759AAVATUULEN VAN VELVELULLSari Pekkarinen, Timo Pekkarinen224217441
16.3511YUZAK ABTINUSSAKKaisa Hytti228209437
17.3577DIX DAX MAGIC SAPPHIREUSSAKSari Ritari210226436
18.3494YUZAK AURANGZEBUSSAKPirjo Puttonen2410241
19.U251AFIFA ATAYAULinnéa Andersson, Carina Andersson227227Luopui finaalista
-.3564GOLDEN DESERT'S BLACK AFROZEUK-SVKNiina Käyhkö, Erkki Jaakkola00
-.3713TAZILLAH ADAN AZHARUSSAKSatu Hyvärinen--DISK
afgaaninvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3777ALFAJIRI BALA NASHTANSA-FAJohanna Wallenius, Markku Wallenius240245485SERTK
2.3763PICES SANTA KATARINANPVKSari Saastamoinen240233473SERTK, CACIL
3.4067PURPLE MAGIC'S BLACK CADILLACNSA-FALaura Elina Pasanen236228464SERTK, V-CACIL
4.3793ALFAJIRI BRESHNANPVKMia Salmi234225459SERTK
5.3781ALFAJIRI BARLASUMOSHAnna Lampela232226458SERTK
6.4329VENDI MAR GOLDEN EVENING STARUSA-FASini Gardemeister224229453SERTK, K-SVKMM
7.3790MANDINAH KINGDOM OF HEAVENUSA-FASini Gardemeister225224449
8.3063ZABARUPVKMia Salmi210218428
9.3129KOMINEK'S RAINS OF CASTAMEREUSA-FAPilvi Räsänen218208426
10.2533HURRICANE BREMMEN OF SYNERGONUTVKSami Suomela230230LOUK AE, Keskeytetty