24.06.2016 Oulu, Juhannus Race 2016 ja sijoituskilpailu, SSaK rata- ja veteraanimestaruus

Ylituomarin kertomus:

Jo perinteeksi muodostunut Oulun Juhannus Race juostiin loistavassa säässä auringon paistaessa. Lämpötila noin 17C astetta. Kilpailu vietiin läpi leppoisissa tunnelmissa kuitenkin siten että kaikki sujui jouhevasti. Viehe aiheutti kahteen WH lähtöön ongelmia, ensimmäinen ongelma johtui lämmön laajentamasta ja kaareuttamasta kiskosta ja toinen potentiometri ongelmasta jonka johdosta vetolaitteen "kaasu oli pohjassa" ja viehe karkasi koirilta näkymättömiin. Lähtö uusittiin samantien jolloin viehe toimi taas normaalisti ja koirat saatiin kunnialla maaliin. Kokeessa miteltiin myös Salukikerhon rata-, ja veteraani mestaruudesta. Veteraani lähdössä juoksi kaksi koiraa joiden molempien suoritus jouduttiin hylkäämään. Juhannus Racen Saluki alkuerälähdöistä jouduttiin hylkäämään neljä koiraa seitsemästä, joka on mielestäni aivan liikaa. Kaikki häirinnät olivat selkeitä, sääntöjen vastaisia ja tuomarineuvoston yksimielisiä hylkäyksiä. Osalla kilpailuttajista tietenkin juhannustunnelmat oleellisesti kärsi jonka johdosta havaittavissa oli epäasiallista kommnetointia tuomarityöskentelystä. On erittäin valitettavaa että kyseenalaistetaan riippumaton tuomaritoiminta, varsinkin kun tuomarineuvosto koostui todella kokeneista tuomareista. Erittäin ikävänä koen myös nykypäivän trendien mukaisen sosiaalisessa mediassa "revittelyn". Ei ole olemassa "kevyttä Diskiä", vain ja ainoastaan hylkäys sääntöjen vastaisesta toiminnasta kokeessa. Mutta, ei muuta kuin katse eteen ja suunpielet ylöspäin.

Kokeessa pätevöitiin seuraavia toimihenkilöitä:
Koetoimitsija harjoittelija Tapio Ritvonen
Vieheenvetäjä Juha Ängeslevä
Ajanottopäällikkö Jani Holappa

Kaarrretuomariharjoittelun hyväksytysti suoritti Kimmo Salmi

Ari Raappana

* merkityt ajat ovat KV-aikoja. SERTK merkitään ainoastaan yhdelle koiran KV-ajalle per kilpailu. Jos koira saa kokeesta DISKin yhdellekään sen KV-ajalle ei merkitä SERTK:ta.

Lähtö 1: italianvinttikoira, Juhannus Race AE1, 280 m
1.2451NORTHGATE'S MIDNIGHT FANTASYOSVKHSaara Kokko24,67 s
2.2763KURNOUS DONELLALLMarie Kontinen25,13 s
-.2569KURNOUS BUTTERFLYHVKMarie Kontinen-KESK
Lähtö 2: italianvinttikoira > 38 cm, Juhannus Race AE1, 280 m
1.2747KULHOUND MEMORY MAKEROSVKHTapio Ritvonen, Jenni Ritvonen21,36 s * SERTK, RE-yk
2.2688NORTHGATE'S ONE IN A MILLIONOSVKHSaara Kokko23,15 s * SERTK
Lähtö 3: whippet, nartut, Juhannus Race AE1, 280 m
1.2501HILTON DU PACK DE LA JETW-HAnne Jokisalo18,37 s * SERTK
2.2726OF STREAMLINE KEROSENEHVKSusanna Valli18,47 s * SERTK
3.2722JEWGENISTAJAN IDÄN-IHMESSVHElina Asikainen18,79 s * SERTK
Lähtö 4: whippet, nartut, Juhannus Race AE2, 280 m
1.2585BLACKBITCH'S LARA CROFTK-SVKKMarjo Rantanen19,07 s * SERTK
2.2634FAST PACK'S BUMBLEBEEOSVKHLaura Niva, Heikki Niva19,57 s
3.2737PLAUDITE XTREMELY JOYFULLLAnnemari Mustonen20,49 s
Lähtö 5: whippet, urokset, Juhannus Race AE1, 280 m
1.2758INDIAN HILL'S GAMEOVEROSVKHJyrki Ruotsalainen, Satu Ruotsalainen, Tatu Ruotsalainen18,28 s * SERTK
2.2547BLACKBITCH'S LEGEND OF ZORROOSVKHNina Marttila, Anna Perälä18,79 s * SERTK
3.2777WHIPLANDIAN WADE WALKERSSVHTiia Nikola19,05 s * SERTK
Lähtö 6: whippet, urokset, Juhannus Race AE2, 280 m
1.2760INDIAN HILL'S GAMBLERK-SVKKHarri Koivula18,80 s * SERTK
2.2802TÄHTIPÖLY APOLLOW-HCamilla Rissa19,31 s * SERTK
-.2672NYANSSIN CHIVAS REGALK-SVKKJanne Sepponen-DISK
Lähtö 7: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Juhannus Race AE1, 280 m
1.2856NOPURIN SNOOP DOGGW-HAnne Jokisalo17,91 s * SERTK
2.2854NOPURIN JACK SPARROWSSVKMinna Vekkeli, Janne Vekkeli18,04 s * SERTK
3.2425WEIKOTIN JZ-TOINILLNoora Säe, Mikko Säe18,98 s * SERTK
Lähtö 8: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Juhannus Race AE2, 280 m
1.2500LEKURIN KUNDISSVKMinna Vekkeli, Janne Vekkeli18,40 s * SERTK
2.2693BLACKBITCH'S LEONOSVKHNina Marttila, Anna Perälä18,42 s * SERTK
3.2530LEKURIN KINGIK-SVKKHarri Koivula, Leevi Koivula18,87 s * SERTK
Lähtö 9: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Juhannus Race AE3, 280 m
1.2577JEWGENISTAJAN HOKKUS-POKKUSOSVKHPia Näsi-Vimpari18,64 s * SERTK
2.2828NIKITA VOM BADENERMOORW-HSari Tapaninaho18,71 s * SERTK
-.2833HOOKOPLAN HELENIUSOSVKHKati Heino-KESK
Lähtö 10: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Juhannus Race AE4, 280 m
1.2522EFFLORESCO'S LILLIANSSVKTarja Seppänen18,96 s * SERTK
2.2834MIMI CHILL'S DARE TO BE GREATOSVKHKati Heino20,26 s
3.2868SAGRAMOUR PRINCIPE AZZURROOSVKHSanna Kantola, Marina Aaltio20,48 s
Lähtö 11: saluki, Juhannus Race AE1, 280 m
1.2829NON SERVIAM DOMINA ANIMARUMSSAKHeidi Lappalainen, Sanja Kuusela, Lumikirsikka Lappalainen20,37 s
2.2821NON SERVIAM DRAKAINA KARKHARODONSSAKHeidi Lappalainen, Sanja Kuusela21,53 s
-.2879KURKIAURAN HEMAISEVA NOITALLViljo Hassinen, Helena Perttula-DISK
-.2477RUWEIS HAYTHAMSSVHMinna Pikkarainen, Kari Pikkarainen-DISK
Lähtö 12: saluki, Juhannus Race AE2, 280 m
1.2869YUZAK AURANGZEBSSAKPirjo Puttonen20,25 s
-.2840MU'AZZAZ BARANDEOSVKHHeli Kuusikko-DISK
-.2888DESIERTO BELLEZA HYPERBOREA DIVINAOSVKHHeli Kuusikko-DISK
Lähtö 13: afgaaninvinttikoira, Juhannus Race AE1, 280 m
Peruttu
Lähtö 14: sloughi, Juhannus Race AE1, 280 m
1.2684HARANI EL NADIYA DE LA BERONDIEREPVKTiia Kaitala20,31 s RE
2.2419ELEGANTIN MAGNETIITTIPVKTiia Kaitala22,52 s
Lähtö 15: faaraokoira, Juhannus Race AE1, 280 m
1.2744BAZINGA A SONG OF ICE AND FIRELLEmilia Kanerva21,09 s
2.2742NORTHGATE'S QING OF THE NORTHOSVKHJani Holappa, Mari Holappa22,34 s
Lähtö 16: saluki, sijoituskilpailu, SSaK veteraanimestaruus, 280 m
-.2137NON SERVIAM APAGE SATANASPVKHeidi Lappalainen, Sanja Kuusela-DISK
-.2270YUZAK SELMASSAKPirjo Puttonen-DISK
Lähtö 17: whippet, sijoituskilpailu, veteraanit, pisteet 14-40, 280 m
1.2222SATTUMAN BJ-MAHITISOSVKHJyrki Ruotsalainen, Tatu Ruotsalainen, Satu Ruotsalainen18,82 s * SERTK
2.2326FAST PACK'S ARCTIC HOPEOSVKHLaura Niva, Heikki Niva19,11 s * SERTK
3.2160KIITURIN NN-REMY MARTINSSVKTarja Seppänen19,38 s * SERTK
4.2236LUMINUOLEN BROKKIOSVKHPia Näsi-Vimpari20,29 s
Lähtö 18: whippet, sijoituskilpailu, pisteet 12-40, 280 m
1.2532MAXWIN HOOLIGANTVKPaula Stenroos, Jaakko Stenroos18,37 s * SERTK
2.2353NYANSSIN BERBERISK-SVKKTarja Luusua19,45 s
Lähtö 19: italianvinttikoira, Juhannus Race FIN1, 280 m
1.2451NORTHGATE'S MIDNIGHT FANTASYOSVKHSaara Kokko24,37 s
2.2763KURNOUS DONELLALLMarie Kontinen25,23 s
-.2569KURNOUS BUTTERFLYHVKMarie Kontinen-KESK
Lähtö 20: italianvinttikoira > 38 cm, Juhannus Race FIN1, 280 m
1.2747KULHOUND MEMORY MAKEROSVKHTapio Ritvonen, Jenni Ritvonen21,18 s * RE-yk, Oulun Juoksija
2.2688NORTHGATE'S ONE IN A MILLIONOSVKHSaara Kokko23,55 s *
Lähtö 21: whippet, sijoituskilpailu, pisteet 3-15, 350 m
1.2880WHIPLANDIAN I AM LEGENDSSAKMinna Kauhanen, Tiina Räihä23,42 s * SERTK
2.2891DINACON MASTER OF PUPPETSOSVKHNina Marttila24,31 s
3.2798NYANSSIN CONCORDESSVHTiia Nikola25,02 s
4.2438SOPISCO ENSIHUPIK-SVKKJanne Sepponen25,52 s
Lähtö 22: whippet, nartut, Juhannus Race FIN1, 350 m
1.2501HILTON DU PACK DE LA JETW-HAnne Jokisalo23,26 s *
2.2726OF STREAMLINE KEROSENEHVKSusanna Valli23,26 s *
3.2722JEWGENISTAJAN IDÄN-IHMESSVHElina Asikainen23,55 s *
Lähtö 23: whippet, nartut, Juhannus Race FIN2, 350 m
1.2585BLACKBITCH'S LARA CROFTK-SVKKMarjo Rantanen23,97 s *
2.2634FAST PACK'S BUMBLEBEEOSVKHLaura Niva, Heikki Niva24,52 s
3.2737PLAUDITE XTREMELY JOYFULLLAnnemari Mustonen25,44 s
Lähtö 24: whippet, urokset, Juhannus Race FIN1, 350 m
1.2758INDIAN HILL'S GAMEOVEROSVKHJyrki Ruotsalainen, Satu Ruotsalainen, Tatu Ruotsalainen23,15 s *
2.2547BLACKBITCH'S LEGEND OF ZORROOSVKHNina Marttila, Anna Perälä24,23 s
3.2777WHIPLANDIAN WADE WALKERSSVHTiia Nikola24,41 s
Lähtö 25: whippet, urokset, Juhannus Race FIN2, 350 m
1.2760INDIAN HILL'S GAMBLERK-SVKKHarri Koivula23,45 s *
2.2802TÄHTIPÖLY APOLLOW-HCamilla Rissa23,84 s *
Lähtö 26: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Juhannus Race FIN1, 350 m
1.2854NOPURIN JACK SPARROWSSVKMinna Vekkeli, Janne Vekkeli22,40 s *
2.2856NOPURIN SNOOP DOGGW-HAnne Jokisalo22,53 s *
3.2425WEIKOTIN JZ-TOINILLNoora Säe, Mikko Säe23,23 s *
Lähtö 27: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Juhannus Race FIN2, 350 m
1.2500LEKURIN KUNDISSVKMinna Vekkeli, Janne Vekkeli23,10 s *
2.2693BLACKBITCH'S LEONOSVKHNina Marttila, Anna Perälä23,23 s *
3.2530LEKURIN KINGIK-SVKKHarri Koivula, Leevi Koivula23,65 s *
Lähtö 28: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Juhannus Race FIN3, 350 m
1.2577JEWGENISTAJAN HOKKUS-POKKUSOSVKHPia Näsi-Vimpari23,31 s *
2.2828NIKITA VOM BADENERMOORW-HSari Tapaninaho23,35 s *
3.2833HOOKOPLAN HELENIUSOSVKHKati Heino25,72 s
Lähtö 29: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Juhannus Race FIN4, 350 m
1.2522EFFLORESCO'S LILLIANSSVKTarja Seppänen23,85 s *
2.2834MIMI CHILL'S DARE TO BE GREATOSVKHKati Heino25,30 s
3.2868SAGRAMOUR PRINCIPE AZZURROOSVKHSanna Kantola, Marina Aaltio25,75 s
Lähtö 30: saluki, Juhannus Race FIN1, SSaK Ratamestaruus, 480 m
1.2829NON SERVIAM DOMINA ANIMARUMSSAKHeidi Lappalainen, Sanja Kuusela, Lumikirsikka Lappalainen34,63 s SSaK ratamestari
2.2869YUZAK AURANGZEBSSAKPirjo Puttonen35,06 s SSaK VSP ratamestari
3.2821NON SERVIAM DRAKAINA KARKHARODONSSAKHeidi Lappalainen, Sanja Kuusela36,25 s
Lähtö 31: saluki, Juhannus Race FIN2, SSaK Ratamestaruus, 480 m
Peruttu
Lähtö 32: afgaaninvinttikoira, Juhannus Race FIN1, 480 m
Peruttu
Lähtö 33: sloughi, Juhannus Race FIN1, 480 m
1.2684HARANI EL NADIYA DE LA BERONDIEREPVKTiia Kaitala36,71 s
2.2419ELEGANTIN MAGNETIITTIPVKTiia Kaitala42,51 s
Lähtö 34: faaraokoira, Juhannus Race FIN1, 480 m
1.2744BAZINGA A SONG OF ICE AND FIRELLEmilia Kanerva35,68 s * SERTK, RE
2.2742NORTHGATE'S QING OF THE NORTHOSVKHJani Holappa, Mari Holappa40,52 s