25.05.2024 Kalajoki, Hiekkasärkät, Särkkä-Coursing 2024

Ylituomarin kertomus:

VIC

Nyt oli vähän ilmassa jotain pientä värinää, kun kilpailunjohtaja Ari Raappana soitti ja kyseli ylituomariksi näihin Kalajoki kokeeseen 25-26.5.2024( Historian ensimmäiset Maailman Mestaruus maastossa Kalajoki 2022) ja sanoi vielä päivämäärän joka oli sama kuin Maasto MM Puolassa ja liitto näytti vihreää valo kokeen järjestämiseksi, mutta kuinka ollakkaan Puolasta kuulu kummia että MM koe peruttu, no leikillisesti voisi sanoa että näiden kokeiden arvo nousi pikku mm (huom mm pienellä).
Kokeeseen koiria ilmoitettiin 176 (114+62),ja paikalle koepäivinä tuli 165 (105+60)- Päivien koira määrässä suurehko ero mutta järjestäjä ei halunnut siirrellä toiselta päivältä tasoittaakseen koiramäärää, joka on kilpailijoille parempi asia kun se voi aiheuttaa monenlaisia ongelmia (työt, hoito, jne).
Koe paikan vieressä riittävän välimatkan päässä oli toinen tapahtuma Extreme laskuvarjohyppy tapahtuma, mutta mutta perjantaina jo kolme hyppääjää liiteli vahingossa rata-alueelle tosin oli voimakas tuuli joka toi hyppääjät väärään kohtaan mutta vältyttiin vaaratilanteelta ja rataa rakennettiin siinä vaiheessa, mutta sitten lauantaina tuli vaaratilanne kun kolme hyppääjää ajautui radalle yksi vähän eri kohtaan kuin ne kaksi jonka käytös oli ylimielistä ja kolmas pyysi anteeksi että oli pakko laskeutua ja pahoitteli tapahtunutta mutta tässäkin oli tuuri kun viehettä oltiin palauttamassa ja kilpailujohtaja otti heti asian hoitaakseen ja otti yhteyttä niiden järjestäjään ettei hyppääjät voi laskeutua koe alueelle joka pahoitteli tapahtunutta, toki sunnuntain tulivat kolme hyppääjää mutta onneksi lensivät rata-alueen ulkopuolelle eikä syntynyt vaaratilannetta. No se siitä yhteis tapahtumasta.
Lauantaina ensimmäinen lähtö oli klo 8.00 mutta melkoinen sumu oli noussut rata-alueelle ja tehtiin päätös että koetta siirretään tunnilla eteenpäin.
Sumun hälvettyä oli pilvistä vasta iltapäivällä pilvet saivat väistyä kovan tuulen takia, rata-alue kun oli lähellä rantaa ja tuuli pohjoisesta niin ei ollut hirveen lämmintä mutta koirille aivan otollinen +13-15 astetta. Tähän samaan syssyy otetaan sunnuntain sää. Puolestaan sunnuntaina ensimmäinen lähtö oli 10.00, siinä heti aamusta aurinko posotti tosi lämpimästi eikä tuulen virettä ollenkaan ja koe alueella paljon muutakin elämää tarjolla (mäkäräisiä) mutta kuinka ollakaan tuuli herra päättikin toisin ja just ensimmäistä lähtöä rupesi tulleen ei nyt aluksi niin voimakkaasti mutta sen verran että päästiin näistä pikku möttiäisistä eroon ja pohjoisesta edelleen että päivälämpötila ei onneksi noussut niin korkeaksi 15-17 astetta.
Kokeessa oli ratamestari-vieheenvetäjä harjoittelija joka rakensi radan (600 metriä) jo perjantaina, ja oli riittävä määrä koiria testaamaan rataa, toki ei yhtään pari juoksua, eikä liioin testattu finaali rataa. Lauantaina harjoittelija heti ensimmäisestä lähdöstä kyllä näki että on tainnut syntyä moottorisahan liipasin kädessä meno todella ammattitaitoista.
Finaali rataan tehtiin vain yksi rissan lisäys ja täytynee sanoa kun yleensä miettii että kumpiko rata toimi paremmin niin nyt pitää peukuttaa todella että olivat saman arvoiset.
Radat olivat semmoiset että koirat juoksivat suoritusta ns eteenpäin mutkia oli ihan riittävä ja niissä tuli todella koiran ketteryys esille, toki täytynee sanoa juoksu alustasta että pehmeä ranta hiekka sopii todella hyvin ja tekee suorituksista todella näyttäviä, ja tulikin todelliset voima koirat esiin jotka mutkien jälkeen polkivat itsensä todella nopeasti vauhtiin. Koe oli jaettu eri päivinä isot ja pienet koirat niin sekin täytyy sano ettei siinä juoksuissa oliko kyseessä iso tai pieni koira niin mutkat ne ottivat tosi hienosti kun koirat luottivat todella hyvään alustaan ja kanttasivat upeasti.
Sekin seikka on sanomisen arvoinen on se kuinka paljon tässäkin kokeessa oli koiria ja sen myötä tuli suuri määrä lähtöjä ja vielä hiekka alustana joss tekniikka joutuu todella lujille, rissat, naru vetolaite, hiekka tuulen mukana joka paikassa niin kuinka hyvin nämä nykypäivän vetolaitteet ja rissat kestävät ja säästytään lukemattomilta vieherikoilta ja narun katkeamiselta, toki niitä tulee joka kokeessa mutta niin paljon paljon vähemmän, joka puolesta tarkoittaa sitä että koesuorituksista tulee tasa-arvoisempia ja saadaan koirille ehjät suoritukset.
Eihän tässä oo tarkoitus maastokokeen historiaa kirjoittaa, niin ehkä kirjoittaja voisi mennä jo koe suorituksien pariin, kun todella hyviä suorituksia saimme ihastella.
Lauantain roduista mainitsemisen arvoiset ovat; WHYU 1,2,3. WHU 1,2,3. IT 1,2. WHN 1,2,3. WHYN 1,2,3.
Sunnuntain tulos taso ei noussut aivan samalle tasolle mutta toki löytyy; AF 1. SAU 1. SAN 1. ES1,2.
Tämmöisen kokeen järjestäminen yleisellä hiekkarannalla ei ole helppoa vaikka virallinen uima ja rantakausi alkaa 1.6 mutta kauniitten päivien johdosta muita kuin toimihenkilöitä ja kilpailijoita olivat muut virkistystä ja harrastuksia hakevia ihmisiä oli liikkeellä mutta yhtä poikkeusta missä lähtöä jouduttiin odottamaan kun kävelijät tulivat radalle mutta muuten kaikki sujui todella hienosti ja siitä iso kiitos kokeen järjestäjälle.
Ja sekin mikä todella ilahdutti ei yhtään kirjattua loukkaantumista.
Diskejä tuli yhdeksän.
Tommi Tiilikainen suoritti lähettäjä harjoittelun hyväksytysti.
Sami Siltavirta suoritti Ratamestari-ja vieheenveto-ohjaajan hyväksytysti.
Pia Näsi-Vimpari suoritti tuomarikokelas hyväksytysti.
Tuomas Keränen suoritti tuomariharjoittelijan hyväksytysti.
Kati Heino suoritti tuomarikollegion hyväksytysti joka otti vastaan ylituomari Berit Heinonen.
Sami Siltavirta suoritti koetoimitsija pätevyyden hyväksytysti, mutta tässäkin tapauksessa hänen tehtävänsä oli aikaisemmassa kokeessa hyväksytty joka oli joku hyväksyt ja sittemmin peruttu, ja annettu lisätehtävä tehdä koepäivänä ja melkoinen sotku kun itse asianomaiselle ilmoitusta ei ollut tullut, ja minun mielestä sekään ei riittävä tieto joka olisi varsinainen koetoimitsijan vaan ilmoittanut Kivalle että tehtävä on suoritettu, ymmärtääkseni ylituomari kokeessa hyväksyy allekirjoituksella, mutta kun sitä varsinaista lappua ei ole mahdollista allekirjoittaa niin tässä yt kertomuksessa vahvistan hänen tehtävänsä hyväksytyksi.
Vintyt pokaali lauantaina sai omistaja jolla oli basenji hänen koiransa oli ekassa ja toisessa lähdössä, toisessa lähdössä ollut koira sai diskin ja ekan lähdön koira pääsi irti sen kiinnipitäjältä ja vielä ilman kuonokoppaa ja tuli radalle kun siellä oli suoritus meneillään ja koira suljettiin kokeesta niin olkoon huono onnen takia vintyt pokaali matkaa edes pieneksi lohdutukseksi.
Sunnuntain vintyt pokaali meni irlanninsusikoiran omistajalle ja teki suuren vaikutuksen allekirjoittaneelle kuinka omistaja eläytyi koiran suorituksen aikana ja ettei tule väärää käsitystä niin että eikö tuomarin pitäisi katsoa koiraa niin oli just vaihtunut tuomarineuvosto joka arvosteli kyseisen rodun
Jos sattuu että pitkään tekstiin hukkuu niin vielä kerran suuri kiitos kerholle, toimihenkilöille ja kilpailijoille te teette näistä hienoja tapahtumia joita on monenkin vuosien jälkeen mukava muistella.
Mainitsemisen arvoinen on myös että vaikka tämä koe oli kansallinen niin oli myös ulkomailta saapunut koiria kilpailemaan (Ruotsi, Viro) joka on ilahduttavaa.
Tästä pääsemmekin seuraavaan aiheeseen kun kokeessa ulkomaisia koiria ja toimistossa heräsi keskustelu mitä sanotaan lähtötilanteessa ja ehdotuksena oli (go) ulkomaalaisten kohdalla mutta koska kyseessä kansallinen koe niin koko kilpailussa käytettiin irti käskyä, mutta lähettäjillä (ei tuomareilla) oli tiedossa missä vaiheessa oli lähdössä ulkomaalainen koira niin lähettäjät selvittävät heille englanniksi kuinka lähtötilanteessa toimitaan ja käskyllä irti koirat päästetään irti.
Toisessa tuomarineuvostossa Ylituomari Marko Heinonen toimi tuomarineuvoston puheenjohtajana.
Nyt kun on suunnilleen saatu tämä koe pakettiin niin jos on kehuja ylistystä niin täytyy myös ottaa ne huonot asiat esille, kun paikalla on paljon erilaisia ihmisiä eri taustoista niin pitäisi kunnioittaa toista ihmistä ja tässä kokeessa valitettavasta näin ei ole käynyt, jos asiat riitelee niin se ei voi mennä henkilökohtaiseksi että ruvetaan haukkuun toista sen jonkin henkilökohtaisen asian takia (esim! uskonnon, värin, vamman, sukupuolen, kulttuurin, kansallisuus, ulkonäön, jne).
Hyvää kilpailukauden jatkoa kaikille.

VIC-R

Kokeeseen osallistui neljä koiraa ja tulostasoltaan ei huippua mutta taso hyvä ja tämmöinen hiekka alusta sopii myös erinomaisesti myös tälle rodulle vaikka rata todella pehmeä ja koirat suhteessa massiivisimpia. Voittaja sai sertin suorituksestaan, onnea.

Ylituomari Peter Rönn
basenji
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4777BASTILLIN DON'T PUSH U RED LUCKUS-KVHRoosa-Marika Hytönen231236467SERTK
2.5739HI-LITE GLAMOROUSNOSVKHIina Jussila216214430
-.5063BULLDOBAS HOLY CHARITYNK-SVKKHenriikka MäkiSuljettu AE
-.5668BULLDOBAS SIP OF SUNSHINENSUBAHenriikka Mäki--DISK
etnankoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.5373TRUCKER'S JADON LUXURIAULLNoora Lehtiniemi, Sara-Maria Lehto235243478SERTK
2.4659FLIGHTMASTER BELLEZZANPVKKristiina Valtonen214216430
3.4770TRUCKER'S FEELS LIKE A DEVILULLNoora Lehtiniemi212205417
-.4786TRUCKER'S FIRE IN MY HEARTNHVKKaisa Kaartinen00
whippet U > 51 cm - urokset - Yk
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.5285STARRYDER'S GALACTIC SUPERWINDUPVKJari Hyväluoma, Riikka Keskinen248254502SERTK, BIF
2.5464MAXWIN MONETUS-KVHAnne Saastamoinen250250500SERTK
3.5717DEADLIEST CATCH'S YAMMA YAMMAUTVKMari Lehtinen248246494SERTK
4.5757HIGH CALIBER APOLLOUOSVKHHanna Myllymäki246242488SERTK
5.5636MEI DAN MASSEY FERGUSONULLTuula Niklander, Henrik Niklander244234478SERTK
6.5727NYANSSIN QUICKSTORMUK-SVKKMarko Heinonen226248474SERTK
7.5529CARRY ON REGULUS BLACKUOSVKHTommi Tiilikainen236237473SERTK
8.5440DEADLIEST CATCH'S BJÖRN IRONSIDEUOSVKHRiina Lintula223245468SERTK
9.5366NYANSSIN ONE VISIONUPVKAnssi Ketomäki, Nina Ketomäki231234465SERTK
10.5567MEI DAN SZCZERBIECUTVKMeri Argillander, Miska-Alexander Argillander225236461SERTK
11.4898RUNNING RAIDERS GHOST RIDERULVMilma Ainasoja226231457SERTK
12.5558TIGER'S CHAOS EVER HEARD OF MOERKOEULVKHHeidi Kenkkilä233224457SERTK
13.4320MY WILD KNIGHT RIDER IN ACTIONUOSVKHPia Näsi-Vimpari223227450SERTK
14.5456RASPBERRY RIPPLEUSSVKJohanna Jäntti222226448
15.4872WHIPSTRIPE BLITHE BELUARUOSVKHMiia Järvenpää219219
16.5275TARUMETSÄN KAIKEN VOI SAAVUTTAAUPVKHanna Niemi217217
17.4868TIGER'S CHAOS JUST ASKINGUOSVKHAnna Louste216216
18.5527MEI DAN ZULFIQARUTVKSuvi Solin215215
19.5053ZARAQUE'S ORIGINAL COUTURE OF MILANUOSVKHTiia Juopperi214214
20.5591MIMI CHILL'S MAKIAUPVKJanette Inginen, Anna Reponen209209
20.5513WHIPSTRIPE DARK SIDE OF THE MOONULVKHOona Björkbacka, Pyry Björkbacka209209
22.5520MEI DAN XCALIBURULLHanna-Kaisa Helin-Niemijärvi207207
23.4703RAPPFOTEN'S LAST UNICORNUMOSHJenni Heiskanen206206
23.5710ZARAQUE'S ROYAL SWORDUOSVKHEveliina Turtinen206206
25.5582CARWENHAM BILLBERGIAULLAnna Varila201201
26.5413MEI DAN HARSOPILVIUS-KVHHeikki Pelkonen, Tiina Pesonen200200
27.5094RUNNING RAIDERS NEXT DIRECTIONUMIVIKSMinna Kauhanen, Tiina Räihä, Seela Räihä198198
27.5256RUNNING RAIDERS NEXT GREAT ONEULLMari-Anne Päivinen198198
-.5423KUOLPUNA LUMIKIRPPUUOSVKHPia Näsi-Vimpari--DISK
whippet - urokset
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4760INDIAN HILL'S FALCONUPVKTaru Kiviranta255243498SERTK, Paras Veteraani
2.5657DINACON HIGH VOLTAGEUW-HMarjo Rantanen246244490SERTK
3.5447FIFRILDI'S KRUMMEUPVKJenni Heiskanen239250489SERTK
4.5491APACHE NATION'S CHEROKEEUPVKJohanna Kuoso229257486SERTK
5.5716ZARAQUE'S SHAPE OF MY HEARTUOSVKHTiia Juopperi233243476SERTK
6.5393MEI DAN POUTAPILVIUPVKMarja-Leena Pentikäinen240236476SERTK
7.5688FIFRILDI'S ESI-ISÄUPVKJenni Heiskanen234240474SERTK
8.5709ZARAQUE'S PURE TASTE OF WHISKEYUOSVKHEveliina Turtinen241227468SERTK
9.4791MY WILD SANDSTORMUOSVKHPia Näsi-Vimpari223236459SERTK
10.4878MAXWIN LUCAUPVKJohanna Kuoso, Jari Rämö227229456SERTK
11.5406OOKKONÄÄ KU TÄHTIKARTTAUOSVKHKrista Kaipainen, Juho Hannukainen229216445
12.5106MEI DAN TURBO-TIMULLTuula Niklander, Henrik Niklander222203425
13.4433NYANSSIN HOTRODUOSVKHMerja Wiman214214
14.5085FREDS POEM AIRY ELEPHANTUW-HEmmi Venäläinen210210
15.4364SOFTRACK HYPERBOOSTUOSVKHTeija Salow195195
16.5579MEI DAN JOHN MISCHIEFUPVKAnu Paarlahti191191
-.5228NYANSSIN LOVE ME TENDERUPVKAnssi Ketomäki, Nina KetomäkiLuopui AE
italianvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4842PIKKUNEIDIN CATALINANPVKKitte Lampola, Sakari Lampola249238487SERTK
2.5555QUETSHADEE WEZENUPVKTiia Kaitala254230484SERTK
3.5124QUETSHADEE MAUNA LOAUPVKTiia Kaitala243231474SERTK
4.5270QUETSHADEE MOONWATCHNPVKTiia Kaitala239234473SERTK
5.5125QUETSHADEE MAUNA KEAUPVKTiia Kaitala225229454SERTK
6.4235PIKKUNEIDIN HARMONYNPVKKitte Lampola, Sakari Lampola221207428
7.3988YLLADIAN XAVIERUHVKMinttu Vuorinen, Leena Jääskelä100100
8.4611OBSESSION NIGHT DU DOMAINE DE CHANTELOUPUSICMinttu Vuorinen, Leena Jääskelä5050
italianvinttikoira > 38 cm - Yk
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.5598SPRINTHOLIC LUDOVICANHVKKristiina Åhman, Ralf Åhman246227473SERTK
2.4894KURNOUS RACERUSICMarja Räsänen, Harri Räsänen229190419
3.4843PIKKUNEIDIN MA CHE DOLCEZZANPVKKitte Lampola, Sakari Lampola7171
whippet - nartut
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.5169NYANSSIN MAGIC MADAM MIMNHVKSari Purho257241498SERTK
2.4988MY WILD TMNT APRIL O'NEILNPVKNina Lehtinen238253491SERTK
3.5531APACHE NATION'S CHEYENNENHVKJohanna Pöyhölä251239490SERTK
4.5535MEI DAN BOOGELI BOOGANHVKTanja Sandell, Nada Sandberg244243487SERTK
5.5532KUOLPUNA KIUKKULINTUNOSVKHTiia Lippo241240481SERTK
6.5482NURKKANIITYN UUS UAMUNKOETTONOSVKHTiia Henttunen243236479SERTK
7.5437WHIPSTRIPE DELICATE PEACH BLOSSOMNLVKHMia Kalliosaari, Linnea Snickars242234476SERTK
8.5187REBEL DE LA DEESSE AUX BRAS BLANCSNPVKAnniina Oksanen229245474SERTK
9.4574DINACON LOLA MONTEZNW-HMarjo Rantanen, Mila Rantanen244230474SERTK
10.4908CARWENHAM AS TEARS GO BYNLLAnna Varila226242468SERTK
11.4883BESTIES HUPSISTAKEIKKAANW-HAnna Mertaoja234233467SERTK, FI KVA-VIC
12.5719DEADLIEST CATCH'S SATA SALAMAANTVKMiska-Alexander Argillander234232466SERTK
13.5738STRONG TOGETHER ONYCHINUSNOSVKHHanna Keskikastari248214462SERTK
14.5323DEADLIEST CATCH'S HJÖRDIS MYRTTISDÒTTIRNOSVKHPaula Kauppi225236461SERTK
15.5073ABSIDIAN ALL EYES ON MENLLIrene Kuusisto232229461SERTK
16.4666POHJOLA DE LA COUR D'ARCENAYNW-HMarjo Rantanen230230460SERTK
17.5403GONE WILD JELLY BELLYNW-HMarjo Rantanen230228458SERTK, FI KVA-VIC
18.5753SILKKI-SAARAN VICTORIANPVKSara Tomperi227227454SERTK
19.4914C'MERE YES YES YESNLLAnna Varila, Pia Mannila, Kirsi Mannila228225453SERTK
20.5309DYANITOS ELD OCH LÅGORNK-SVKKManta Tuomi226225451SERTK
21.4575DINACON LONESOME RIDERNW-HMarjo Rantanen220228448
22.4178DEADLIEST CATCH'S ACESHIGHNTVKMiska-Alexander Argillander233215448
23.5277AGE QUOD AGIS SPARKLING CAVANLVKHLinnea Snickars231212443
24.5163BESTIES PEACH MELBANPVKElisa Airikkala216224440
25.4570MUST BE SHADOW CALLALANOSVKHMinna Holappa, Heidi Lonnakko220216436
26.5380INKLINGS POLLY PUT THE KETTLE ONNW-HKatariina Vaaramaa222208430
27.4774MEI DAN ZENITA ZUPERZNABBNHVKMika Rekola, Tanja Sandell205205
28.4861PIKKU KILPURIN KOSKEN WELLAMONPVKLaura Elina Pasanen196196
29.5295ABSIDIAN BITTERSWEET SYMPHONYNW-HSofia Alapappila195195
30.4778JEWGENISTAJAN JÄYHÄ-JÖKÖTTÄJÄNS-KVHAnne Saastamoinen170170
whippet N > 48 cm - nartut - Yk
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.5679NYANSSIN OH MY GODNLLSari Purho246250496SERTK
2.5733ROAD RUNNERNK-SVKKNina Heinäaho, Harri Koivula246240486SERTK
3.5553MEI DAN DE MAARTJENK-SVKKAnu Kallio250232482SERTK
4.5519MEI DAN DE ROELIENENK-SVKKMaria Kangas242232474SERTK, FI KVA-VIC
5.5082DYANITOS EFTERVÄRMENLVKHTiina Norrgård226244470SERTK
6.5608KUOLPUNA VIRVALIEKKINOSVKHKrista-Marjut Nukari, Amanda Nukari238228466SERTK
7.U1000ABSIDIAN BLACK SWANNIrene Kuusisto237228465SERTK
8.5158AVANTINA EVER TELL ME WHY BABYNLVKHAnna Hellman234222456SERTK
9.5135SILENTKAZE A STORM IN A TEACUPNW-HRiina Tuominen211211
10.5301TIGER'S CHAOS FOREVER YOUNG AT PLAUDITENMOSHSanna Wåg, Pirjo Jutila205205
11.5127ANAHITA ARVA S ETTA BETTNHVKMarkku-Tapani Suominen, Anna Reponen196196
rhodesiankoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.5121TIIKERILILJA PANTHERA TIGRIS AMOYENSISNLLJohanna Leppälä, Harri Ilpala231227458SERTK
2.5700GODSENT MUSE CHERRY BLOSSOMNPVKReetta Janhonen212233445
3.5299IKIMBA OGAGUNUSRBAnnastina Kuuri222218440
4.5206ASADI FUADI URSULANSRBLaura Mustonen218214432
ibizanpodenco
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.5457FRITZ DE ENTRESALTOSUK-SVKEija Pöyhönen240238478SERTK
2.4767ATRAGONS DIXILAND ROCKNLVKHJaana Liukkonen228228456SERTK
3.4363CAZAION ELESSIRNK-SVKPirjo Halme-Hoffren213226439
4.4853CUCURUCHO LA PRINCESA ROSA DE PODIUK-SVKPirjo Halme-Hoffren203231434
afgaaninvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.5360ALFAJIRI DURKHANAINPVKMia Salmi250251501SERTK
2.5562HASHIRIN'S RIHANNANOSVKHNina Taskila236244480SERTK
3.5327KHAOS AURORA BUTTERFLY OF PEACENOSVKHMaria Alametsä, Siiri Muikkula225213438
4.5168CHAWWA'S MINERVANLVKHSusanne Mäenpää213132345
5.5340HASHIRIN'S QUEEN ELISABETHNOSVKHNina Taskila21483297
-.5734ALFAJIRI FARRUKH PARI AZ BALUCHISTANUSA-FAVeli-Matti Ylitalo, Satu Wirta00
-.5331PAPATAZIN LIONHEARTUOSVKHSari Aaltonen--DISK
-.5655ALFAJIRI ELUM GHAR REECHUPVKMia Salmi---DISK FIN
saluki - urokset
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.5487RUDAN OMENULVKHSatu Lukkarila247258505SERTK, Paras saluki
2.5454AL AFFON AMOSUSSAKMira Virkberg, Juha Ylinen, Joonas Ylinen234233467SERTK
3.5736GAFAR IBN FAHYIM AL BADAIAUS-KVHMarika Leppänen227234461SERTK
4.5298AZIZ ZAMIR AL ARAMIKAULVKHMonica Bäck235225460SERTK
5.5468GOLDEN DESERT'S CEMALUSSAKJenna Kankare, Niina Käyhkö227232459SERTK
6.U1039SADAQA NOORI AL NOUFOUSUKatarina Petersson212214426
-.5084EMIL IBRAHIM AL BADAIAUS-KVHMarika Leppänen--DISK
saluki - nartut
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4750W'INJAH SA'DAH AL ASMAANIINK-SVKHeli Vartiainen233251484SERTK, Paras veteraani
2.U1038SADAQA NIMRAH HIYAMNKatarina Petersson221221442
3.5420SOHEIL NOUR JALA JAMEELAHNK-SVKTowe Vapalahti215226441
4.4490TAZILLAH YEMIMANK-SVKKati Haapakoski221214435
5.U614PENKTAS ELEMENTAS DESERT AL KHATIMNKrista Parve226206432
6.U1037SADAQA MAHFOUZAH AL HAWAHNAnna Nyman225190415
7.5742AL AFFON ALIMAHNOSVKHTaina Kieri172233405
-.5687GOLDEN DESERT'S CANTARANSSAKSofia Nissinaho--DISK
-.4357KHAIREDDIN YASEERANLLHelena Perttula, Viljo Hassinen---DISK FIN
irlanninsusikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.5009IRISH HUNTERS ADVENTURE TO NORTHNPVKPauliina Hemminki, Antti Hemminki228227455SERTK
2.5191DE MAJODIAN WILD MOVENOSVKHTiina Kiviranta141141
skotlanninhirvikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.5745UNDIMOON FIANNANOSVKHMika Tissari, Henna Tissari, Veikka Tissari2340234
2.4539CHIC CHOIX DHULERT ENCHANTRESSNOSVKHMika Tissari178178Luopui FIN
venäjänvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.5306YEGOROV GOLDEN FEATHERSUSBKSeija Piippo, Jari Piippo230206436
2.5305YEGOROV RHEINGOLDNSBKSeija Piippo, Jari Piippo205169374
3.4822YEGOROV EXQUISITE ELEGANCENOSVKHPiia Anttila20644250
4.5409FAIR ISLE PUNCHUOSVKHPia Kaikkonen2121
-.5642ZIVANOVA'S EFIMER NEVSKIJUOSVKHPinja Vaskivuo, Miikka Hanhela--DISK
espanjanvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.5743SHEILA DE LOS NIEVESNMOSHHenna Latvamäki260257517SERTK, BIF
2.5119KETUNPOLUN ARE YOU READYUK-SVKKPiia Salonen, Anne Korkalainen250235485SERTK
3.5120KETUNPOLUN THUNDERSTRUCKNK-SVKKPiia Salonen236224460SERTK, FI KVA-VIC
4.5204KETUNPOLUN WHO MADE WHOUOSVKHMerja Wiman232100332
5.5294KETUNPOLUN WHOLE LOTTA ROSIENLLNiina Kivirasi22774301
unkarinvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.5209AVENINA'S SZILVAVIRÁGVADÁSZNPVKNina Lehtinen245229474SERTK
2.5068BLIXTEN ZSAZSANLVKHHeidi Kenkkilä227240467SERTK
3.5070AVENINA'S SZILVAPÁLINKANSUNCatarina Wikström-Ivaskevicius228239467SERTK
4.5627AVENINA'S BALATON BODZAVIRÁGNPVKNina Lehtinen235231466SERTK
5.5616AVENINA'S BIZTATÓ BODZARÓZANSUNCatarina Wikström-Ivaskevicius226238464SERTK
6.4468BUDHA DEULA PERPHENAZINUMNLVKHAnna Hellman220230450SERTK
7.5208SZIRUPNPVKNina Lehtinen220200420
8.5615AVENINA'S BÁRSONYOS BODZABORNSUNCatarina Wikström-Ivaskevicius198215413
englanninvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.5367GREYFORT MERLYNUSGYMiska-Alexander Argillander, Anu Paarlahti249225474SERTK
2.5446WHISKERS BLITZUSGYMiska-Alexander Argillander, Valtteri Argillander216234450SERTK
3.5315RUMFORD VIVE LA FÊTENSGYSaara Kohvakka100100
-.5580GREYFORT DREAMNSGYAnu Paarlahti, Miska-Alexander Argillander00
-.5574WHISKERS DEVIL YOU KNOWNPVKLari Penkki00
-.5594ESTET CLASSIC FLIRTYNSGYSaara Kohvakka--DISK