18.10.2024 Hailuoto, Syysloma-Maastot 2024

Ylituomarin kertomus:

VIC

Hailuodon syyslomamaastot juostiin pilvisessä ja hyvin tuulisessa ja hiekkamyrskyisessä säässä, radalla mittaa n 550m. Rata kulki rantadyynien lomassa sekä aukealla rannalla mitaten näin sekä ketteryyttä että nopeutta. Kovat tuulenpuuskat toivat päivään lisähaastetta sekä kilpaileville koirille että ratahenkilöstölle. Tuuli yritti riepotella viehettä ja muutama veto jouduttiin päivän aikana keskeyttämään turvallisuussyistä, kun rissa nousi hiekasta kesken vedon.
Kenttähenkilökunta teki hienoa työtä kelihaasteita vastaan ja päivä saatiin ilman suurempia ongelmia maaliin.

Aamun ensimmäinen startti viivästyi suunnitellusta n 25 minuuttia, mikä näissä olosuhteissa oli hyvin pieni viive.
Suoritukset olivat pääsääntöisesti hyviä. Loukkaantumisia vain 1 kpl. Diskejä alkuerissä 3 kpl ja finaaleissa 1 kpl. Suurin osa diskeistä oli lähinnä kaverin häirintää ja suorituksen estämistä/leikkimistä vailla isompaa aggressiivisuutta. Kyseessä osittain myös ensikilpakoiria.
Olisi ensiarvoisen tärkeää hakea ensikilpakoirille kokemuspohjaa kaverin kanssa juoksemisesta ennen ensimmäistä koesuoritusta.
Erityisesti allekirjoittanutta ilahdutti venäjänvinttikoirien alkueräsuoritukset ja ylikorkeiden whippettien kärkikoirien suoritukset.
On myös mainittava kiitokset kilpailuttajille, kaikki olivat ajoissa lähtöpaikalla vaikka välimatkaa toimiston ja kisaradan välillä oli jonkin verran.

Kaiken kaikkiaan erittäin mukava ja hyvähenkinen koepäivä, oli ilo olla mukana.

Best in field: whippet High Caliber Apollo
Best in field veteraani: Whiplandian Pepper Pots. Päivän parhaalle veteraanille myös Vintyt pokaali hienosta suorituksesta haasteellisessa kelissä.

Pia Näsi-Vimpari suoritti kilpailunjohtajaharjoittelun hyväksytysti.
Annika Veijalainen suoritti palkintotuomariharjoittelun hyväksytysti.
Krista-Marjut Nukari suoritti tuomarikokelastehtävän hyväksytysti.

Ylituomari Berit Fagerström-Heinonen
basenji
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.U1059STONEFACE DREAM OF THE PASTUCamilla Krog230245475SERTK
2.4879AFRIKAN LAMINAM BADASS BRIENNE OF TARTHNHVKPauliina Ylitörmä, Kati Parviainen221203424
-.5133HANISHAN CHOCO-HOLIC'S DAYDREAMUSUBASanna Plaami--DISK
saluki
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.5487RUDAN OMENULVKHSatu Lukkarila249241490SERTK
2.5595KHAIREDDIN ALEZAHNPVKSatu Ängeslevä224159383
3.4319AAVATUULEN THENOMENOMULLSari Pekkarinen, Timo Pekkarinen202149351
-.5539KHAIREDDIN ASHQARUS-KVHTuulia Huhtala---DISK FIN
venäjänvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.5018ZIVANOVA'S DRAGOTSENNAJA NEVESTANPVKKristiina Ahola, Pirjo Ivanoff-Ahola223246469SERTK
2.5785ZIVANOVA'S EMELJAN NOVOMIRUK-SVKKKristiina Ahola, Pirjo Ivanoff-Ahola248191439
3.5306YEGOROV GOLDEN FEATHERSUSBKSeija Piippo, Jari Piippo199215414
4.5305YEGOROV RHEINGOLDNSBKSeija Piippo, Jari Piippo232165397
5.5844YEGOROV LOVESONGNSBKSeija Piippo, Jari Piippo184210394
6.4891TARASOV'S NERQUINPVKKristiina Ahola178160338
7.5843YEGOROV SHADOW OF YOUR SMILENSBKSeija Piippo, Jari Piippo210103313
8.4003ZIVANOVA'S CIARA MECHTANPVKKristiina Ahola, Pirjo Ivanoff-Ahola116116
-.5882YEGOROV AMORE PRIMAVERANSBKCarina Engman, Robert Engman00
-.5848YEGOROV SUPREME LOVENSBKPiia Anttila--DISK
puolanvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.5707LARUM PLACIDO PRIBOJUSUPSalla Leppänen249236485SERTK
2.4347KOSMOS BERYL ENCHANTMENTNSUPSalla Leppänen205228433
3.5744ULAN AKACJANAUPVKAnu Paarlahti226197423
-.5851HIGHINTENSITY'S DELICIOSANLVKHMaikkoo Pukkila--DISK
whippet N > 48 cm ja U > 51 cm
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.5757HIGH CALIBER APOLLOUOSVKHHanna Myllymäki249257506LOUK FIN, SERTK, BIF
2.5410CHOCO LOCO'S I AM IRON MANUTVKRiitta Suominen244246490SERTK
3.5548RAPPFOTEN'S QITTYNPVKAnniina Oksanen248224472SERTK
4.5413MEI DAN HARSOPILVIUS-KVHHeikki Pelkonen, Tiina Pesonen230231461SERTK
5.5828MEI DAN TUPA TÄYNNÄ TUPPASUITAUW-HNada Sandberg193248441
6.5883RUNNING RAIDERS NEXT LEGENDUW-HMaija Toivonen, Mirka Sirkiä197216413
7.5582CARWENHAM BILLBERGIAULLAnna Varila22032252
8.5158AVANTINA EVER TELL ME WHY BABYNLVKHAnna Hellman182182Luopui FIN
whippet
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.5575CHOCO LOCO'S WE'RE IN THE ENDGAME NOWNMIVIKSLaura Silvennoinen242250492SERTK
2.5783MEI DAN KIIRIMINNANW-HCarina Karlsson, Nada Sandberg242249491SERTK
3.5590TIGER'S CHAOS GOOD WEEKEND AT WHIPLANDIANNS-KVHSuvi Halonen232247479SERTK
4.5379INKLINGS SKIP TO MY LOUNW-HKatariina Vaaramaa244230474SERTK
5.5248BESTIES MELTING MOMENTSNLLHeli Toivanen245226471SERTK
6.4236WHIPLANDIAN PEPPER POTTSNS-KVHSuvi Halonen224240464SERTK, Paras veteraani
7.4875KOSEILATA'S VICTORIA SEANHVKUlla Sommer235227462SERTK
8.5000ZARAQUE'S POETRY IN WINEUOSVKHHeidi Lonnakko215233448
9.4538MEI DAN KFCNW-HCarina Karlsson227221448
10.4908CARWENHAM AS TEARS GO BYNLLAnna Varila213231444
11.5826SWIFT DIAMONDS ASTRONOMIANOSVKHHanna Myllymäki194249443
12.5766ZARAQUE'S ROYAL ROSENOSVKHSanna Keränen, Heidi Lonnakko218224442
13.5579MEI DAN JOHN MISCHIEFUPVKAnu Paarlahti224216440
14.5380INKLINGS POLLY PUT THE KETTLE ONNW-HKatariina Vaaramaa221213434
15.5738STRONG TOGETHER ONYCHINUSNOSVKHHanna Keskikastari228206434
16.4436C'MERE WHOOHOONOSVKHSatu Karjalainen224206430
17.4760INDIAN HILL'S FALCONUPVKTaru Kiviranta190239429
18.5187REBEL DE LA DEESSE AUX BRAS BLANCSNPVKAnniina Oksanen203224427
19.4230BESTIES DAKOTANW-HKatariina Vaaramaa174244418
20.5827MEI DAN JUKOLAN EEROUW-HNada Sandberg17644220
21.4714ZARAQUE'S NORDIC NOIRUW-HAngelina Hohti192192Luopui FIN
22.4914C'MERE YES YES YESNLLAnna Varila, Pia Mannila, Kirsi Mannila174174Luopui FIN
-.5533BESTIES KILWINNING ABBEYNLVKHMarja Nuottanen00
-.5758ZARAQUE'S SKYFALLNOSVKHHeidi Lonnakko00
faaraokoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.5617RED CALLUNA'S KISS OF DAWNNSFKKaisa Määttä211132343
2.5622RED CALLUNA'S SOUL ON FIREUHVKHanna Wartiainen, Emilia Kanerva1550155