24.02.2024 Kouvola, WinWinWinterCup-II

Ylituomarin kertomus:

VIC

Koepaikkana jo paria viikkoa ennen koeponnistettu Kaakkois-Suomen Vinttikoirakerhon 'uusi' alue, ruohopohjainen entinen golfkenttä. Sää sumuisen kostea +2-+4C, jonka ansiosta alueelle ajettu n. 540m mittainen rataura suli päivän mittaan loskaiseksi. Itse pinta oli pääsääntöisesti joko maata tai loskaista lunta, ja pinnanmuotojen ansiosta rata oli koirille erittäin vaativa fyysisesti. Pienikin harha asken uran ulkopuolelle - ennakoinnin, taktikoinnin tai 'liian ajattelun' vuoksi - kostautui karvaasti: ratauran ulkopuolinen raskas suojalumi pysäytti vauhdin salamannopeasti. Liukkaasta maapohjasta huolimatta kokeessa vältyttiin vakavammilta vammoilta: eläinlääkäri ilmoitti vain muutamasta kynsivammasta ja yhdestä anturavammasta.

Koe sujui leppoisasti, vanhan ajan pienen paikalliskokeen tunnelmalla. Kokeen järjestelyt olivat onnistuneet ja kokenut henkilökunta on onnistunut saamaan mukaan uusia, innokkaita tekijöitä!

Itse kokeessa ei tapahtunut mitään merkittävää. Yksi diski ensikertalaiselle, pari ensikertalaista joutui tämän lisäksi koejuoksumenettelyn pariin. Talvimaasto luonteensa vuoksi ei ole paras mahdollinen ensikisa, koska se rajoittaa juoksun aikana tehtävien päätösten ja oivallusten määrää. Tämä ohjaa ensikertalaiset sijaistoimintojen pariin: leikkimään, ajamaan kaveria vieheen sijaan tai yksinkertaisesti ihmettelemään että 'mikä meininki'. Suosittelisin ensikertalaisten harjoittamista kevätkauden aikana yksin, parin tai kaverin kanssa ja tulemaan kokeeseen vasta kesäkauden varsinaisiin kokeisiin.

Vintyt-palkinnon annoin uudelleen innostuneelle ja innostuksensa näyttäneelle vetolaitteenohjaajalle Toni Virralle. Tällaista innostusta lajiin tarvitaan lisää ja toivottavasti K-SVK jatkaa kiinteän maastoalueen saatuaan hyvin alkanutta työtään uusien tekijöiden mukaan ottamisessa. Tätä harrastusta tehdään innostuksella, sydämestä ja kaikille tasapuolisesti!

Ylituomari Jorma Pesonen
venäjänvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4891TARASOV'S NERQUINPVKKristiina Ahola205238443
2.5018ZIVANOVA'S DRAGOTSENNAJA NEVESTANPVKKristiina Ahola, Pirjo Ivanoff-Ahola212223435
3.4715SENEZHUSSVKTanja Sydänmäki-Salo186186LOUK AE, Keskeytetty
4.5419CARABIDA'S EZEVIKANPVKKati Tammisalo182182Luopui FIN
5.5630ZIVANOVA'S EFROSINIJA NEREYDANPVKKati Tammisalo1414
englanninvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.U1032ESTET CLASSIC FORTUNATENLiisa Zjabrikova207235442
2.5580GREYFORT DREAMNSGYAnu Paarlahti, Miska-Alexander Argillander190240430
3.5315RUMFORD VIVE LA FÊTENSGYSaara Kohvakka161161
espanjanvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.U1004BEAUTY RABBIT'S NIGHTMARENEde Eerits218232450SERTK
-.5652SARKASTINEN BOREASUS-KVHTiina Pitkänen--DISK
sloughi
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.U1033WARD AL YASMEEN CHAKIRUJanika Hirvi198213411
2.U1034WARD AL YASMEEN CHAGRANMia Maria Rohumaa198210408
saluki
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.5084EMIL IBRAHIM AL BADAIAUS-KVHMarika Leppänen236246482SERTK
2.4818AAVATUULEN UIJUMAULLSari Pekkarinen218254472SERTK
3.4978TAZILLAH UMAYA UNIQUENSSAKSatu Hyvärinen192215407
4.5468GOLDEN DESERT'S CEMALUSSAKJenna Kankare, Niina Käyhkö202201403
5.4490TAZILLAH YEMIMANK-SVKKati Haapakoski22754281
6.5420SOHEIL NOUR JALA JAMEELAHNK-SVKTowe Vapalahti4040LOUK AE
afgaaninvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
-.5150THOARGEYA'S ATHENANHVKElisa Kutramoinen, Una JantunenSuljettu AE
-.5129NOT GUILTY DEVIL INSIDE MENMIVIKSSuvi Lipsanen, Atte LipsanenLuopui AE
-.5151THOARGEYA'S A-DIONYSUSUHVKUna JantunenLuopui AE
etnankoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.5638MIO CARISSIMO REFLECTION OF APPLEULLHeidi Gröhn219227446
2.5373TRUCKER'S JADON LUXURIAULLNoora Lehtiniemi, Sara-Maria Lehto231215446
3.5640MIO CARISSIMO APPLE OF MY HEARTNLLHeidi Gröhn231194425
4.5389TRUCKER'S JOVIS ACEDIAUHVKSari Lehto, Sara-Maria Lehto129129
5.5639TRUCKER'S KICKS AFTER SIXNHVKHeidi Gröhn1818
faaraokoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.5623RED CALLUNA'S SWEET PANDEMONIUMNHVKEmilia Kanerva176201377
2.5617RED CALLUNA'S KISS OF DAWNNSFKKaisa Määttä149149
ibizanpodenco
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.5565CAZAION GAMBERROUK-SVKMerja Maahi188199387
2.4699PODELUX LA LIEBRE DE MARZOUSFKKaisa Määttä181181Luopui FIN
basenji
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.5276PERRADA UNICAN REVONTULINHVKHenna Klemola, Heidi Kortesalo220219439
2.5377SUNHUNTING SOLITAIRE PRINCEUSUBATarleena Salmela214187401
whippet
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.5599MEI DAN DIAMANDANLLMaik Päll, Nada Sandberg257245502SERTK
2.5467PIKKULIISAN KATSE TÄYNNÄ TAIKAAUMOSHSusanna Aalto219250469SERTK
3.5106MEI DAN TURBO-TIMULLTuula Niklander, Henrik Niklander199268467SERTK
4.5393MEI DAN POUTAPILVIUPVKMarja-Leena Pentikäinen231217448
5.5583BESTIES MUSCA AUSTRALISNK-SVKMeri Wilenius134134
6.5579MEI DAN JOHN MISCHIEFUPVKAnu Paarlahti5252
whippet N > 48 cm ja U > 51 cm
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.4556MEI DAN STORMUTVKEeva Salminen205223428
2.4769MEI DAN ORNELLAIANLLMaik Päll, Nada Sandberg165160325
3.5077MEI DAN ZZ YUKIUMOSHJanne Tuominen158158
4.5114MEI DAN KOH-I-NOORNPVKAnu Paarlahti, Nada Sandberg155155