09.07.2022 Hyvinkää, Sveitsin Pyräys ja Uudenmaan kennelpiirin ratamestaruus, Suomen Salukikerho ry:n rata- ja veteraanimestaruus

Ylituomarin kertomus:

VIR

Lauantaina 9.7. kisattiin Hyvinkäällä Sveitsin radalla useista eri mestaruuksista 33 koiran voimin. Kisoissa jaettiin Luhtilaukkaajien ratamestaruus, Uudenmaan kennelpiirin ratamestaruus, SSAKn rata- ja veteraanimestaruus, SUBAn ratamestaruus, sekä SIRLn ratamestaruus. Luhtilaukkaajat on järjestänyt kilpailuja 46 v ajan ja nyt ratamestaruudesta kilpailtiin ensimmäisen kerran virallisessa kilpailussa. Keli oli vaihteleva, välillä selkeä, välillä hieman sateinen ja lämpötila noin 20 astetta. Koiramäärä rajoitti varmasti samalle viikonlopulle osuneet Suomen Vinttikoiraliiton pääerikoisnäyttely, sekä maastojen derby- ja veteraanimestaruus. Rata oli todella hyvässä kunnossa ja koirat tekivätkin mukavia suorituksia. Päivän aikana tehtiin 2 rataennätystä. Toisen rataennätyksen teki YK italiaano Kurnous Qahir 350 metrin matkalla ja toisen whippet My Wild TMNT Napoleon Bonafrog 350 metrin matkalla. Yksi koira keskeytti lähtönsä ja DISKejä ei saanut yksikään koira. SERTejä jaettiin yhteensä 16 kappaletta. Kaiken kaikkiaan mukava ja rento kilpailu, joka voitiin pienen lähtömäärän vuoksi vetää läpi ilman turhaa kiirettä.
Kokeessa ylituomarikokelastehtävän suoritti hyväksytysti Janne Pöllänen.

Ylituomari Pentti Örn

* merkityt ajat ovat KV-aikoja. SERTK merkitään ainoastaan yhdelle koiran KV-ajalle per kilpailu. Jos koira saa kokeesta DISKin yhdellekään sen KV-ajalle ei merkitä SERTK:ta.

Lähtö 1: whippet, sijoitus , 350 m
-.3539WHIPLANDIAN AWKWARD AGENTTVKMira Hakkarainen-Luopui
Peruttu
Lähtö 2: whippet, Luhtilaukkaajien ratamestaruus , 350 m
1.3503MY WILD TMNT NAPOLEON BONAFROGPVKReeta Korelin22,66 s * SERTK, RE
2.3551PALETIN AMBROSIA CAKEHVKMonica Eriksson24,30 s
3.3122MARAKAYA'S LOVE AT FIRST SIGHTLLNoora Säe, Mikko Säe24,57 s
Lähtö 3: whippet, Luhtilaukkaajien ratamestaruus , 350 m
1.3359INDIAN HILL'S FALCONPVKTaru Kiviranta23,39 s * SERTK
2.3578NYANSSIN MERIDALLJani Peltonen, Olli Peltonen23,66 s * SERTK
3.3361INDIAN HILL'S FUTURESIGHTLLJenna Säe, Arttu Ruohoneva24,25 s
4.3369KIITURIN LA-ZIGGY STARDUSTLLAnu Vihonen, Pertti Vihonen24,34 s
Lähtö 4: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Luhtilaukkaajien mestaruus YK 350m, 350 m
1.3569INDIAN HILL'S IROCESPVKNoora Säe, Mikko Säe23,58 s * SERTK, LL ratamestari
2.3366APPLE GARDEN'S HEART OF ETERNITYLVKHJohanna Rintala, Sami Hänninen23,89 s * SERTK
-.3446CHASING LANE'S POSH'S QUALITY GOLDLLJanne Lehtikangas, Päivi Lehtikangas-KESK
Lähtö 5: basenji, Luhtilaukkaajat ratamestari 2022, 350 m
1.3352HERIAHERI MONEY IN MY POCKETSUBAPia Saharinen, Tia Saharinen31,25 s LL ratamestari, SuBa ratamestari UKP-mestari
2.3237AJIBU QUEENIE WAHINES PAPAYASUBAEmmi Karvinen, Mikko Karvinen32,08 s
-.3356NATURE'S MASTERPIECE LOVE AT FIRST SIGHTHVKPetra Rosin-Luopui
Lähtö 6: etnankoira, Luhtilaukkaajat ratamestari 2022, 350 m
1.3530TRUCKER'S FEELS LIKE A DEVILLLNoora Lehtiniemi28,76 s * SERTK, LL ratamestari, UKP-mestari
2.3231TRUCKER'S EYE FOR AN EYELLTanja Hasu, Tomi Hasu30,87 s
Lähtö 7: italianvinttikoira, Luhtilaukkaajat ratamestari 2022, 350 m
1.3552QUETSHADEE MAUNA LOAPVKTiia Kaitala29,59 s * SERTK, LL ratamestari UKP-mestari
2.3341STAKKATO DISCOVERYLLSari Merve30,69 s
Lähtö 8: italianvinttikoira > 38 cm, Luhtilaukkaajat ratamestari 2022 YK, 350 m
1.3470KURNOUS QAHIRLLOsmo Kontinen28,26 s * SERTK, RE-yk, LL ratamestari
2.3467KURNOUS RACERHVKMarja Räsänen, Harri Räsänen28,40 s * SERTK
Lähtö 9: saluki, sijoitus - SSaK ratamestaruus, 480 m
1.3461AAVATUULEN UIJUMALLSari Pekkarinen32,78 s * SERTK, SSaK mestari, LL Mestaruus
2.3184ZARABIS RAZAANALLMarja-Leena Ahonen35,78 s UKP mestari
3.3395ZARABIS SUMAIRATVKSari Manninen, Henna Manninen36,63 s
Lähtö 10: afgaaninvinttikoira, Luhtilaukkaajat ratamestari 2022, 480 m
1.3330MELEK TAUS CORSAIRLLUlla Sieranta37,20 s * SERTK, LL Mestaruus, UKP-mestari
2.3374MELEK TAUS THUNDERBOLTPVKSylvia Säilä, Jyrki Rinta38,94 s * SERTK
3.3565NOT GUILTY DANCING ON MY OWNTVKJasmin Rainoma39,62 s * SERTK
Lähtö 11: irlanninsusikoira, sijoitus - Sirl ratamestaruus, 480 m
1.3526IRISH HUNTERS ADVENTURE TO NORTHPVKPauliina Hemminki, Antti Hemminki40,88 s * SERTK, Sirl ratamestari
2.3547NEMAIN ANDROKTASIAOSVKHSami Siltavirta, Jaana Paso43,03 s
Lähtö 12: whippet, Sijoitus 280m, 280 m
1.3539WHIPLANDIAN AWKWARD AGENTTVKMira Hakkarainen19,49 s
2.3171WHIPLANDIAN PEPPER POTTSS-KVHSuvi Halonen19,73 s
3.3214SOFTRACK HYPERSWEETOSVKHEssi Paloma, Ari Raappana20,01 s
Lähtö 13: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, 280 yk, 280 m
1.3199KIITURIN KN-LADY MADONNASSVKTarja Seppänen19,03 s * SERTK
2.3432APPLE GARDEN'S PINK STARPVKJari Hänninen, Satu Hänninen, Helmiina Hänninen19,81 s
Lähtö 14: saluki, veteraani sijoitus - SSaK veteraani-ratamestaruus, 280 m
1.3185JAISALMER ABHIRUCHILLPäivi Lehtikangas, Janne Lehtikangas20,19 s SSak veteraanimestari
2.3270ZARABIS RAAHILS-KVHMarika Leppänen21,52 s
Lähtö 15: whippet, Luhtilaukkaajien mestaruus 350m, 350 m
1.3503MY WILD TMNT NAPOLEON BONAFROGPVKReeta Korelin23,11 s * LL Mestaruus
2.3359INDIAN HILL'S FALCONPVKTaru Kiviranta23,63 s * UKP-Mestari
3.3578NYANSSIN MERIDALLJani Peltonen, Olli Peltonen23,82 s *
4.3551PALETIN AMBROSIA CAKEHVKMonica Eriksson24,20 s * SERTK
5.3361INDIAN HILL'S FUTURESIGHTLLJenna Säe, Arttu Ruohoneva24,58 s UMK-mestaruus II
6.3369KIITURIN LA-ZIGGY STARDUSTLLAnu Vihonen, Pertti Vihonen24,72 s UMK-mestaruus III