03.09.2022 Turku, Turku Cup 2022, SA-FA ry:n rata- ja veteraanimestaruus 2022, Varsinais-Suomen kennelpiirin mestaruus ja sijoituskilpailu

Ylituomarin kertomus:

VIR

Lauantaina 3.9. kisattiin Turun Vätin radalla Turku Cup 2022, Sa-Fa ry:n mestaruus ja veteraanimestaruus,sekä sijoituskilpailu. Paikalle saapui yhteensä 63 koiraa, joka saattaa olla ennätys Vätissä järjestetyissä kisoissa.
Aamupäivästä paistoi aurinko ja lämpötila oli alle 10 asteen, iltapäivästä aurinko meni pilveen ja kylmä tuuli hieman yltyi lämpötilan ollessa noin 13 astetta.
Niin koirat, kuin ratakin, olivat todella hyvässä kunnossa ja koirat tekivät päivän aikana upeat 7 rataennätystä. Loukkaantumisia ei sattunut ja diskauksiakin jouduttiin jakamaan vain yksi kappale häirinnän vuoksi. Valitettava tapahtuma kisojen aikana oli että yhden lähdön aikana ajanottojärjestelmä ei tallentanut voittajakoiran aikaa ja se aiheutti varajärjestelmän aikojen tulkintaa ja se otti aikaa hieman liiankin kauan, noin 30 min. Tästä oppineena, seuraavissa kisoissa on vastaavan varalla tarvittavat laitteet ja ohjelmistot valmiina tietojen purkuun varajärjestelmästä. Muutoin päivä sujui mallikkaasti ja sekä toimihenkilöt, että kilpailuttajat toimivat päivän aikana kiitettävästi.

Kilpailunjohtajaharjoittelun suoritti hyväksytysti Tiina Laine.
Ylituomarikokelastehtävän suoritti hyväksytysti Janne Pöllänen.

Ylituomari Janne Hietanen

* merkityt ajat ovat KV-aikoja. SERTK merkitään ainoastaan yhdelle koiran KV-ajalle per kilpailu. Jos koira saa kokeesta DISKin yhdellekään sen KV-ajalle ei merkitä SERTK:ta.

Lähtö 1: saluki, Veteraanisijoitus, 280 m
1.3184ZARABIS RAZAANALLMarja-Leena Ahonen21,30 s
2.2957ZARABIS ROSALIALLJonna Hämäläinen21,69 s
Lähtö 2: saluki, Turku Cup, 1. aikajuoksu, 280 m
1.U220XUBAN VON IRANSAMINFITuuli Soukka20,32 s
2.3262RIHBOUN MIN AL ASIFEPVKSeija Lehmusto, Jarmo Lehmusto20,60 s
Lähtö 3: azawakh, Turku Cup, 1. aikajuoksu, 280 m
1.3640HIDDEKEL RUQAYAPVKSanna Kolehmainen, Jonna Koskimäki21,14 s RE
2.3639ALPSTAR KIKUJUPVKSanna Kolehmainen, Jonna Koskimäki23,52 s
Lähtö 4: unkarinvinttikoira, Turku Cup, 1. aikajuoksu, 280 m
1.3603AVENINA'S SZILVAVIRÁGVADÁSZSUNNina Lehtinen19,37 s RE
2.3576KUISKUN LUMILILJATVKNina Herpola19,41 s
3.3274ETELKÖZI-NYÚLÁSZ HÓVIRÁGTVKNina Herpola19,73 s
Lähtö 5: italianvinttikoira > 38 cm, Turku Cup, 1. aikajuoksu, 280 m
Peruttu
Lähtö 6: basenji, Turku Cup, 1. aikajuoksu, 280 m
1.3293AJIBU QUE RICOSUBAPia Saharinen, Tia Saharinen25,58 s
2.3535NATURE'S MASTERPIECE JOLLY ROGERTVKTero Tuominen, Ben Roimola26,63 s V-SKPM-1
Lähtö 7: etnankoira, Turku Cup, 1. aikajuoksu, 280 m
1.2780TRUCKER'S APPLE OF MY EYETVKSanna Koponen23,26 s * SERTK, V-SKPM-1
2.2872TRUCKER'S BAD TO THE BONETVKSanna Koponen23,68 s * SERTK, V-SKPM-2
3.3563TRUCKER'S HIGHWAY TO HELLTVKSanna Koponen23,80 s * SERTK, V-SKPM-3
Lähtö 8: whippet, Turku Cup, 1. aikajuoksu, 280 m
1.3578NYANSSIN MERIDALLJani Peltonen, Olli Peltonen18,83 s * SERTK
2.3200MAXWIN LAGERSSVKJanne Vekkeli, Minna Vekkeli18,84 s * SERTK
3.3626SKYISTHEBEST SWEETWINGSTVKTaina Tammi, Jarkko Sillanpää19,93 s
4.3406BESTIES FEMME FATALEW-HJenna Tähtinen, Mari Kääriäinen20,04 s
Lähtö 9: whippet, Turku Cup, 1. aikajuoksu, 280 m
1.3566HANZO Z OSIRISOVA DOMUW-HAnne Jokisalo, Tuomas Tuomi18,52 s * SERTK
2.3460GHAN BURI GHAN'S WINGED VICTORIAPVKNoora Säe, Mikko Säe18,94 s * SERTK
3.3512MY WILD TMNT APRIL O'NEILPVKNina Lehtinen19,48 s * SERTK
4.3539WHIPLANDIAN AWKWARD AGENTTVKMira Hakkarainen19,78 s * SERTK
Lähtö 10: whippet, Turku Cup, 1. aikajuoksu, 280 m
1.3488AVENINA'S CARROT CAKEPVKJohanna Takala18,85 s * SERTK
2.3426INDIAN HILL'S FLOLVReetta Järvenpää19,26 s * SERTK, V-SKPM-3
3.3551PALETIN AMBROSIA CAKEHVKMonica Eriksson19,26 s * SERTK
4.3556MEI DAN SASSICAIATVKCarina Karlsson20,26 s
Lähtö 11: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Turku Cup, 1. aikajuoksu, 280 m
1.3431NOPURIN HAPPY RAMONPVKMerja Lahti18,39 s * SERTK, RE-yk
2.3432APPLE GARDEN'S PINK STARPVKJari Hänninen, Satu Hänninen, Helmiina Hänninen19,64 s * SERTK, FI KVA-VIR
3.3564MEI DAN ZABUZAHVKMaria Singh, Jaswinder Singh19,91 s
4.3422MEI DAN ORNELLAIATVKMaik Päll, Nada Sandberg21,43 s
Lähtö 12: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Turku Cup, 1. aikajuoksu, 280 m
1.3051TUULIKELLON ENERGICOTVKRiitta Suominen19,03 s * SERTK, V-SKPM-2
2.3508APPLE GARDEN'S GREAT CHRYSANTHEMUMPVKRaija Raussi, Hanna Kytömäki19,63 s * SERTK
3.3555MEI DAN ANKOTVKChrista Karlsson, Nada Sandberg19,71 s * SERTK
4.3427MEI DAN GEPARDITVKSuvi Solin20,16 s
Lähtö 13: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Turku Cup, 1. aikajuoksu, 280 m
1.3614HIGH CALIBER ATLASPVKSari Giraut, David Giraut18,87 s * SERTK
2.3569INDIAN HILL'S IROCESPVKNoora Säe, Mikko Säe19,35 s * SERTK
3.3149SKYISTHEBEST LEMONTVKPiia Tuomisto, Jari Lehtonen19,56 s * SERTK
4.3511MEI DAN ZOHRA ZUPERZNABBTVKJuha Roni, Jani-Juhani Pekkarinen20,24 s
Lähtö 14: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Turku Cup, 1. aikajuoksu, 280 m
1.3344NOPURIN HAPPY EXPRESSTVKRiitta Suominen18,47 s * SERTK, V-SKPM-1
2.3589HALIJA Z OSIRISOVA DOMUPVKHanna-Mari Hartin18,58 s * SERTK
3.3454KIITURIN JA-BLACK SABBATHSSVKKari Saksinen, Saila Blomqvist19,10 s * SERTK
4.3641MEI DAN KOH-I-NOORTVKNora Peltonen, Nada Sandberg20,41 s
Lähtö 15: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Turku Cup, 1. aikajuoksu, 280 m
1.3372NOPURIN HAPPY BONUSPVKHanna Nykänen, Olli Kujansuu18,67 s * SERTK
2.3366APPLE GARDEN'S HEART OF ETERNITYLVKHJohanna Rintala, Sami Hänninen19,12 s * SERTK
3.3623SKYISTHEBEST BLACKTOWERTVKPiia Tuomisto19,66 s * SERTK
4.3494IKIMBA WHO LIKES CATSTVKTarja Gustafsson20,31 s
Lähtö 16: etnankoira, Sijoitus, 280 m
1.3289TRUCKER'S EYE OF THE TIGERHVKMikko Ilosalo, Johanna Kurki22,31 s * SERTK
2.3125TRUCKER'S DAME'ETNATVKSanna Koponen24,96 s
Lähtö 17: basenji, Sijoitus, 280 m
1.3584HANISHAN CHOCO-HOLIC'S DAYDREAMSUBASanna Plaami25,52 s
2.3449WAZAZI TEMPTING FATESUBASanna Kortelainen, Marjukka Anttila25,89 s
-.3352HERIAHERI MONEY IN MY POCKETSUBAPia Saharinen, Tia Saharinen-DISK
Lähtö 18: whippet, Sijoitus, 280 m
1.2898PALETIN CUPCAKEHVKMonica Eriksson19,92 s
2.3624SINDYTVKKirsi Kiljander-Aronen20,51 s
3.3517BESTIES ISABELLA STREETW-HPauliina Ihalainen, Amilda Matilainen21,54 s
4.3615BESTIES BAVARIAN CREAMW-HTerhi Paavola, Harri Nurmela21,55 s
Lähtö 19: afgaaninvinttikoira, SA-FA ratamestaruus, alkuerä, 480 m
1.3071ALFAJIRI CHASHEENK-SVKKMia Salmi, Marko Heinonen36,98 s * SERTK
2.3330MELEK TAUS CORSAIRLLUlla Sieranta37,58 s * SERTK
Lähtö 20: whippet, Sijoitus, 480 m
1.3369KIITURIN LA-ZIGGY STARDUSTLLAnu Vihonen, Pertti Vihonen33,90 s * SERTK
2.2843CHRISTMAS FLAKE GENTLE HEARTTVKMiska-Alexander Argillander, Risto Argillander39,71 s
Lähtö 21: afgaaninvinttikoira, Sijoitus, 480 m
1.3608NOT GUILTY NO DOUBT YOUR INSTINCTTVKJohanna Joensuu39,23 s * SERTK, V-SKPM-1
2.3484THOARGEYA'S A-POSEIDONTVKAnnika Veijalainen, Aline Veijalainen43,75 s V-SKPM-2
Lähtö 22: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Sijoitus, 480 m
1.3228DEADLIEST CATCH'S XCALIBUR JRTVKMiska-Alexander Argillander32,91 s * SERTK, RE-yk, FI KVA-VIR
2.3586DEADLIEST CATCH'S LAGERTHA DRONNING NAPPISDÒTTIRTVKMiska-Alexander Argillander34,16 s
Lähtö 23: saluki, Turku Cup, 2. aikajuoksu, 480 m
1.U220XUBAN VON IRANSAMINFITuuli Soukka34,43 s * SERTK, Turku Cup I
2.3262RIHBOUN MIN AL ASIFEPVKSeija Lehmusto, Jarmo Lehmusto35,20 s V-SKPM-1, Turku Cup II
Lähtö 24: azawakh, Turku Cup, 2. aikajuoksu, 480 m
1.3640HIDDEKEL RUQAYAPVKSanna Kolehmainen, Jonna Koskimäki36,37 s RE, Turku Cup I
2.3639ALPSTAR KIKUJUPVKSanna Kolehmainen, Jonna Koskimäki43,17 s Turku Cup II
Lähtö 25: unkarinvinttikoira, Turku Cup, 2. aikajuoksu, 480 m
1.3576KUISKUN LUMILILJATVKNina Herpola32,58 s * SERTK, RE, V-SKPM-1, Turku Cup I
2.3603AVENINA'S SZILVAVIRÁGVADÁSZSUNNina Lehtinen33,07 s * SERTK, Turku Cup II
3.3274ETELKÖZI-NYÚLÁSZ HÓVIRÁGTVKNina Herpola33,94 s V-SKPM-2, Turku Cup III
Lähtö 26: afgaaninvinttikoira, SA-FA ratamestaruus, Finaali, 480 m
1.3071ALFAJIRI CHASHEENK-SVKKMia Salmi, Marko Heinonen37,16 s * SA-FA ratamestari
2.3330MELEK TAUS CORSAIRLLUlla Sieranta37,72 s * SA-FA ratamestari VSP
Lähtö 27: italianvinttikoira > 38 cm, Turku Cup, 2. aikajuoksu, 280 m
Peruttu
Lähtö 28: basenji, Turku Cup, 2. aikajuoksu, 280 m
1.3293AJIBU QUE RICOSUBAPia Saharinen, Tia Saharinen25,97 s Turku Cup I
2.3535NATURE'S MASTERPIECE JOLLY ROGERTVKTero Tuominen, Ben Roimola27,06 s Turku Cup II
Lähtö 29: etnankoira, Turku Cup, 2. aikajuoksu, 280 m
1.2780TRUCKER'S APPLE OF MY EYETVKSanna Koponen23,44 s * Turku Cup I
2.3563TRUCKER'S HIGHWAY TO HELLTVKSanna Koponen23,60 s * Turku Cup II
3.2872TRUCKER'S BAD TO THE BONETVKSanna Koponen23,89 s * Turku Cup III
Lähtö 30: whippet, Turku Cup, 2. aikajuoksu, 280 m
1.3200MAXWIN LAGERSSVKJanne Vekkeli, Minna Vekkeli18,93 s * Turku Cup III
2.3512MY WILD TMNT APRIL O'NEILPVKNina Lehtinen19,21 s *
3.3406BESTIES FEMME FATALEW-HJenna Tähtinen, Mari Kääriäinen20,09 s
4.3556MEI DAN SASSICAIATVKCarina Karlsson21,21 s
Lähtö 31: whippet, Turku Cup, 2. aikajuoksu, 280 m
1.3578NYANSSIN MERIDALLJani Peltonen, Olli Peltonen18,73 s * Turku Cup II
2.3460GHAN BURI GHAN'S WINGED VICTORIAPVKNoora Säe, Mikko Säe18,93 s *
3.3488AVENINA'S CARROT CAKEPVKJohanna Takala18,97 s *
4.3539WHIPLANDIAN AWKWARD AGENTTVKMira Hakkarainen19,53 s *
Lähtö 32: whippet, Turku Cup, 2. aikajuoksu, 280 m
1.3566HANZO Z OSIRISOVA DOMUW-HAnne Jokisalo, Tuomas Tuomi18,60 s * Turku Cup I
2.3426INDIAN HILL'S FLOLVReetta Järvenpää19,04 s *
3.3551PALETIN AMBROSIA CAKEHVKMonica Eriksson19,20 s *
4.3626SKYISTHEBEST SWEETWINGSTVKTaina Tammi, Jarkko Sillanpää19,72 s * SERTK
Lähtö 33: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Turku Cup, 2. aikajuoksu, 280 m
1.3431NOPURIN HAPPY RAMONPVKMerja Lahti18,23 s * RE-yk, Turku Cup I
2.3589HALIJA Z OSIRISOVA DOMUPVKHanna-Mari Hartin18,68 s * Turku Cup III
3.3555MEI DAN ANKOTVKChrista Karlsson, Nada Sandberg19,81 s
4.3511MEI DAN ZOHRA ZUPERZNABBTVKJuha Roni, Jani-Juhani Pekkarinen20,29 s
Lähtö 34: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Turku Cup, 2. aikajuoksu, 280 m
1.3051TUULIKELLON ENERGICOTVKRiitta Suominen-Ei aikaa
2.3623SKYISTHEBEST BLACKTOWERTVKPiia Tuomisto19,87 s
3.3149SKYISTHEBEST LEMONTVKPiia Tuomisto, Jari Lehtonen19,91 s
4.3641MEI DAN KOH-I-NOORTVKNora Peltonen, Nada Sandberg20,42 s
Lähtö 35: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Turku Cup, 2. aikajuoksu, 280 m
1.3454KIITURIN JA-BLACK SABBATHSSVKKari Saksinen, Saila Blomqvist19,07 s *
2.3569INDIAN HILL'S IROCESPVKNoora Säe, Mikko Säe19,17 s *
3.3494IKIMBA WHO LIKES CATSTVKTarja Gustafsson20,04 s
4.3422MEI DAN ORNELLAIATVKMaik Päll, Nada Sandberg21,44 s
Lähtö 36: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Turku Cup, 2. aikajuoksu, 280 m
1.3344NOPURIN HAPPY EXPRESSTVKRiitta Suominen18,43 s * Turku Cup II
2.3366APPLE GARDEN'S HEART OF ETERNITYLVKHJohanna Rintala, Sami Hänninen19,19 s *
3.3508APPLE GARDEN'S GREAT CHRYSANTHEMUMPVKRaija Raussi, Hanna Kytömäki19,64 s *
4.3432APPLE GARDEN'S PINK STARPVKJari Hänninen, Satu Hänninen, Helmiina Hänninen19,71 s *
Lähtö 37: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Turku Cup, 2. aikajuoksu, 280 m
1.3372NOPURIN HAPPY BONUSPVKHanna Nykänen, Olli Kujansuu18,94 s *
2.3614HIGH CALIBER ATLASPVKSari Giraut, David Giraut19,12 s *
3.3564MEI DAN ZABUZAHVKMaria Singh, Jaswinder Singh19,88 s
4.3427MEI DAN GEPARDITVKSuvi Solin20,27 s