03.07.2021 Tampere, Derby- ja Veteraaniratamestaruus 2021, kaikkien rotujen sijoituskilpailu

Ylituomarin kertomus:

Helteessä juostu arvokilpailu, jonka alkamista aikaistettiin tunnilla muutama päivä ennen varsinaista tapahtumaa. Päivä oli kuuma alusta lähtien, joten vaikka alkua olisi siirretty enemmänkin, ei se juurikaan olisi auttanut. Tampereen Kauppi on kuitenkin kisapaikkana hyvä helteelläkin, sillä sieltä löytyy varjoisia polkuja jäähdyttelyyn. Eläinlääkäri totesikin alkuerien jälkeen koirien palautuneen yllättävän hyvin. Samoin hän totesi, että koska kuumaa aikaa on jatkunut jo pidempään, niin koiratkin ovat jo tottuneet siihen. Loukkaantumisia ei tapahtunut ainuttakaan. Aikataulun siirtämiset aiheuttavat aina paljon työtä koetoimikunnalle, koska virallisten lupien lisäksi on aina saatava kiinni iso joukko toimihenkilöitä ja tässäkin tapauksessa vielä suurempi joukko kilpailuttajia. Peruutukset aiheuttavat myös lähtöjen uudelleen järjestelyitä jo tehtyihin ohjelmiin. Osaava toimihenkilöstö teki kuitenkin tästä kisasta erittäin hyvän sen suhteen. Vaikka koe oli Whippetharrastajien järjestämä, iso kiitos myös PVK:lle, joka mahdollisti hyvät puitteet. Rata oli erinomaisessa kunnossa ja sitä oli kasteltu ja huollettu edellisenä iltana ja vielä aamulla ennen alkua ja kastelua tehtiin myös kokeen tunnin mittaisen tauon aikana.
Koirat suoriutuivat pääosin hyvin ja kokeesta saatiinkin neljä (4) uutta ratavaliota (KVA-VIR). Kahden koiran suoritus jouduttiin hylkäämään ja keskeytyksiä tuli muutamia. Podiumilla nähtiin sitten iloisia ilmeitä kun palkittiin eri rotujen derby- ja veteraanimestaruuskisojen parhaat.
Viime vuonna voimaan tulleiden uusia sääntöjen lukeminen ja sisäistäminen kannattaa kaikkien mukana olleiden sisällyttää vaikka kesälukemiseksi riippukeinuun tai varjoisan puun alle. ”Kertaus on opintojen äiti”, sanoo vanha sananlaskukin.

Arja Havia

* merkityt ajat ovat KV-aikoja. SERTK merkitään ainoastaan yhdelle koiran KV-ajalle per kilpailu. Jos koira saa kokeesta DISKin yhdellekään sen KV-ajalle ei merkitä SERTK:ta.

Lähtö 1: whippet, Derby 2021 1. Aikajuoksu Erä 1, 350 m
1.3359INDIAN HILL'S FALCONPVKTaru Kiviranta22,87 s * SERTK
2.3361INDIAN HILL'S FUTURESIGHTLLJenna Säe, Johanna Jäntti, Johanna Kakko23,77 s * SERTK
3.3338DINACON LOLA MONTEZW-HMarjo Rantanen, Mila Rantanen24,13 s * SERTK
4.3365BRYAN OF GOLDENBLUEW-HAnne Naukkarinen24,93 s
Lähtö 2: whippet, Derby 2021 1. Aikajuoksu Erä 2, 350 m
1.3426INDIAN HILL'S FLOLVReetta Järvenpää23,29 s * SERTK
2.3334NYANSSIN IT IS MY LIFELLTomi Kontio23,76 s * SERTK
3.3414DINACON BLACK ROSES-KVHRonja Partinen25,32 s
-.3339DINACON LONESOME RIDERW-HMarjo Rantanen-DISK
Lähtö 3: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Derby 2021 Aikajuoksu, 350 m
1.3346OOCHIGEA'S RATTLESNAKEPVKJari Forsstén22,04 s * SERTK, FI KVA-VIR
2.3370KIITURIN LA-HUGO THE BOSSHVKPauliina Tammi23,21 s * SERTK
3.3464WHIPLANDIAN LEPONEX-LENNARTK-SVKKRiikka Linnala23,73 s * SERTK
Lähtö 4: italianvinttikoira, Derby 2021 Aikajuoksu, 350 m
1.3335KURNOUS PANDORAMOSHMarie Kontinen29,47 s * SERTK
2.3341STAKKATO DISCOVERYLLSari Merve30,38 s
3.3303PIKKUNEIDIN VANIGLIA DI TAHITILLCia Raju34,58 s
-.3263SPRINTHOLIC AMOREOSVKHElla Lauri-KESK
Lähtö 5: basenji, Derby 2021 Aikajuoksu, 350 m
1.3352HERIAHERI MONEY IN MY POCKETSUBAPia Saharinen, Tia Saharinen30,11 s * SERTK
2.3360HI-LITE BECAUSE I CANSUBATarleena Salmela31,98 s
Lähtö 6: etnankoira, Derby 2021 Aikajuoksu, 350 m
1.3289TRUCKER'S EYE OF THE TIGERHVKMikko Ilosalo, Johanna Kurki27,57 s * SERTK
2.3225TRUCKER'S EIGHT MILES HIGHLLSara-Maria Lehto, Lauri Häkämies29,13 s * SERTK
-.3231TRUCKER'S EYE FOR AN EYELLTanja Hasu, Tomi Hasu-KESK
Lähtö 7: whippet, Sijoitus, 350 m
1.3192MY WILD WALLY WEST IN ACTIONPVKTaina Pajuniemi23,05 s * SERTK
2.3210KIITURIN KN-TWIST AND SHOUTHVKTaru Lumme, Juhani Tammi24,00 s * SERTK
Lähtö 8: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Sijoitus, 350 m
1.3337NOPURIN HAPPY HOURW-HAnne Jokisalo22,62 s * SERTK
2.3202INDIAN HILL'S DEVILPVKHanna Nykänen, Olli Kujansuu22,81 s * SERTK
3.3457KIITURIN JA- FLEETWOOD MACPVKSanna Kauhanen, Mika Kauhanen23,18 s * SERTK
4.3432APPLE GARDEN'S PINK STARPVKJari Hänninen, Satu Hänninen, Helmiina Hänninen23,75 s * SERTK
5.3129ADVENTURE OF THE NOACEK-SVKKRiikka Linnala23,76 s * SERTK
Lähtö 9: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Sijoitus, 350 m
1.3445RUNNING RAIDERS JUDGE DREDDW-HSanna Vahlberg23,86 s * SERTK
2.3455PIKKU KILPURIN KOSKEN WELLAMOPVKLaura Elina Pasanen24,21 s
3.3381MEI DAN TIIKERITVKAnnika Laiho24,58 s
4.3427MEI DAN GEPARDITVKSuvi Solin24,67 s
Lähtö 10: afgaaninvinttikoira, Derby 2021 Aikajuoksu Erä 1, 480 m
1.3331MELEK TAUS KITTYHAWKMOSHMaria Stenberg36,48 s * SERTK
2.3333MELEK TAUS SPITFIRETVKMarko Pitkäkaski, Henna Pitkäkaski36,52 s * SERTK
Lähtö 11: afgaaninvinttikoira, Derby 2021 Aikajuoksu Erä 2, 480 m
1.3330MELEK TAUS CORSAIRSA-FAUlla Sieranta36,53 s * SERTK
2.3374MELEK TAUS THUNDERBOLTPVKSylvia Säilä, Jyrki Rinta37,64 s * SERTK, FI KVA-VIR
Lähtö 12: saluki, Derby 2021 Aikajuoksu, 480 m
1.3262RIHBOUN MIN AL ASIFEPVKSeija Lehmusto, Jarmo Lehmusto34,35 s
2.3453EL HAMRAH OKEANOSPVKJenny Mursunen35,34 s
Lähtö 13: unkarinvinttikoira, Derby 2021 Aikajuoksu, 480 m
1.3274ETELKÖZI-NYÚLÁSZ HÓVIRÁGTVKNina Herpola33,16 s
2.3437BISHNU DEVI PERPHENAZINUMSUNJanica Ström33,32 s
3.3342BUDHA DEULA PERPHENAZINUMLVKHAnna Hellman34,12 s
Lähtö 14: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Sijoitus, 480 m
1.3158CWIC ZAPHOD BEEBLEBROXPVKRiikka Keskinen, Jari Hyväluoma32,51 s *
Lähtö 15: afgaaninvinttikoira, Sijoitus, 480 m
1.3484THOARGEYA'S A-POSEIDONTVKAnnika Veijalainen, Aline Veijalainen41,58 s
-.3417OSHANAMEH'S RITCH BITCHPVKSari Saastamoinen-DISK
Lähtö 16: whippet, Veteraanimestaruus 2021 Aikajuoksu Erä 1, 280 m
1.3008SHANNON DOWN SAPPHIRE ISLESW-HSari Salminen, Anne Jokisalo18,21 s * SERTK
2.2949MAXWIN JACKPOTW-HKerttu Tuomi, Tuomas Tuomi18,96 s * SERTK
3.2760INDIAN HILL'S GAMBLERK-SVKKHarri Koivula19,93 s
Lähtö 17: whippet, Veteraanimestaruus 2021 Aikajuoksu Erä 2, 280 m
1.2976MAXWIN JAMBOS-KVHAnne Saastamoinen, Hannx Olkkonen18,60 s * SERTK
2.3102MAXWIN JEDIW-HReetta-Kaisa Suonto18,98 s * SERTK
3.2898PALETIN CUPCAKEHVKMonica Eriksson19,65 s
4.2907DINACON CYANIDES-KVHSami Partinen19,68 s
Lähtö 18: basenji, Sijoitus, 280 m
1.3237AJIBU QUEENIE WAHINES PAPAYASUBAEmmi Karvinen, Mikko Karvinen24,00 s * SERTK
2.3250AJIBU QUIZZ KIDSUBAEmmi Karvinen, Mikko Karvinen24,58 s * SERTK, FI KVA-VIR
Lähtö 19: italianvinttikoira, Sijoitus, 280 m
1.3116FIGHTBELLS ESBESMEE EARLIEPVKAnnika Uuttu24,29 s
2.3222PIKKUNEIDIN HARMONYPVKKitte Lampola, Sakari Lampola24,36 s
3.3444PIKKUNEIDIN CASANOVAPVKJenny Mursunen25,71 s
4.3298KURNOUS OLWENLLTiia Kaitala25,82 s
5.2865ELEDI GRACE ISABELLA INESPVKKitte Lampola, Sakari Lampola27,28 s
Lähtö 20: italianvinttikoira > 38 cm, Sijoitus, 280 m
1.3482PIKKUNEIDIN MA CHE DOLCEZZAPVKKitte Lampola, Sakari Lampola22,61 s * SERTK, RE-yk
2.3123YLLADIAN ARSENICLLSari Merve24,60 s
Lähtö 21: whippet, Veteraanisijoitus, 280 m
Peruttu
Lähtö 22: whippet, Sijoitus, 280 m
1.3200MAXWIN LAGERSSVKJanne Vekkeli, Minna Vekkeli18,36 s * SERTK
2.3249INDIAN HILL'S DEXTEROUSHVKSari Purho18,92 s * SERTK
3.3255BESTIES DEMOTHISSVKNea Heinonen19,80 s
Lähtö 23: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Sijoitus, 280 m
1.3372NOPURIN HAPPY BONUSPVKHanna Nykänen, Olli Kujansuu17,92 s * SERTK, FI KVA-VIR
2.3319SKYISTHEBEST ORIONTVKTiina Laine18,84 s * SERTK
3.3433RUNNING RAIDERS PHANTOM LADYW-HPasi Lehtinen, Terhi Lehtinen19,03 s * SERTK
4.3409BLACKBITCH'S CALM BEFORE THE STORMTVKAnu Ranta19,39 s * SERTK
5.3385MEI DAN PORSCHETVKNora Peltonen19,56 s
6.3309TIGER'S CHAOS COMES OUT OF THE BLUES-KVHTanja Paldanius19,98 s
Lähtö 24: saluki, Sijoitus, 280 m
1.3474NON SERVIAM FOLIE À DEUXSSAKHeidi Tuonelanharju, Mirja Lappalainen, Lumikirsikka Maas-Lappalainen20,14 s
2.3485SINCERITY KALIMANTAN BELENUSLLTeija Laukka20,42 s
Lähtö 25: whippet, Derby 2021 2. Aikajuoksu Erä 1, 350 m
1.3359INDIAN HILL'S FALCONPVKTaru Kiviranta22,74 s *
2.3361INDIAN HILL'S FUTURESIGHTLLJenna Säe, Johanna Jäntti, Johanna Kakko23,70 s *
3.3338DINACON LOLA MONTEZW-HMarjo Rantanen, Mila Rantanen23,99 s *
Lähtö 26: whippet, Derby 2021 2. Aikajuoksu Erä 2, 350 m
1.3426INDIAN HILL'S FLOLVReetta Järvenpää23,14 s *
2.3334NYANSSIN IT IS MY LIFELLTomi Kontio24,10 s *
3.3365BRYAN OF GOLDENBLUEW-HAnne Naukkarinen24,77 s
4.3414DINACON BLACK ROSES-KVHRonja Partinen24,94 s
Lähtö 27: italianvinttikoira, Veteraanimestaruus 2021 A-finaali, 280 m
1.2756TARUMETSÄN KIPINÖITÄ TUULEENPVKAnnika Uuttu23,77 s * SERTK, VMR-21
2.2903KURNOUS HALLDORAMOSHMarie Kontinen, Kim Willo24,31 s
-.2927VILPERTIN GIANINAK-SVKKTaru Kiuru-KESK
Lähtö 28: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Veteraanimestaruus 2021 A-Finaali, 280 m
1.2856NOPURIN SNOOP DOGGW-HAnne Jokisalo18,12 s * SERTK, VMR-21
2.3010SHANNON DOWN KISSED BY FIREPVKHanna-Mari Hartin18,58 s * SERTK
3.2866PALETIN CANDYKINGPVKJohanna Kuoso, Jari Rämö18,59 s * SERTK
4.2876APPLE GARDEN'S ETERNAL FLAMEPVKRaija Raussi18,78 s * SERTK
5.2854NOPURIN JACK SPARROWSSVKMinna Vekkeli, Janne Vekkeli18,81 s * SERTK
6.2917DINACON NOTHING ELSE MATTERSW-HMarjo Rantanen19,32 s * SERTK
Lähtö 29: etnankoira, Veteraanimestaruus 2021 A-Finaali, 280 m
1.2780TRUCKER'S APPLE OF MY EYETVKSanna Koponen22,76 s * SERTK, VMR-21
2.2872TRUCKER'S BAD TO THE BONETVKSanna Koponen22,92 s * SERTK
3.3089TRUCKER'S CAPICHEHVKSara-Maria Lehto23,30 s * SERTK
4.2884TRUCKER'S BONFIRE HEARTHVKKaisa Kaartinen, Sanna Koponen25,11 s
Lähtö 30: whippet, Veteraanimestaruus 2021 B-Finaali, 280 m
1.2760INDIAN HILL'S GAMBLERK-SVKKHarri Koivula19,98 s
Lähtö 31: whippet, Veteraanimestaruus 2021 A-Finaali, 280 m
1.3008SHANNON DOWN SAPPHIRE ISLESW-HSari Salminen, Anne Jokisalo18,24 s * VMR-21
2.2976MAXWIN JAMBOS-KVHAnne Saastamoinen, Hannx Olkkonen18,55 s *
3.2949MAXWIN JACKPOTW-HKerttu Tuomi, Tuomas Tuomi18,95 s *
4.3102MAXWIN JEDIW-HReetta-Kaisa Suonto19,05 s *
5.2898PALETIN CUPCAKEHVKMonica Eriksson19,65 s
6.2907DINACON CYANIDES-KVHSami Partinen19,80 s
Lähtö 32: saluki, Veteraanimestaruus 2021 A-Finaali, 280 m
1.2911DYYNIEN KESRA KHASONSSAKTarja Pääkkönen, Kimmo Marjamäki20,03 s VMR-21
2.3076JAISALMER ABAYOMILVHarri Niemi20,56 s
3.3185JAISALMER ABHIRUCHILLPäivi Lehtikangas, Janne Lehtikangas21,05 s
4.3028ONAJIIB Y-SHIRVANOSVKHPäivi Kulmala21,14 s
5.2956ZARABIS QUADRETTSeija Lehmusto, Jarmo Lehmusto21,80 s
Lähtö 33: venäjänvinttikoira, Veteraanimestaruus 2021 A-Finaali, 280 m
1.2912VESNOI VOYNA I MIRSSVKLeena Sulkumäki23,00 s VMR-21
-.2875ZATRAVIN GADJATVKVirpi Laitamäki-KESK
Lähtö 34: afgaaninvinttikoira, Derby 2021 A-Finaali, 480 m
1.3333MELEK TAUS SPITFIRETVKMarko Pitkäkaski, Henna Pitkäkaski36,54 s * DVR-21
2.3331MELEK TAUS KITTYHAWKMOSHMaria Stenberg36,57 s *
3.3330MELEK TAUS CORSAIRSA-FAUlla Sieranta36,59 s *
4.3374MELEK TAUS THUNDERBOLTPVKSylvia Säilä, Jyrki Rinta37,62 s *
Lähtö 35: saluki, Derby 2021 A-Finaali, 480 m
1.3262RIHBOUN MIN AL ASIFEPVKSeija Lehmusto, Jarmo Lehmusto34,53 s DVR-21
2.3453EL HAMRAH OKEANOSPVKJenny Mursunen35,87 s
Lähtö 36: unkarinvinttikoira, Derby 2021 A-Finaali, 480 m
1.3437BISHNU DEVI PERPHENAZINUMSUNJanica Ström33,06 s DVR-21
2.3274ETELKÖZI-NYÚLÁSZ HÓVIRÁGTVKNina Herpola33,46 s
3.3342BUDHA DEULA PERPHENAZINUMLVKHAnna Hellman33,99 s
Lähtö 37: italianvinttikoira, Derby 2021 A-Finaali, 350 m
1.3335KURNOUS PANDORAMOSHMarie Kontinen29,89 s * DVR-21
2.3341STAKKATO DISCOVERYLLSari Merve30,38 s
-.3303PIKKUNEIDIN VANIGLIA DI TAHITILLCia Raju-KESK
Lähtö 38: basenji, Derby 2021 A-Finaali, 350 m
1.3352HERIAHERI MONEY IN MY POCKETSUBAPia Saharinen, Tia Saharinen30,39 s * DVR-21
2.3360HI-LITE BECAUSE I CANSUBATarleena Salmela32,54 s
Lähtö 39: etnankoira, Derby 2021 A-Finaali, 350 m
1.3289TRUCKER'S EYE OF THE TIGERHVKMikko Ilosalo, Johanna Kurki28,02 s * DVR-21
2.3225TRUCKER'S EIGHT MILES HIGHLLSara-Maria Lehto, Lauri Häkämies29,53 s
Lähtö 40: whippet N > 48 cm ja U > 51 cm, Derby 2021 A-Finaali, 350 m
1.3346OOCHIGEA'S RATTLESNAKEPVKJari Forsstén22,18 s * DVR-21
2.3370KIITURIN LA-HUGO THE BOSSHVKPauliina Tammi23,12 s *
3.3464WHIPLANDIAN LEPONEX-LENNARTK-SVKKRiikka Linnala23,64 s *
Lähtö 41: whippet, Derby 2021 B-Finaali, 350 m
1.3414DINACON BLACK ROSES-KVHRonja Partinen24,74 s
Lähtö 42: whippet, Derby 2021 A-Finaali, 350 m
1.3359INDIAN HILL'S FALCONPVKTaru Kiviranta22,93 s * DVR-21
2.3426INDIAN HILL'S FLOLVReetta Järvenpää23,38 s *
3.3361INDIAN HILL'S FUTURESIGHTLLJenna Säe, Johanna Jäntti, Johanna Kakko23,66 s *
4.3338DINACON LOLA MONTEZW-HMarjo Rantanen, Mila Rantanen24,06 s *
5.3334NYANSSIN IT IS MY LIFELLTomi Kontio24,19 s *
6.3365BRYAN OF GOLDENBLUEW-HAnne Naukkarinen24,92 s