03.06.2017 Helsinki, Suomen Basenjit ry:n rata- ja veteraaniratamestaruuskoe ja kaikkien rotujen sijoituskilpailu

Ylituomarin kertomus:

Kauniissa aurinkoisessa +11°C säässä juostut SuBa ry:n rata- ja veteraanimestaruus 2017 sekä sijoituskilpailut vietiin läpi sujuvasti ja hyvässä hengessä. Toimihenkilöitä riittävästi ja tehtäviensä osaavia. Valitettavasti mestaruuslähtöihin osallistui vain kolme koiraa molempiin. Koirat hyvässä kunnossa josta osoituksena monen koiran oman ennätyksensä parantaminen. Hylkäyksiä jouduttiin valitettavasti jakamaan 2 kpl. (CI ja BA). Koetoimitsijaharjoittelu tehtävän suoritti Camilla Rissa hyväksytysti. Vieheenvetoharjoittelu tehtävän suoritti Tiia Kaitala kuin vanha konkari erinomaisesti ja hyväksytysti sekä hänelle myös jaettiin VINTYT palkinto.

Jari Heikkinen

* merkityt ajat ovat KV-aikoja. SERTK merkitään ainoastaan yhdelle koiran KV-ajalle per kilpailu. Jos koira saa kokeesta DISKin yhdellekään sen KV-ajalle ei merkitä SERTK:ta.

Lähtö 1: saluki, Sijoitus 480 m, pisteet 11-40, 480 m
1.2911DYYNIEN KESRA KHASONSSAKTarja Pääkkönen, Kimmo Marjamäki33,23 s * SERTK, FI KVA-r
2.2934ZARABIS REYHANTVKSeija Lehmusto, Jarmo Lehmusto34,03 s
3.2829NON SERVIAM DOMINA ANIMARUMSSAKHeidi Lappalainen, Sanja Kuusela, Lumikirsikka Lappalainen34,32 s
4.2979YUZAK ABTINSSAKKaisa Hytti36,90 s
Lähtö 2: afgaaninvinttikoira, Sijoitus 480 m, pisteet 1-20, 480 m
1.2881ALFAJIRI AMERETATPVKSari Saastamoinen35,81 s * SERTK
2.2784KOMINEK'S RAINS OF CASTAMERESA-FAPilvi Räsänen37,48 s * SERTK
3.2491KULTAPIISKUN ESMERTTTarja Markkanen41,90 s
Lähtö 3: etnankoira, Sijoitus 280 m, pisteet 10-40, 280 m
1.2780TRUCKER'S APPLE OF MY EYETVKSanna Koponen22,27 s * SERTK
2.2984IOSONO HADRIANASICElina Karlsson, Inka Luomanmäki, Erja Luomanmäki24,41 s
3.2884TRUCKER'S BONFIRE HEARTHVKKaisa Kaartinen, Sanna Koponen24,48 s
4.2807FLIGHTMASTER UNIQUE HAZEPVKMarja-Leena Kaasinen24,73 s
Lähtö 4: whippet, Sijoitus 280 m, pisteet 23-40, 280 m
1.2854NOPURIN JACK SPARROWSSVKMinna Vekkeli, Janne Vekkeli18,03 s * SERTK
2.2500LEKURIN KUNDISSVKMinna Vekkeli, Janne Vekkeli18,55 s * SERTK
3.2870PALETIN CAPTAINKIDPVKKari Keltakangas18,61 s * SERTK
4.2977MAXWIN JOLIEPVKNiina Mäkinen, Jorma Mäkinen18,62 s * SERTK
5.2698MAXWIN IMPSSVHAnne Saastamoinen18,74 s * SERTK
Lähtö 5: whippet, Sijoitus 280 m, pisteet 14 - 21, 280 m
1.2767INDIAN HILL'S GIPSYLLNoora Säe, Mikko Säe18,51 s * SERTK
2.2828NIKITA VOM BADENERMOORW-HSari Tapaninaho18,53 s * SERTK
3.2986WHIPLANDIAN IN TIMESSVHSuvi Halonen18,96 s * SERTK
4.2808VÄSTANVIND'S DREAM KULTAW-HMarjaana Siltanen, Marja-Liisa Foxell19,54 s
Lähtö 6: whippet, Sijoitus 280 m, pisteet 1-13, 280 m
1.2953KIITURIN RE-AMAZING GRACESSVKTarja Seppänen19,01 s * SERTK
2.2889WEIKOTIN SUPERCHOPPERTVKSalla Silvasti19,52 s
3.2849BESTIES WASHAKIEPVKSusanna Pitkäaho19,83 s
4.2513BLACKBITCH'S LONG KISS GOODNIGHTK-SVKAnne Oljemark20,01 s
5.2790BONNYWAPIT FEEFIFOFUMW-HJohanna Gustafsson20,38 s
Lähtö 7: faaraokoira, Sijoitus 280 m, pisteet 15-17, 280 m
1.2933TIERIS GAMLETSFKVeera Rydman23,53 s
2.2922JATABURU SAND DOG SHAULATVKJenna Leino25,37 s
Lähtö 8: saluki, Sijoitus veteraani 280 m, pisteet 1-18, 280 m
1.2965EL HAMRAH HAKEEM BHARATIYAHVKKimmo Marjamäki, Tarja Pääkkönen20,41 s
2.2417KHRONOS MIN AL ASIFETVKSeija Lehmusto20,59 s
3.2608TAZILLAH FADIA FARAHNAZSSAKSatu Marttila21,60 s
Lähtö 9: whippet, Sijoitus veteraani 280 m, pisteet 1-40, 280 m
1.2256ELKO RIVER DU TEPEE D'AMOURW-HThomas Sommardahl, Antti Ruotsalo18,47 s * SERTK
2.2425WEIKOTIN JZ-TOINILLNoora Säe, Mikko Säe18,97 s * SERTK
Lähtö 10: basenji, Sijoitus 280 m, pisteet 1-11, 280 m
1.2959PERRADA UNICAN KRETA CARBONK-SVKTia Windahl25,50 s
2.2718KANJARAS ROAD TO EXCELLENCESUBAAnna Sivula26,80 s
Lähtö 11: saluki, Sijoitus 280 m, pisteet 15-40, 280 m
1.2911DYYNIEN KESRA KHASONSSAKTarja Pääkkönen, Kimmo Marjamäki19,47 s
2.2821NON SERVIAM DRAKAINA KARKHARODONSSAKHeidi Lappalainen, Sanja Kuusela20,55 s
Lähtö 12: basenji, Veteraaniratamestaruus, 280 m
1.2402AJIBU GREAT BALLS OF FIRESUBAErja Billings, Marjukka Anttila24,29 s * SERTK
2.2942ORANGE PIPS CODENAME KYRILSUBASaila Inkinen25,67 s
3.2301KANJARAS PIQUANT MIXSUBAAnna Sivula33,13 s
Lähtö 13: italianvinttikoira, Sijoitus 350 m, pisteet 12-40, 350 m
1.2659PISTONHEAD ANDERSON SILVAHVKLiisa Ukkola-Vuoti, Sauli Vuoti28,67 s * SERTK
2.2993TARUMETSÄN KAS MAALISSA JOHVKMarja Räsänen, Harri Räsänen29,38 s * SERTK
3.2645TARUMETSÄN RAKAS PIKKU KIITÄJÄLLSari Merve29,66 s * SERTK
Lähtö 14: whippet, Sijoitus 350 m, pisteet 1-18, 350 m
1.2733OF STREAMLINE KEEN CHASERHVKMirva Roulamo, Sami Roulamo23,40 s * SERTK
2.3016MINGAN-RIVER DU TEPEE D'AMOURK-SVKAnne Oljemark, Mikael Oljemark23,60 s * SERTK
3.2626OF STREAMLINE MISTY MINEFIELDW-HMirva Roulamo, Sami Roulamo24,08 s * SERTK
4.2522EFFLORESCO'S LILLIANSSVKTarja Seppänen24,55 s
5.2664LBLIXTEN DEL KARFOLLMarja-Leena Arhima-Oinonen, Kyösti Oinonen25,36 s
Lähtö 15: whippet, Sijoitus 350 m, pisteet 20-40, 350 m
1.2854NOPURIN JACK SPARROWSSVKMinna Vekkeli, Janne Vekkeli22,78 s *
2.2976MAXWIN JAMBOSSVHAnne Saastamoinen, Hannx Olkkonen23,07 s * SERTK
3.2500LEKURIN KUNDISSVKMinna Vekkeli, Janne Vekkeli23,33 s *
4.2782WEIKOTIN WT-CARITALLRaija Raussi24,18 s * SERTK
Lähtö 16: etnankoira, Sijoitus 350 m, pisteet 10-34, 350 m
1.2872TRUCKER'S BAD TO THE BONETVKSanna Koponen27,8 sKäsiaika
2.2884TRUCKER'S BONFIRE HEARTHVKKaisa Kaartinen, Sanna Koponen29,6 sKäsiaika
-.2807FLIGHTMASTER UNIQUE HAZEPVKMarja-Leena Kaasinen-DISK
Lähtö 17: basenji, Ratamestaruus, 350 m
1.2786FURAHAN ASUMA AMANISSVKJenni Ormasuo, Sami Mäkinen29,48 s * SERTK
2.2844ROSONE'S VINO VERMENTINOSUBASaila Inkinen30,92 s * SERTK
-.2768FURAHAN ASUMA ALMASIK-SVKTia Windahl, Päivi Salomäki-DISK