13.05.2017 Vaasan ympäristö, Suomi-CUP 2017

Ylituomarin kertomus:

VIC

SuomiCup juostiin Laihialla LVKH:n järjestämänä. Kisapaikka oli aivan uusi ja verraton. Kaikki toiminnot olivat pienellä alueella. Päivä oli sään puolesta vaihteleva, pilvistä ja aurinkoa. Kylmää ja lämmintä. Ratamestari teki 700 m pitkän radan, joka sopi kaikille roduille, hyvä kompromissi. Koe sujui juohevasti. Koe alkoi ajallaan ja kokeneella henkilökunnalla kaikki toimi loistavasti. Koe pellon pinta oli sopivan kova ja nurmi vielä talven jäljiltä kuivahko. Vain kaksi lievää loukkaantumista tapahtui eikä yhtään hylkäämisiä, joka osaltaan kertoo onnistuneesta kokeesta. Kuusi koiraa valioitui. Suoritukset olivat hyviä kautta linjan. kokeessa suorittu kilpailujohtajatehtävän Jorma Ylinen. Tuomariharjoittelun suoritti Miia Salmi. Ruotsista oli tuomariharjoittelua tekemässä Camilla Johansson. Kaikki suorittivat tehtävänsä hyväksytysti. Koepaikalla käyttäytymisestä sen verran, että vaikka tunteet käyvät kuumana, täytyisi ajatella mitä suustansa päästää, ettei tule väärin käsityksiä tai loukkaavaa puhetta. Turha syyttely tai toisen loukkaaminen ei kuulu tähän lajiin. Kiitos kaikille talkoolaisille sekä tuomarikollegoille. Mukava koepäivä.

VIC-R

SuomiCupin näöllään ajavien koirien maastokokeeseen osallistui 4 rhodesiankoiraa. Taso oli keskinkertainen. Serttejä ei jaettu. Voittajakoira jäi harmittavasti yhden pisteen päähän valioitumisesta. Koe sujui juohevasti, ei loukkaantumisia. Hyvä kenneltapahtuma.

Heikki Seppälä
italianvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3522KURNOUS HALLDORANLLMarie Kontinen, Kim Willo263265528SERTK, CVM-17
2.3608BERYLLINE SUKLAAMUFFINSSINHVKNora Ritala251259510SERTK
3.3297ANGELO CELESTE DONATELLANLLMarie Kontinen245241486SERTK
4.3395YLLADIAN SKYDIVEULLEssi Günther190210400
italianvinttikoira > 38 cm
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3534YLLADIAN SUN AFTER RAINULLEssi Günther223235458LOUK FIN, SERTK, CVM-17
2.2886PISTONHEAD ANDERSON SILVAUHVKLiisa Ukkola-Vuoti, Sauli Vuoti221230451LOUK FIN, SERTK
3.3479MIOCARON FEAR NO BEARUOSVKHJenni Ritvonen, Linda Rosberg-Kulha195218413
4.3086ACIRE MISTER CARAMELUSICRiina Lummekari1515
venäjänvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3041ZATRAVIN FADELULVKHHanna Heikkilä250243493SERTK, CVM-17
2.3385NALIOTUSBKIrma Westerback, Pia Söderholm186214400
3.3283OSILINKA Z BILMYNSBKKristiina Valtonen9191
unkarinvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3496AVENINA'S EZREDES EZESMESTERULVKHTarja Kenkkilä226243469SERTK, CVM-17
2.3452AVENINA'S ELSZÁNT ERZSEBETNLVKHAnna Hellman223230453SERTK
saluki - urokset
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3495YUZAK AZADBEHUSSAKPirjo Puttonen249246495SERTK, CVM-17
2.2367AL WATHBA DILWAR FAARIHUPVKAnni Lepola, Tuire Keskinen236246482SERTK
3.3281DYYNIEN LI LIYAMUPVKSeija Kotti-Rantala234241475SERTK
4.3134ZARABIS QUADREUTVKSeija Lehmusto, Jarmo Lehmusto231235466SERTK
5.3494YUZAK AURANGZEBUSSAKPirjo Puttonen233226459SERTK
6.3529SHAMALI JALALAT SHAMAHUSSAKAnne Lipponen, Lea Pelkonen228229457SERTK, FI KVA-m
7.3469NOX INFINITA ARENARIA INTERPRESUSSAKHanna Ojanperä, Arto Ojanperä230225455SERTK, FI KVA-m
8.3011SUNFIRE IBSANUPVKTuire Keskinen, Anni Lepola7373
saluki - nartut
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3456ZARABIS REEMANLVIris Ritola253250503SERTK, CVM-17
2.3648ZARABIS RAIDAHNSSAKTaija Sundholm255247502SERTK
3.3147NON SERVIAM DOMINA ANIMARUMNSSAKHeidi Lappalainen, Sanja Kuusela, Lumikirsikka Lappalainen244229473SERTK
4.3263NON SERVIAM DRAKAINA KARKHARODONNSSAKHeidi Lappalainen, Sanja Kuusela233235468SERTK
5.3175ZARABIS QUANEISHANLVErkki Ritola219240459SERTK
6.3430ZUBAYR ADAN FOR SOHEIL NOURNTVKMarika Aaltonen234224458SERTK, FI KVA-m
7.3275ZARABIS QESARAHNTVKJari Latva-Rasku, Ritva Latva-Rasku210242452SERTK
whippet
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.2892INNA V. DIA-ROBINNENK-SVKKMarjo Rantanen267250517SERTK, CVM-17
2.3532SKYISTHEBEST FLYLIKEANEAGLEUW-HAnne Koikkalainen, Antti Koikkalainen254235489SERTK
3.2660BLACKBITCH'S LONG KISS GOODNIGHTNK-SVKAnne Oljemark221248469SERTK
4.2470NINE LIVES LIGHT OF LOVENSSVHMarita Kauppinen231235466SERTK
5.3453WHIPLANDIAN INDIANA JONESUSSVHNiko Karppanen223238461SERTK, FI KVA-m
6.3548BESTIES WULITONUSSVKVeera Vaittinen217241458SERTK
7.3016TIGER'S CHAOS BREAKING NEWSUW-HRiitta Vepsäläinen228230458SERTK
8.3343BROOKWAY CAT ON A HOT TINROOFNW-HAnna Mertaoja232226458SERTK
9.3234TIGER'S CHAOS EPIC EXPERIENCEUSSVKMoona Dufva233225458SERTK, FI KVA-m
10.3435CHRISTMAS FLAKE GENTLE HEARTNTVKMiska-Alexander Argillander, Risto Argillander223226449
11.3421SNOW HILL FULL SAILUW-HSalla Hukari212217429
12.3396BROOKWAY CUSTOM MADE ASTONUW-HSalla Hukari1818
whippet N > 48 cm ja U > 51 cm
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.2720SOFTRACK FAST'N'FUNNYNPVKAnu Hakala230247477SERTK, CVM-17
2.3590DINACON NOTHING ELSE MATTERSNK-SVKKMarjo Rantanen233234467SERTK, FI KVA-m
3.3525MEI DAN WINCHESTERUTVKPäivi Pääkkönen, Oona Pääkkönen222233455SERTK
4.3547PIKKULIISAN SYDÄN KULTAINENNMOSHKirsi Boman, Pasi Boman222228450SERTK
5.3519MISTYQ DISCIPLE OF THE SUNUTVKSanna Vahlberg, Tiia-Tuulia Laakso224222446
6.3341BESTIES UPPER CLASSUW-HTerhi Paavola, Harri Nurmela210232442
7.3507MEI DAN REMINGTONUTVKMari Lehtinen220222442
8.2500JEWGENISTAJAN HULDA HUOLETONNOSVKHAnna-Leena Lahti212222434
9.3388MIMI CHILL'S DARK DIAMONDUW-HRiikka Keskinen202223425
10.3617GIOBALDI ALEXANDER MCQUEENUW-HAnne Harju210143353
11.2950JEWGENISTAJAN IIVARI-VETURIUSSVHMaria Käyhkö205205Luopui finaalista
faaraokoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.2836NORTHGATE'S NO REGRETSNPVKVeera Meisalmi227223450SERTK, CVM-17
2.3057NORTHGATE'S PRINCE CHARMINGUSFKSalla Murto, Hanna Ukura, Jesse Valkama203235438
3.3300SAWHORSE'S HOT TEMPTATIONSUSFKJohanna Valkama215203418
4.3056ONNENTUOJAN AARIANPVKSatu Hänninen, Jari Hänninen207190397
ibizanpodenco
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3642CAZAION CHANETHNSFKSanna Ruotsalainen, Outi Partiainen242221463SERTK, CVM-17
2.2268ARBECA'S AL MANZORUPVKKristiina Valtonen205211416
afgaaninvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.2185CHIKARAH V.D. BREMMENNPVKMia Salmi, Sami Suomela227220447CVM-17
2.3542ALFAJIRI AMERETATNPVKSari Saastamoinen227219446
3.3531ALFAJIRI ANATHNPVKKati Tammisalo226211437
4.2155CHARAN V.D. BREMMENUK-SVKKMarko Heinonen, Pirkko Ylkänen-Heinonen226208434
5.3683CHAWWA'S CAMELOTULVKHHelena Österblad211222433
6.3301NABILA'S PIECE OF MY HEARTNTVKHanna-Kaisa Karjalainen211216427
7.3488XANAGHAN'S PARADISET SVART ROSUTVKAnnika Veijalainen182186368
basenji
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3377BASTILLIN ANDY MCREDUSSVHJonna-Maija Harju234233467SERTK, CVM-17
2.3655AJIBU NUMBER ONENSUBASanna Kortelainen, Marjukka Anttila233222455SERTK
3.2879AJIBU LIKE A DREAMNSUBASari Purho, Marjukka Anttila201229430
4.3504SOLEBAS JOLLY MOODNLVKHMinna Hiippala209209Luopui finaalista
etnankoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3422IOSONO MARISLANSICKatarina Hägg244235479SERTK, CVM-17
2.3635IOSONO HADRIANANSICElina Karlsson, Inka Luomanmäki, Erja Luomanmäki207240447
3.3183BOXING HELENA'S NASCARUPVKPaula Virta, Sanna Koponen209208417
irlanninsusikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3218FILOMEIDES MELVINUK-SVKKMarika Hämäläinen215224439CVM-17
2.3304RIVERWOLF ELENA RAMOSNOSVKHKati Olkkonen235203438
3.3119DEBITUS LAETUS LEAENANMOSHMaria-Susanna Nampajärvi, Moona-Sanelma Nampajärvi218184402
rhodesiankoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3457KIZIMBI SAVANA SIHIRINSRBKrista Kalliokunnas235214449CVM-17
2.3424MBWASIMBA MILELE GHOFIRANSRBAnne Vepsäläinen221195416
3.2932BAWABU DAMAMLI DIANINK-SVKKReetta Mikkola, Jari Mikkola205195400
4.3074TARUJEN YATZYNSRBMarianna Raitamaa, Anne Kaitala147147