11.03.2017 Kouvolan ympäristö, Selänpään lentokenttä, Perinteiset talvimaastot

Ylituomarin kertomus:

Lauantaina:
Koe käytiin tasaisella Selänpään lentokentän alueella. Radan pituus oli noin 600 metriä. Alusta pehmeä, hiukan sohjoinen. Lämpötila plussan puolella koko päivän, aurinko paistoi. Rata oli kohtuullisen raskas juosta mikä näkyi koirien väsymisenä lopussa. Lauantaina ei loukkaantumisia. Diskejä kaksi. Kokeen järjestelyt olivat hyvin sujuvat. Finaaleissa tuomarineuvosto piti "radiohiljaisuuden" ja kaikki tuomarit arvostelivat itsenäisesti eivätkä tienneet toisten pisteistä. Ylituomari opasti tuomarineuvoston jäseniä kutsumaan tuomarineuvoston koolle aina keskustelutarpeen ilmetessä ja tarvittaessa normaalitilannetta herkemmin. Arvostelutapa todettiin erittäin toimivaksi kilpailuttajien ja myös toimiston kannalta. Thomas Valtonen suoritti koetoimitsijakokelaan tehtävän.

Sunnuntaina:
Edellinen yö oli pakkasella, mutta ratamestari porukoineen teki lauantai-iltana hyvää työtä lanaten kohmettuvan rata-alueen tasaiseksi. Aamulla rata möyhennettiin traktorin peltojyrällä pehmeäksi. Olosuhteet kokeelle olivat erinomaiset koko päivän. Koetulokset hiukan parempia kuin lauantaina, liekö syynä hiukan tukevampi juoksualusta. Yhteensä sunnuntaina tuli 6 diskiä, joista 4 salukiuroksille. Ei loukkaantumisia. Finaaleissa tuomarit arvostelivat itsenäisesti ja pisteet vietiin toimistoon lähetin avulla, kuten lauantain finaaleissa.

Jyrki Siivola
italianvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3522KURNOUS HALLDORANLLMarie Kontinen, Kim Willo211200411
2.3395YLLADIAN SKYDIVEULLEssi Günther23540275
italianvinttikoira > 38 cm
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3534YLLADIAN SUN AFTER RAINULLEssi Günther241232473SERTK, KVA-M
2.2727ART DALL' ARCOUSICEveliina Jokela221222443
faaraokoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3555TIERIS GAMLETUSFKVeera Rydman245242487SERTK
2.3766NORTHGATE'S RED RIDING HOODNSFKElina Aho, Mikko Aho193209402
3.3056ONNENTUOJAN AARIANPVKSatu Hänninen, Jari Hänninen197189386
whippet
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3516CHASSIENNE D'OR TOOMIE TRISHELUW-HSusanna Jokinen234209443
2.3434BESTIES WASABENW-HKatariina Vaaramaa, Mari Kääriäinen228213441
3.3795BELLTOWN INFLAMESUW-HNina Viskari, Miska-Alexander Argillander208210418
4.2983C'MERE NOTTAMBULOUK-SVKKTarja Luusua192213405
5.3203LAFERRARI FOR MIMI CHILL'S BESTI-YA KIYNW-HAnna Reponen, Keijo Reponen200202402
6.2210SOPISCO ENSIHUPIUK-SVKKJanne Sepponen211187398
7.1890PALETIN SOULMANUK-SVKMerja Lautala, Jorma Lautala202169371
8.2501PALETIN TEETEEUK-SVKMerja Lautala, Jorma Lautala165194359
9.U164RAPPFOTEN'S AURORANInger Maren Rivrud194149343
10.3640NURKKANIITYN EE TUU KUULOONKAANNTVKTerhi Lehtinen, Pasi Lehtinen173163336
whippet N > 48 cm ja U > 51 cm
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3483APPLE GARDEN'S ETERNAL FLAMENLLRaija Raussi228234462SERTK
2.3617GIOBALDI ALEXANDER MCQUEENUW-HAnne Harju215242457SERTK
3.3519MISTYQ DISCIPLE OF THE SUNUTVKSanna Vahlberg, Tiia-Tuulia Laakso235219454SERTK
4.3388MIMI CHILL'S DARK DIAMONDUW-HRiikka Keskinen220230450SERTK, KVA-M
5.3177MAGTAF FLAGSHIP FLANAGANUK-SVKKaija Montonen, Ilkka Montonen229206435
6.3732NURKKANIITYN EE SUA HUIPUTTOONW-HEmilia Kaartinen204222426
7.U519RAPPFOTEN'S ANGUSUInger Maren Rivrud234191425
8.3736KUPLETO AVANW-HSanna Norhio-Hanski194186380
9.3341BESTIES UPPER CLASSUW-HTerhi Paavola, Harri Nurmela154203357
10.2839NENATNAK ABSOLUTELY BLUENHVKKatariina Vaaramaa224131355
11.3507MEI DAN REMINGTONUTVKMari Lehtinen207207Luopui finaalista
12.2878MIMI CHILL'S MOSCOW SUPERSTARUK-SVKJaana Ylä-Outinen, Paavo Parviainen1640164
-.3124MEI DAN ANAHEIM DUCKUTVKMari Lehtinen---DISK FIN
-.3611MOONLAKE MIGRANTUW-HAnna Mikkonen---DISK FIN
basenji
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.U515NABAMBA SHANITANL. Mandzhieva217233450SERTK
2.2987FURAHAN ASUMA AMANIUSSVKJenni Ormasuo, Sami Mäkinen234206440
3.U520BBVADI BONGANI BAHAUV.V Bogachenko223214437
4.3655AJIBU NUMBER ONENSUBASanna Kortelainen, Marjukka Anttila229208437
5.U521SALONGA VASCO DA GAMAUV.V Bogachenko202214416
6.U8ITURY PUZZLE YUKI YUMNANE.V. Krylova207188395
7.3779BASTILLIN BRIDLES BADUSONUSSVKJenni Ormasuo, Sami Mäkinen207179386
8.U517CONGO LINE BODY LANGUAGEUOlga Bokova175199374
9.U516VICONTESSA NTANDA UORNESHNL. Mandzhieva22699325
etnankoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3641TRUCKER'S BONFIRE HEARTNHVKKaisa Kaartinen, Sanna Koponen224224448
2.3635IOSONO HADRIANANSICElina Karlsson, Inka Luomanmäki, Erja Luomanmäki225220445
3.3769TRUCKER'S CRASH BOOM BANGUHVKMikko Ilosalo, Johanna Kurki199230429
4.3623TRUCKER'S BAD TO THE BONEUTVKSanna Koponen201219420
5.3166TRUCKER'S APPLE OF MY EYEUTVKSanna Koponen217202419
6.3702OPRAH DI STELLA POLARISNHVKTiina Perälä185222407
7.2163TULIMAAN HER HIGHNESSNTVKSanna Koponen185212397
8.3761TRUCKER'S CHILI CON COBONENUPVKSanna Koponen, Paula Virta195155350
9.2530TULIMAAN MIA CONTESSANTVKSanna Koponen19379272
10.3762IOSONO HAUTE COUTURENSICSaralotta Engblom, Inka Luomanmäki, Erja Luomanmäki74074
11.3770TRUCKER'S BORN TO BE WILDULLMiia Pihkola71071
portugalinpodengo keskikokoinen
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3171STAGEDOG PISTEIRA ÉRICANHVKAnni Kunelius210226436
2.2898ALEXANDRA'S HERITAGE CINAMOMONHVKPirjo Sipiläinen, Jari Sipiläinen15667223
rhodesiankoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3458KIZIMBI SAVANA KIMIANSRBJari Salminen, Hanna Salminen212216428
2.U518IKIMBA KIRABOUDiana Gerasimova17050220
sloughi
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3615JAIYANA AL MOUSSIDA DE LA BERONDIERENSLAZAAnnikki Mansikka, Kari Nuutinen235245480SERTK
2.2800HAKEEM EL DJEBEL DE LA BERONDIEREUSLAZAUlla Mäkinen220246466SERTK
3.3117ISIS EL NELIAPILAN DE LA BERONDIERENHVKArja Kettunen, Maija Pakarinen170231401
4.2148ELEGANTIN MUSKOVIITTIUSLAZAUlla Mäkinen205192397
unkarinvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3480AVENINA'S ETELKA TO BLIXTENNMOSHMarja-Leena Arhima-Oinonen, Kyösti Oinonen263253516SERTK
2.3600ILLA-BEREK ÁFONYA FOR BLIXTENNMOSHMarja-Leena Arhima-Oinonen, Kyösti Oinonen242234476SERTK
3.2817HAJNALI TEJSZÍNHABOS KAKAÓULLJanica Ström249221470SERTK
puolanvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3490TERRACOTTANSUPZaida Hämäläinen191219410
2.3415HIGHWIND CRISTALLO DI ROCCAUSUPZaida Hämäläinen204166370
3.3447RYMWID CELERRIMUSUSUPJussi Sarin, Katariina Sarin225144369
saluki - urokset
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3651EIRECOGTEIL'S SANTERRA SYRAHUK-SVKMinna Hämäläinen238244482SERTK
2.3787GOLDEN DESERT'S BADDARUK-SVKNiina Käyhkö, Jenni Rantanen227230457SERTK
3.3652ZUBAYR AJAZUK-SVKMinna Hämäläinen221233454SERTK
4.3701EL HAMRAH MARMARUHVKMinea Collan, Kari Collan222221443
5.3564GOLDEN DESERT'S BLACK AFROZEUK-SVKNiina Käyhkö, Erkki Jaakkola229207436
6.3577DIX DAX MAGIC SAPPHIREUSSAKSari Ritari205218423
7.3528DIX DAX MAGIC SMARAGDIUK-SVKKMervi Männikkö207212419
8.3773GOLDEN DESERT'S BARRAGUK-SVKMinna Hämäläinen, Mika Hämäläinen201201Luopui finaalista
-.3315KURKIAURAN HUOKAILEVA VELHOUSSAKSari Pekkarinen--DISK
-.3813NON SERVIAM ENS CAUSA SUIUSSAKHeidi Lappalainen, Patrik Snellman--DISK
-.3807GOLDEN DESERT'S BADIRUK-SVKRaija Käyhkö, Niina Käyhkö---DISK FIN
-.3517KIRMAN FARINELLIULLMirja Nyrhinen---DISK FIN
saluki - nartut
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3808GOLDEN DESERT'S BARAKAHNK-SVKMarika Talka, Niina Käyhkö249232481SERTK
2.3729KIRMAN FLORIANLLTuula Eloranta241224465SERTK
3.3209TAZILLAH CARA CAMELIANSSAKSatu Hyvärinen218223441
4.3208TAZILLAH BAHAR BANUNSSAKSatu Hyvärinen222217439
5.2809AAVATUULEN AHAVA NESHAMA TOVANLLHelena Sinikara, Seija Anttila, Keren Minz194217411
6.3255EIRECOGTEIL'S SMIRNOFF ICENK-SVKJaana Reiman, Irene Outinen181224405
7.3757EL HAMRAH NADIIRNSSAKMaria Schauman188217405
8.2698SOHEIL NOUR AIMEENK-SVKSatu Kuukka191199390
9.2509TAZILLAH FADIA FARAHNAZNSSAKSatu Marttila180199379
-.3187KURKIAURAN HEMAISEVA NOITANLLViljo Hassinen, Helena Perttula---DISK FIN
irlanninsusikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3218FILOMEIDES MELVINUK-SVKKMarika Hämäläinen209214423
2.3609MACCAURA PLATINUM DOLLY OF MBNHVKHanna Pirttilahti188203391
3.2954MAMI'S BEARDIE QUEEN OF FAIRYCASTLENLLHanna Pirttilahti5656
skotlanninhirvikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3785BLIXTEN SUCCESS STORYNK-SVKKMarja-Leena Arhima-Oinonen, Seija Hänninen3838
-.3803BLIXTEN STAGHUNTER FOR EVERULLKatja Nummela00
-.3792BLIXTEN SUCH A CHARMERULLKyösti Oinonen, Marja-Leena Arhima-Oinonen00
afgaaninvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3793ALFAJIRI BRESHNANPVKMia Salmi243251494SERTK
2.3781ALFAJIRI BARLASUMOSHAnna Lampela235237472SERTK
3.3790MANDINAH KINGDOM OF HEAVENUSA-FASini Gardemeister228225453SERTK
4.3672XANAGHAN'S CRADLED IN LOVENSA-FAUna Jantunen222215437
5.3488XANAGHAN'S PARADISET SVART ROSUTVKAnnika Veijalainen157178335
6.3128KIRMAN UZMANLLVenla Eriksson, Jonas Eriksson205205Luopui finaalista
7.2422NABILA'S BOOT SCOOT'NUSA-FAAnne Uravuori158158Luopui finaalista
-.3798STRALUCIRE SADALBARIUSA-FAHanna Nikkanen--DISK
venäjänvinttikoira
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3385NALIOTUSBKIrma Westerback, Pia Söderholm230216446
2.3675ZATRAVIN GASPARUSBKTiina Talja206228434
3.3463VESNOI POLIKUSHKANSBKIlmari Majuri219179398
4.3805CYMABRESJEVA STILINAJANSBKPia Söderholm, Miika Ylipahkala189186375
5.3473VESNOI YASNAYA POLYANANSBKAnnina Haili, Anssi Saarinen210165375
6.3588COVERDALE'S VINCENTIOUSBKTanja Wetterstrand217124341
7.3246C'ESTA LA VIE ARISTO CANEUSSVKTanja Sydänmäki1560156
8.3493VESNOI VOYNA I MIRUSSVKLeena Sulkumäki127127
ibizanpodenco
Sij.KirjaKoiraSpKerhoOmistajatAEFINYht.Lisämerkinnät
1.3765CAZAION D'RAMSESUK-SVKKMinttu Sironen232236468SERTK
2.3449PODELUX PRINCESA PALOMANK-SVKKSeija Hänninen, Jorma Hänninen226216442